Arkisto

Archive for syyskuu 2014

Jari Aarnio, kuka hän oikeasti on?

27.9.2014 1 kommentti

aarnio jari

Korruptoitunut, mätä poliisipomo, joka häikäilemättömästi asemaansa hyväksikäyttäen kääri miljoonatulot satojen kilojen huumekaupoista? Vai dekkari, jolla oli ehkä maan paras kontaktiverkosto alamaailmaan? Liiankin tehokas nyrkki järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan?

Rikosylikomisario Jari Aarnio on jo edellisenä päivänä havainnut perässään olevat miehet. Hän ymmärtää, että nyt eivät varjostajat ole minkään rikollisjengin jäseniä. Hän tietää, että pian tapahtuu jotain.

Kun Helsingin Sanomat oli viime syyskuussa julkaissut prostituoidun haastattelun, jossa tämä väitti Aarnion auttaneen häntä seksibisneksen pyörittämisessä, Aarnio aavisti, että uusi kujanjuoksu oli alkamassa.

– Aika iso vastus tällä kierroksella. Katotaan kuin äijän käy. Täysin samat tahot takana. Pitkä show tulossa otaksun, Aarnio vastasi perheystävän kannustavaan tekstiviestiin.

Aarnio viittasi runsaat kaksi vuotta aiemmin päättyneeseen ”Suomen itsenäisyyden ajan vakavimpana” pidettyyn poliisirikostutkintaan ja oikeusprosessiin, jonka lopputuloksena Aarnio kollegoineen sai puhtaat paperit. Ketään yli kymmenestä syytetystä poliisista ei tuomittu minkäänlaiseen rangaistukseen.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Aarnio ymmärtää, että tällä kertaa ”vastapuoli” on valmistautunut paremmin. Hän aavistaa, että prostituoidun ulostulo on keppihevonen, jonka avulla ”samat tahot” eli Keskusrikospoliisi saa käyttöönsä pakkokeinot, joilla päästään muun muassa hänen pankkitileilleen.

Tähän saakka Aarniosta on voitu kerätä vain tiedustelutietoa.

keskusrikospoliisi krp
Varjot perässä


On maanantai-ilta 11. marraskuuta. Aarnio ei puhu vaimolleen seuraajista, jotka ovat olleet koko päivän hänen kannassaan. Tosin myös vaimo on kiinnittänyt huomiota kotirapun kulmilla oleskelevaan outoon mieheen.

Keskusrikospoliisin varjostajat pitävät läpi yön vahtia Radiokadulla niin, ettei kukaan pääse ulos tai mene sisään heidän huomaamattaan.
Aamulla sitten repeää. Aarnio on tavalliseen tapaan lähdössä kotoa parinsadan metrin päässä sijaitsevalle työpaikalleen Pasilan poliisitalolle, kun virkamerkkinsä esittävät poliisit ottavat hänet kiinni ja saattavat autoon.

Paikalla on toistakymmentä vahvasti aseistettua poliisia. Aarnio viedään pois ja poliisit menevät sisään. He näyttävät virkamerkkinsä ja ilmoittavat ryhtyvänsä kotietsintään.

Muita ei ole paikalla, vain järkyttynyt puoliso on kotona.

Asunto myllätään perusteellisesti, joka laatikko, kaappi – kaikki mahdolliset paikat tutkitaan. Poliisit pakkaavat laatikoihin varmuuden vuoksi kaiken, jonka voidaan vähänkin kuvitella liittyvän Aarnion epäiltyihin rikoksiin. Tässä vaiheessa ne ovat törkeä virka-aseman väärinkäyttö ja törkeä lahjuksen ottaminen.

Puoliso on sokissa. Hänellä on vaikea hahmottaa, mitä on tapahtumassa. Hän ei kykene katsomaan vierestä, kun perheen yksityisyyttä revitään auki. Nainen vetäytyy toiseen huoneeseen.

Nuori idealisti


Tämä on kuitenkin vasta alkua. Kohta vuoden eristettynä tutkintavankina ollutta Aarniota epäillään nyt lähes kolmestakymmenestä eri rikoksesta. Vakavin niistä on törkeä huumerikos. Epäilyn mukaan Aarnio pyöritti ns. tynnyriliigaa, joka toi Hollannista hasista yli puolentoista miljoonan euron arvosta.

Miten tähän tilanteeseen päätyi Vuoden poliisiksikin valittu mies, joka jo nuorukaisena koki huumepoliisin työn suureksi kutsumuksekseen?
1970-luvulla pahamaineisen Maunulan huumelähiön kasvattama futishullu teinipoika ajatteli, että hän voisi ehkä tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi.

– Eräänä kesänä puolet joukkueesta oli liimatukkia; seuraavana kesänä heitä ei enää näkynyt joukkueessa… Ajatukseni huumepoliisin urasta kypsyi, 30-vuotias Aarnio muisteli nuoruuttaan Iltalehdessä joulukuussa 1987.

– Vastapelureinamme ovat ammattirikollisten organisaatiot, jotka käyttävät häikäilemättömiä keinoja ansaitakseen suuria rahoja.
Valmistuttuaan Tampereelta poliisin kokelaskurssilta Aarnio pääsi vuonna 1979 töihin Helsingin järjestyspoliisiin, mistä edelleen passintarkastukseen, rikospoliisin varkaustoimistoon – ja vihdoin keväällä 1981 huumetoimistoon, mihin hän oli alusta alkaen tähdännyt.

