Jimin Poliisit-sarjassa nähtävä vanhempi konstaapeli Jarkko Lappi tuomittiin sakkoihin järjestyksenvalvojan vastustamisesta.
Suositussa Poliisit-sarjassa esiintyvä vanhempi konstaapeli
Jarkko Lappi tuomittiin keskiviikkona sakkoihin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
Tapahtumat saivat alkunsa maaliskuisena lauantai-iltana Mikkelissä vuosi sitten. Syytteen mukaan Lappi oli tuolloin pyrkinyt useaan kertaan ravintolaan liian päihtyneenä ja yrittänyt väkivaltaa käyttämällä estää järjestyksenvalvojia poistamasta häntä ravintolan edustalta.
Kaksi järjestyksenvalvojaa sai lopulta rauhoitettua Lapin kaatamalla hänet maahan, syytteessä kuvaillaan.
Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi Lapin 300 euron sakkorangaistukseen, joka muodostuu kymmenestä 30 euron arvoisesta päiväsakosta. Hänellä on seitsemän vuorokautta aikaa ilmoittaa tyytymättömyytensä tuomioon.
Tv-poliisin seuraamukset eivät jää sakkoihin. Edessä ovat hallinnolliset toimenpiteet, jotka suoritetaan pikaisesti Itä-Suomen poliisilaitoksessa.
– Ankarin vaihtoehto on harkita, voiko hän jatkaa edelleen poliisissa.
Muita vaihtoehtoja ovat kirjallinen varoitus sekä lievempi, työnjohdollinen ohjaus, Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö
Taisto Huokko selvittää.
Huokon mukaan vastaavia hallinnollisesti käsiteltäviä asioita on muutama vuodessa.
Välikohtaus sattui maaliskuussa 2013, ja Lapin tähdittämää Poliisit-sarjaa on kuvattu sen jälkeen.