 

Koston kohde


Motivoitunut, sosiaalisesti lahjakas ja nopeasti niin alamaailmaan kuin kollegoihinsa kontakteja rakentanut nuori Aarnio nousi pian toimiston päällikön, legendaarisen Torsti Koskisen luottomieheksi.

Luottamus oli jo tuolloin vankkumaton, kertoo Koskisen tuntenut liikemies.

– Olin huomannut, että toimistomme lähellä käytiin laajaa huumeiden tuontia ja välitystä. Kysyin Torstilta, olisiko hänellä laittaa tilanteeseen joku oikeasti luotettava poliisi. Torsti totesi, että on hänellä yksi. Yksi, johon hän sanoi luottavansa 110-prosenttisesti. Se oli Jari Aarnio, mies muistelee.

Alamaailma ei katsonut hyvällä kovaa tulosta tekevän, huumekomisarioksi ylenneen Aarnion toimia. Eikä sitä, että tämä vielä palkittiin tehokkuudestaan poliisin ansioristillä vuonna 1995.

Jo seuraavana vuonna Aarnio joutui kostoiskun kohteeksi, kun perheen talon terassille heitettiin pommi. Aarnio havahtui kolahdukseen, meni ulos ja ehti viime hetkellä katkaista palavan sytytyslangan. Iskun taustalta paljastui yksi maan vaarallisimpina pidetyistä rikollisista.

Pelote ei kuitenkaan lannistanut Aarniota – päinvastoin. Vuonna 1999 Paavo Selinin siirryttyä huumeyksiköstä Supoon johtamaan turvallisuusyksikköä Aarnio sai rikosylikomisarion natsat ja hänet nimitettiin johtamaan yksikköä, jolle hän oli tehnyt töitä jo reilut kymmenen vuotta.

Usein kateissa


Jari Aarnion menetelmät ja toimintatavat herättivät paitsi vihaa rikollispiireissä myös närää kollegoiden parissa. Omassa talossakin ihmeteltiin omintakeista päällikköä, joka ei sopeutunut perinteiseen poliisimuottiin sen enempää olemukseltaan kuin edesottamuksiltaan.
Mies häipyi usein kesken päivän omille teilleen ilmoittamatta kenellekään menoistaan. Aarnio starttasi poliisitalolta milloin omalla, milloin virka-autolla.

– Tuntui, että hänellä oli ihan omat säännöt ja vapaudet, joita muilla päälliköillä ei ollut, omaisuusrikospuolella työskentelevä päällystötason poliisi sanoo.

Puhelimella Aarniota oli hankala tavoittaa. Kännykkä oli kyllä päällä, mutta siihen oli vaikea saada vastausta. Edes alaiset eivät tahtoneet saada kiinni esimiestään.

– Jos Jari välttämättä piti saada kiinni, oli yksi dekkari, joille hän aina vastasi, Aarnion kanssa vuosia työskennellyt poliisi sanoo.
Takaisin hommiin


Kun Aarnio syksyllä 2010 sai Elisalta omien sanojensa mukaan ”tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä”, hän oli valmis uusiin kuvioihin. Taustalla oli puoli vuotta aiemmin päättynyt, vuosia kestänyt koko huumetoimistoa rassannut rikostutkinta ja oikeusprosessi.

Aarnio koki, että nyt oli aika vaihtaa maisemaa. Hän sai vuoden virkavapauden ja siirtyi turvallisuusasiantuntijaksi yhtiön Business Security Consulting -liiketoimintayksikköön. Aarnio – samoin kuin Elisan johtokin uskoi, että yhtiö voisi hyödyntää rikosylikomisarion laajaa kokemusta turvallisuusasioissa.

Virkavapaus ei kuitenkaan ehtinyt edes puoliväliin, kun Aarnio palasi virkapaikalleen huhtikuussa 2011. Hän halusi takaisin ”oikeisiin hommiin”, actioniin.

– Hän irtisanoutui tehtävästä omasta pyynnöstään siirtyäkseen takaisin poliisin palvelukseen. Työsuhteen päättyminen oli aidosti hänen oma ratkaisunsa. Hän ei kokenut kyseistä tehtävää omakseen, Elisan johdosta kerrotaan.

Rahaa vai ei?


Jari Aarnion tehdessä comebackin poliisiin oli tynnyrivyyhti juuri alkamassa. KRP:n tutkinnassa on paljastunut, että vain pari viikkoa Aarnion paluun jälkeen tuotiin Hollannista Suomeen tynnyrivyyhdin ensimmäinen lasti, jossa lasketaan olleen noin 140 kiloa hasista.

Viidessä tynnyrilähetyksessä epäillään tuodun yhteensä ainakin 600 kiloa hasista.

Virkarikosepäilyistä alkanut rikostutkinta on paisunut nyt jättimäiseksi vyyhdiksi, jossa Aarnion epäillään organisoineen koko tynnyrisalakuljetuksen ja tehneen rikoksella miljoonaluokan tulot.

Tuo näkemys on tutkintaa johtavien syyttäjien sekä tutkintaa suorittavan KRP:n. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä.

– Vaikea kuvitella, että hänellä olisi ollut tuollaiset ”sivutulot”. Porvoon omakotitontille piti nousta vielä erillinen saunarakennus, mutta Jari joutui luopumaan siitä rahanpuutteen vuoksi, yksi Aarnion kaveripiiriin kuuluva viranomainen sanoo.

Ainakaan autoilla ja suurilla seteleillä Aarnio ei rehvastellut. Vaikka perheen menopeleinä nähtiin mersuja ja bemareita, ne olivat käytettyjä, usein Saksasta tuotuja.

Meneillään olevan rikosvyyhdin tutkinnanjohto kuitenkin laskee, että Aarniolla olisi ollut kymmenen vuoden aikana puolen miljoonan euron käteisvarat. Rahojen alkuperää epäillään rikolliseksi. Epäilyjen mukaan Aarnio olisi käyttänyt käteisvaroja muun muassa autokauppoihin ja rakennustarvikkeiden ostamiseen.

Töissä 24/7


Rikosepäilyjen mukaan Aarnio on laskelmoiva, kovan luokan rikollinen, joka häikäilemättömästi käytti hyväkseen alamaailmaa, alaisiaan ja jopa poliisijohtoa saavuttaakseen päämääränsä.

Useiden kollegoiden mielestä Aarnio on erittäin ammattilainen poliisi, joka osaa käyttää hyväkseen poikkeuksellisen korkeatasoista ja laajaa kontaktiverkostoaan alamaailmaan tavoitteenaan paljastaa niin paljon huumerikollisuutta kuin mahdollista.

Läheisten mukaan hän on työlleen ja perheelleen omistautuva, luotettava ja lojaali ystävä.

– Työ on hänelle elämäntapa, johon perhe oli sopeutunut. Kesken rapujuhlienkin Jari saattoi poistua pöydästä ja palata hetken kuluttua. ”Nyt on tilanne päällä”, Jari totesi laittaen kännyn takaisin taskuunsa, perheen läheinen ystävä muistelee.

Aarniota kuvaillaan myös loistavaksi seuramieheksi, jalkapalloa ja musiikkia rakastavaksi ikiliikkujaksi.
– Hän on loistava laulaja. Karaokessa suosikkeja ovat erityisesti Mamban biisit, perheystävä paljastaa.

Suomen lakikirja ja nuija
”Toivon totuutta”


Rikosylikomisario Jari Aarnioon kohdistuvat rankat rikosepäilyt ovat vielä epäilyjä. Edes syytteitä ei vielä ole nostettu. Ja syyttömänähän epäiltyä tulisi pitää siihen saakka, kunnes oikeus mahdollisesti toisin tuomitsee.

– Utopistinen toiveeni on, että totuus tulee lopulta ilmi. Juridinen totuus varmasti selviää. Mutta aineellinen totuus – se, mitä todellisuudessa on tapahtunut, sen toivon paljastuvan, sanoo ”vastapuolella” eli Keskusrikospoliisissa tilannetta seuraava poliisipomo.

 

Iltalehti Risto Kunnas 27.9.2014

 

Artikkeli perustuu lähes 30 Jari Aarnion kolegan,virkamiehen, kaverin ja perheystävän kertomuksiin.

 

 

Poliisi puhui nuorelle miehelle uhkaavaan sävyyn Youtube-videolla – poliisille syytteet kolmesta asiasta

26.9.2014 1 kommentti

Videolla esiintynyttä poliisimiestä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta.

Vuosi sitten kesällä julkisuuteen nousi video, jolla poliisi keskustelee nuoren miehen kanssa uhkaavaan sävyyn Hämeenlinnan Hauholla. Poliisi näyttää uhkaavan nuorukaista pahoinpitelyllä.

Toukokuussa IS uutisoi, että poliisia vastaan ei nosteta syytettä laittomasta uhkauksesta. Syytettä ei nostettu, koska uhkailun kohteeksi joutunut ja videon kuvannut nuori mies ei vaatinut poliisille rangaistusta.

Tänään poliisi on syytettynä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kolmesta muusta asiasta samaan tapaukseen liittyen. Syyttäjän mukaan vanhempi konstaapeli syyllistyi virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun hän liikennevalvontaa suorittaessaan pysäytti autolla ajaneen nuoren miehen, jolla oli ollut konflikti poliisin pojan kanssa. Syyttäjä katsoo, että poliisi rikkoi tahallaan virkatehtävien asianmukaista hoitamista ja virkamiehen asianmukaista käyttäytymistä, kun hän uhkasi nuoren miehen saattavan joutua kollegoidensa pahoinpitelemäksi.

Poliisia syytetään myös henkilörekisteririkoksesta. Poliisi etsi poikansa kanssa konfliktiin joutuneen miehen henkilötietoja poliisin ylläpitämistä henkilörekistereistä. Syyttäjä katsoo, ettei tietojen etsiminen ja tutkiminen ole liittynyt mitenkään poliisin virkatehtäviin, eikä menettelylle ole ollut laillista perustetta. Syyttäjän mukaan syytetty on loukannut menettelyllään asianomistajan yksityisyyden suojaa.

Poliisi on esitutkinnassa tunnustanut kummatkin teot. Lisäksi syyttäjä vaatii poliisille rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska syyttäjä katsoo hänen rikkoneen tahallaan poliisin henkilörekisterien käytöstä annettuja säännöksiä. Poliisi on syyttäjän mukaan rikkonut virkavelvollisuutensa, eikä ole käyttäytynyt asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

Syyttäjä vaatii poliisille teoista rangaistukseksi sakkoja. Tuomio jutussa annetaan 17. lokakuuta.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288743449482.html

 


Hauhon uhkailuvideojuttu käräjillä: ”Poliisi on tässä kiirastulessa jo rangaistuksensa kärsinyt”

Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa puitiin perjantaina niin sanottua Hauhon uhkailuvideojuttua. Hämeen poliisin vanhempaa konstaapelia syytetään henkilörekisteririkoksesta ja kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeudessa taitettiin peistä laintulkinnoista ja siitä, oliko syytetyllä perusteita katsoa kännykkävideon kuvanneen hauholaismiehen tutkintailmoitustietoja vai ei.

 

Poliisipartio pysäytti Hauholla kesällä 2013 paikkakunnalla asuvan miehen, joka nauhoitti kännykällään syytetyn poliisin kanssa käymänsä keskustelun ja julkaisi videon myöhemmin Facebookissa.

Keskustelussa poliisi sanoi muun muassa, että nuori mies saattaisi joutua poliisin kollegoiden pahoinpitelemäksi. Jo aiemmin poliisimies oli tarkistanut hauholaismiehen tiedot ja kuvan poliisin tietojärjestelmistä. Taustalla oli poliisin pojan ja hauholaismiehen välinen kiista viime vuoden juhannuksena.

Puolustusasianajaja Sauli Lehtinen vaati perjantaina kaikkia syytteitä hylättäviksi. Puolustuksen mukaan poliiseilla oli omassa, talon sisäisessä keskustelufoorumissaan aiempaa tietoa hauholaismiehestä, minkä vuoksi tietojen ja kuvan tarkistaminen oli perusteltua ja kuului virkatehtäviin.

Lisäksi poliisin pojan suullinen kertomus isälleen juhannuskiistasta oli puolustuksen mielestä suullinen rikosilmoitus poliisille ja edellytti toimia.

Poliisi itse todisti oikeudessa ja myönsi hauholaismiehen käydyn keskustelun sekä tietojen tarkistamisen järjestelmistä.

– Sanankäänteet eivät olleet poliisille soveliaita, vähän asiattomia, mies kuvaili.

Poliisi koki, ettei ollut esteellinen tarkistamaan tutkintailmoitustietoja ja kuvaa. Hän tiesi, ettei olisi voinut tutkia itse hauholaismiehen ja oman poikansa välistä kiistaa. Poliisi halusi, että hauholaismies jättäisi hänen poikansa rauhaan ja siksi kielenkäyttö oli ”varoittavaa”.

Laki liian ylimalkainen, ”tuomiokin” tullut jo somessa

Puolustus ja syyttäjä olivat eri linjoilla myös laintulkinnoista. Puolustus toi syytteen hylkäämisperusteeksi esiin lainsäädännön ylimalkaisuuden.

Poliisin käyttäytymistä säätelevä virkamieslaki on epätarkka, eikä poliisi voi sen perusteella tietää, millainen käytös on lainvastaista. Näin ollen poliisia ei pitäisi voida tuomita käytösnormien rikkomisestakaan, väitti puolustus.

Syyttäjä Ari Silvennoisen mukaan poliisin menettely vaaransi luottamusta poliisin tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Hauholaismiehen kuvaama Facebook-video levisi laajasti ja myös mediahuomio oli melkoinen. Puolustuksen mielestä someseuraukset poliisin työlle ja siviilielämälle olisi otettava huomioon rangaistusta määrättäessä, jos poliisi tuomitaan.

– Hän on tässä kiirastulessa jo rangaistuksensa kärsinyt, sanoi asianajaja Sauli Lehtinen.

Case Myllylä esillä

Puolustusasianajaja vetosi myös hiihtäjä Mika Myllylän kuolemaan liittyviin tietojenkatselutapauksiin. Syyteharkinnassa oli viime syksynä yli 150 urkintaepäilyä eri puolilta Suomea, mutta suuri osa epäillyistä poliiseista jätettiin syyttämättä, koska tietoja ei ollut avattu näytölle katseltavaksi.

Myös nyt syytteessä oleva poliisi oli vain hakenut hauholaismiehen tietoja tutkintailmoituksista, mutta ei avannut ilmoituksia katseltavaksi eikä tulostanut.

Puolustuksen mukaan toinenkin hämäläispoliisi oli käynyt samana päivänä katsomassa hauholaismiehen tietoja ja kuvaa. Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston syyttäjä päätti lopettaa esitutkinnan asiasta, koska ei ollut syytä epäillä rikosta tapahtuneeksi.

Voiko kahta poliisia kohdella näin eri tavalla, Lehtinen ihmetteli.

Tietosuojavaltuutettu on antanut tapauksesta syyskuun alussa lausunnon, jonka mukaan tietojen hakemista ei voi tässä tapauksessa pitää syytetyn virkatehtäviin kuuluvana.

Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa kansliapäätöksenä kolmen viikon päästä, 17. lokakuuta.

 

http://yle.fi/uutiset/hauhon_uhkailuvideojuttu_karajilla_poliisi_on_tassa_kiirastulessa_jo_rangaistuksensa_karsinyt/7494232

 


 

Jutusta aikaisemmin:

 

Minä nauhoitin poliisin uhkauksen

Poliisi uhkailee väkivallalla? ”Ne hakkaa sut eikä kukaan oo näkemässä”

Helsingin huumepoliisi sai kuuntelulupia antamalla tuomareille väärää tietoa

24.9.2014 Kommentointi poissa käytöstä

IMG_0476.JPG

Helsingin huumepoliisi on antanut käräjäoikeudelle vääriä tietoja hakiessaan lupia puhelinkuunteluun.

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan huumepoliisi on ainakin kaksi kertaa väittänyt hakemuksessaan teleliittymän haltijan ja käyttäjän olevan tuntemattomia, vaikka tosiasiassa liittymät on rekisteröity tietyille henkilöille.

Helsingin käräjäoikeus ei huomannut poliisin vääriä tietoja, vaan se on myöntänyt luvat.

Molemmissa tapauksissa numero on julkinen, eli se olisi löytynyt numerohakupalveluista.

Poliisilla on oikeus saada tietoja myös salaisista puhelinnumeroista. Ainoastaan pre paid -liittymien haltijaa ei poliisikaan pysty selvittämään helposti.

Aiemman HS:n selvityksen perusteella huumepoliisin telepakkokeinohakemukset ovat olleet hyvin ylimalkaisia kautta linja. Lisäksi huumepoliisin toimista on paljastunut useita rikosepäilyjä yksikön entiseen päällikköön Jari Aarnioon liittyvässä esitutkinnassa.

Uudet hämärät telepakkokeinotapaukset tulivat esille, kun HS kävi läpi Helsingin käräjäoikeuden telepakkokeinopäätöksiä vuosilta 2010–2013.

Selvityksen kohteiksi poimittiin sellaiset julkisiksi tulleet, huumausainerikoksiin liittyvät telepakkokeinopäätökset, joissa pakkokeinon kohde oli tuntematon

HS tarkasti kaikki noin 300 numeroa julkisista numeropalveluista. Kahdelle numerolle löytyi haltija, vaikka poliisi oli väittänyt tuomioistuimelle sekä liittymän haltijan että käyttäjän olevan tuntemattomia.

Numerot oli rekisteröity samoille henkilöille jo silloin, kun poliisi haki kuuntelulupaa.

”Poliisi on kohdistanut telekuuntelua vaatimuksessa mainitun tuntemattoman henkilön kanssa epäiltyyn. Telekuuntelusta saadut tiedot ovat vahvistaneet epäilyjä siitä, että kyse on huumausaineen levittämisestä ja vaatimuksessa mainitun teleliittymän käyttäjällä on rooli huumausaineen levityksessä”, tutkinnanjohtaja perusteli.

Vantaalaismies ei kertomansa mukaan ole koskaan ollut tekemisissä kokaiinin kanssa.

Operaattorin mukaan numero rekisteröitiin miehelle jo 2006. Miehen mukaan numero on koko ajan ollut hänen käytössään.

Tiistaina tapahtui yllättävä käänne. Vantaalaismies sai Helsingin poliisista soiton, jossa kerrottiin hänen olleen pari vuotta aiemmin kuuntelussa. Hänelle luvattiin postittaa asiaan liittyvät asiakirjat ja kerrottiin, ettei häntä epäillä mistään.

Soitto tuli muutama tunti sen jälkeen, kun HS oli kysynyt tutkinnanjohtajalta kuunteluun liittyvistä epäselvyyksistä. Päätös esitutkinnan lopettamisesta on tehty tiistaina. Tutkintailmoituksessa ei mainita miestä lainkaan.

Tutkinnanjohtaja kertoi HS:lle, että miehen numero oli ilmoitettu tuntemattomaksi inhimillisen erehdyksen vuoksi.

Toinen tapaus koskee helsinkiläismiestä. Helsingin huumepoliisi sai miehen puhelimen kuunteluun maaliskuussa 2010. Se sai myös tiedot miehen puhelinliikenteestä edeltäneiltä kuudelta kuukaudelta.

Myös tämä kuuntelu liittyi kokaiinijutun tutkintaan.

”Poliisin esitutkinnalla, rikostiedustelulla ja kanssaepäiltyjen telepakkokeinoilla hankkimien tietojen perusteella on syytä epäillä, että toistaiseksi tuntemattomalla henkilöllä on rooli huumausaineiden levitysorganisaatiossa”, rikoskomisario kuvaili hakemuksessaan.

Kuukauden päästä poliisi haki jatkolupaa täsmälleen samoilla tiedoilla. Hakemukseen oli lisätty maininta, että ”kuuntelu- ja valvontatiedot tukevat epäilyjä”. Poliisi väitti, että liittymän haltija on edelleen tuntematon.

Helsinkiläismies sanoo tuntevansa rikoksesta tuomittuja, mutta korostaa, ettei hänellä ole minkäänlaista rikollista taustaa.

Miehen mukaan numero on ollut hänen käytössään ainakin vuodesta 2001. Kukaan muu ei ole käyttänyt numeroa.

Oikeus on jo käsitellyt tapauksen, johon kuuntelu liittyi. Miehen nimeä löydy esitutkintapöytäkirjasta.

Tutkinnanjohtaja ei halunnut kommentoida tapausta. Kumpikaan tutkinnanjohtaja ei ole epäiltynä Aarnio-jutussa.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1411449768925?jako=60b24b7412806c841e7b84316cc48999

 

 

Poliisin erehdys vai tahallinen sumutus

Lähtökohta on, että kun poliisi jotain virkavastuulla esittää, se pitää paikkansa.

Näin sanoi Helsingin käräjäoikeuden pakkokeinoasioiden vastuutuomari Jukka Jaakkola vajaa kuukausi sitten, kun Helsingin Sanomat kertoi oikeuden myöntävän poliisille lupia telekuunteluun ja -valvontaan heikoin perustein.

HS:n selvityksen perusteella valtaosa Helsingin huumepoliisin lupahakemuksista oli ympäripyöreitä ja yksilöimättömiä. Niistä ei ilmennyt, onko luvan myöntämiselle laissa säädetyt perusteet.

Hakemusten huteruus ei ole käräjäoikeuden tuomareita haitannut, vaan poliisi on saanut haluamansa luvat. Tuomioistuin on tullut lähettäneeksi poliisille selvän viestin: poliisi voi sepustaa oikeudelle mitä tahansa, sillä kaikki menee läpi.

Nyt on selvinnyt, että poliisin virkavastuulla antamat tiedot eivät aina pidä paikkaansa. Poliisi on väittänyt puhelinliittymän haltijan olevan tuntematon, vaikka numerohausta asian oikea laita olisi selvinnyt. Yhdeksi selitykseksi poliisi tarjosi tiistaina inhimillistä virhettä.

Asia on erittäin vakava, oli kyse sitten vahingosta tai tahallisesta sumutuksesta.

Telepakkokeinoilla tunkeudutaan syvälle ihmisen yksityisyyteen. Siksi poliisin pitää olla niiden kanssa erityisen tarkkana. Jokainen voi miettiä, miltä tuntuisi, jos poliisi olisi ollut langoilla kuuntelemassa omia puheluita jonkin sortin kämmin takia.

Olisi käsittämätön virhe, jos rikostutkinnassa unohtuisi sellainen perusasia kuin puhelinnumeron tarkastaminen. Ensimmäisenähän poliisia kiinnostaa juuri se, kuka rikoksia juonii.

Kaksi kokenutta virkamiestä tyrmääkin erehdyksen mahdollisuuden. ”Täysin absurdi ajatus”, sanoo ensimmäinen. ”Selkeä vedätys”, toteaa toinen.

Olisi myös aikamoinen onnenkantamoinen, jos HS:n selvityksessä olisivat tulleet ilmi kaikki virheelliset telepakkokeinopäätökset, varsinkin kun suuri osa niistä on vielä salaisia eivätkä toimittajat pääse niitä näkemään.

Kuinka monta vastaavaa virhettä vuosien saatossa on tehty, ja miten pitkään asioita voi selittää lipsahduksina?

Helsingin huumepoliisiin liittyen on tullut ilmi jo melkoinen läjä epäselvyyksiä. Kasautuessaan ne saavat epäilemään, että organisaation toimintakulttuuri on mätä.

http://www.hs.fi/kotimaa/Poliisin+erehdys+vai+tahallinen+sumutus/a1411449711198

Aarnio-tutkijat iskivät Kuopioon – kolme poliisia pidätetty

23.9.2014 Kommentointi poissa käytöstä

aarnio

Kolmea Kuopion huumepoliisia epäillään tiettävästi Jari Aarnioon liittyvistä rikoksista.

Loppusuoralla oleva Jari Aarnioon liittyvä rikostutkinta sai maanantaina uuden yllätyskäänteen, kun toispaikkakuntalaiset poliisit iskivät Kuopion pääpoliisiasemalle.

Operaatiota johti Iltalehden tietojen mukaan Aarnio-vyyhdin tutkinnanjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto. Iskun suorittaneet poliisit oli tiettävästi tuotu paikalle Oulusta saakka.

IL:n tietojen mukaan poliisitalolla syntyi jonkinasteinen konflikti, kun paikalliset poliisit eivät olisi päästäneet Aarnio-tutkijoita kotietsinnälle. Vahvistamattomien tietojen mukaan tutkijat takavarikoivat poliisin tiloista muun muassa tietokoneita ja tallenteita.

Iskun yhteydessä otettiin kiinni ja pidätettiin kolme Kuopion huumepoliisia.

IL:n tietojen mukaan kolmikkoa epäillään Helsingin huumepoliisin entiseen päällikköön, rikosylikomisario Jari Aarnioon liittyvistä rikoksista. Kyse on tiettävästi muutaman vuoden takaisesta yhteisestä huumetutkinnasta, jossa Kuopio olisi antanut Aarniolle laittomia teletietoja.

 

ltalehti ei tiistai-iltana tavoittanut tutkinnanjohtaja Jukka Haavistoa. Itä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kai Markkula vahvisti kuitenkin, että maanantaiseen operaatioon liittyvää esitutkintaa on jatkettu tänään. Hänen mukaansa epäillyt rikokset ovat luonteeltaan virkarikoksia.

Iltalehden Helsinki-Vantaan lentoasemalta tavoittama Markkula ei kertomansa mukaan tiennyt, olivatko kiinniotetut poliisit yhä pidätettyinä.

– Odottelemme esitutkinnan etenemistä. Tästä (iskusta) ei meillä ollut etukäteistietoa, Markkula toteaa.

 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014092318689608_uu.shtml

Rikosylikomisario Jari Aarnion epäillään pelastaneen pitkäaikaisen naispuolisen huumekontaktinsa tämän jouduttua muiden poliisien kynsiin.

20.9.2014 1 kommentti

jari aarnio 4

Keskusrikospoliisi epäilee, että ottamalla jutun tutkinnan itselleen Helsingin huumepoliisin pomo pelasti huumeista kärynneen naisen.

KRP epäilee naisen järjestäneen Aarniolle huumekontakteja Hollannista.
Aarnio-vyyhtiin liittyviksi epäillyt hasistynnyrit olivat peräisin juuri Hollannista. Iltalehden tietojen mukaan KRP lähtee tutkinnassaan siitä, että Aarnio ja nainen olisivat pitäneet tiiviisti yhteyttä toisiinsa jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

Huumerikostaustainen nainen kärysi vuosi sitten syyskuussa, kun Helsingin poliisin kenttäryhmä iski yöllä tämän asuntoon. Asunnossa ollut nainen sekä kaksi muuta henkilöä otettiin kiinni. Kotietsinnässä löydettiin vähäinen määrä huumetta sekä liki 4 000 euroa rahaa.
Jutulle määrättiin normaalin kierron mukaan tutkinnanjohtaja. Seuraavana päivänä tutkinnanjohtaja kuitenkin vaihtui, nainen vapautettiin ja hänelle palautettiin takavarikoidut rahat.

KRP epäilee nyt, että tieto naisen putkaan joutumisesta oli kantautunut Aarniolle, joka olisi käskenyt alaistaan sopimaan, että tämä ottaisi tutkinnanjohtajuuden itselleen. Näin Aarnio pääsisi ohjailemaan tilannetta.

 

”Ohjeet Aarniolta”


Hollannin huumepiireissä liikkunut nainen kertoi KRP:lle tavanneensa Aarnion ensi kertaa vuonna 2002 Pukinmäen asemalla. Naisen mukaan Aarnio olisi tiedustellut häneltä kontakteja. Niitä hän oli kertomansa mukaan myös järjestänyt.

Aarnio olisi myöhemmin tiedustellut naiselta, olisiko tällä sopivaa henkilöä purkamaan iso hasislasti Pohjois-Suomessa ja toimittamaan se edelleen autojunalla etelään. Naisen mukaan yhteydenpidossa toimittiin Aarnion ohjeiden mukaan. Nainen kertoi, että hänellä oli ollut Aarnio-yhteyttä varten kymmeniä puhelimia ja sitäkin enemmän prepaid-liittymiä.

Nainen on kertonut pitäneensä Aarnioon tiiviisti yhteyttä yli kymmenen vuoden ajan.

Aarnion puolestaan epäillään tehneen naiselle useita vastapalveluksia. Sen lisäksi, että Aarnio olisi viime syksynä junaillut naisen vapaaksi ja palauttanut ulosottoon kuuluneet varat, hän olisi myös järjestänyt tälle uuden asunnon. Tuolloin nainen oli saanut häädön edellisestä asunnostaan.

Aarnio on johdonmukaisesti kiistänyt syyllistyneensä asiassa mihinkään rikokseen. Hän tiettävästi kuitenkin myöntänyt tunteneensa naisen ja auttaneensa tätä joskus raha-asioissa.

Nainen on yksi epäillyistä Aarnioon liittyvässä törkeässä huumerikosvyyhdissä.

 

Iltalehti 20.9.2014

Mikko Paatero ei antanut KRP:n tutkia Ulvilan murha juttua

19.9.2014 Kommentointi poissa käytöstä

paatero

Ulvilan murhan tutkinnanjohtajana toiminut Juha Joutsenlahti toivoi, että tutkintavastuu siirrettäisiin Keskusrikospoliisille. Nykyiselle poliisiylijohtajalle Mikko Paaterolle se ei sopinut. 

On oikeastaan sattumaa, että Ulvilan murhajuttu tuli juuri Juha Joutsenlahden hoidettavaksi.

– Minut määrättiin jutun tutkinnan johtajaksi, koska kyseisen tutkinta ryhmän varsinainen tutkinnanjohtaja oli tuolloin muissa tehtävissä. Surma oli erittäin raaka ja poikkeuksellinen,

Joutsenlahti muisteli Alibille myöntämässään haastattelussa pari vuotta sitten.

Ulvilan murhaa käsitellään tuomio istuimessa nyt viidettä kertaa. Alibi on ollut seuraamassa Vaasan hovioikeuden istuntoa jo toistamiseen samasta asiasta, mutta mitään konkreettista uutta ei siellä ole tullut. Sama jankutus jatkuu. Syyttäjien mielestä tekijä ei voi olla kukaan muu kuin Anneli Auer. Puolustuksen mukaan raa´an henkirikoksen teki joku ulkopuolinen.

Saliin marssineet todistajat ovat toistaneet sen saman kuin ennenkin. Juttu on hyvin ristiriitainen, olipa Anneli Auer sitten syyllinen tai syytön.

Joutsenlahti halusi jutun KRP:lle

Tapahtumien kulku on kerrottu jo monta kertaa. Mutta palataanpa vuosia taaksepäin seikkaan, joka on jäänyt julkisuudessa varsin vähälle huomiolle.Kun Juha Joutsenlahti aloitti puurtamisensa Ulvilan murhajutun parissa, hänellä oli samaan aikaan hoidettavanaan muitakin aikaa vieviä juttuja. Joutsenlahdella oli tutkintavastuu muun muassa eräästä huumejutusta. Lisäksi lähialueen jengit työllistivät Porin poliisia.

Joutsenlahti koki työpaineensa liian kovaksi. Hän myös näki Ulvilan jutussa senkaltaisia haasteita, ettei paikallispoliisi niistä resurssiensa takia selviäisi.

Kun tapahtumasta oli kulunut kolme kuukautta, Joutsenlahti ehdotti jutun siirtämistä Keskusrikospoliisille.

– Katsoin, että KRP:n tutkintaryhmä hoitaa jutun kerrallaan ja pystyy keskittymään asiaan täysipainoisemmin.

Porin poliisi sopi murhajutun siirtämisestä Turun KRP:n kanssa. Asian
piti olla täysin selvä. Alibin saamien tietojen mukaan paperissa oli Keskusrikospoliisissa tuolloin vaikuttaneen Teijo Ristolan nimi.Vain allekirjoitus puuttui.
Oli vain pienestä hetkestä kiinni, ettei maailmalle lähetetty uutista UIvilan murhajutun uudesta tutkinnan johtajasta.

Teijo Ristolasta piti tulla Ulvilan murhajutun uusi tutkinnanjohtaja, mutta yllättäen tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista.
Mikko Paatero, nykyinen poliisiylijohtaja, toimi tuolloin lääninpoliisijohtajana. Paatero määräsi, että Ulvilan murhajutun tutkintavastuu pidetään edelleen paikallispoliisilla, siis Porin poliisissa. Näin Joutsenlahti määrättiin jatkamaan sysipimeältä näyttäneen murhajutun tutkinnanjohtajana.

– Yritin saada jutun tutkintaa KRP;lle myöhemminkin mutta näihin vaatimuksiin ei suostuttu. Toimin jutun tutkijana yhtämittaisesti vuoden ja kahdeksan kuukautta. Olin ainut, joka oli jutussa mukana alusta saakka, joten tunsin jutun perinpohjaisesti, Joutsenlahti selvitti Alibille.
Elokuussa 2008 uudeksi tutkinnanjohtajaksi määrättiin rikosylikomisario Pauli Kuusiranta.


Virhe?

Tapahtuiko Ulvilan kimuraisessa murhajutussa ratkaiseva tutkintaan liittyvä virhe siinä, kun vaativa, vailla ratkaisua oleva henkirikos jätettiin paikallispoliisin murehdittavaksi?
Paikallispoliisi varmaan osaa tutkia vakavia rikoksia ihan yhtä hyvin kuin
Keskusrikospoliisikin. Siitä ei ole kysymys.
– Ulvilan tapauksessa olisi kaivattu uusia silmiä ja korvia. Ne olisivat voineet avata uuden näkökulman ja mahdollisen ratkaisun. Kun murhajuttu ei ollut lähelläkään ratkaisua, juttu olisi pitänyt antaa suosiolla Keskusrikospoliisille, kokenut henkirikostutkija miettii.

 

Lähde:

ALIBI 10/2014

 

Ex-huumerikollisen väite – Poliisi ehdotti oman huumeliigan perustamista

17.9.2014 Kommentointi poissa käytöstä

Risto kolari

Tunnettu alamaailman vaikuttaja väittää Docventuresin Riku Rantalan haastattelussa, että Jari Aarnion johtama Helsingin huumepoliisi ehdotti hänelle huumeliigan perustamista.

Mies väittää poliisin tarjonneen mahdollisuutta tuoda huumeita maahan vapaasti sillä ehdolla, että hän myöhemmin ilmiantaa toverinsa.

Väitteen esittäjä Risto Kolari tunnettiin 2000-luvun alussa ”Ruoveden huumekeisarina”. Hänet tuomittiin tuolloin pitkään vankeuteen suuren hasisliigan johtajana.

Kolaria haastatellaan illalla Yle TV2:llä Docventures-ohjelmassa, jonka aiheena tänään on korruptio.

– Kysyttiin, onko minulla edelliset suhteet vielä tallella Eurooppaan, lähinnä Hollantiin, Espanjaan ja Marokkoon. Vastasin kyllä. Sanottiin, että jos haluaisit perustaa jengin, saisit touhuta aivan rauhassa, poliisi ei puutu tekemisiisi ja saat pitää fyffesi, Kolari sanoo ohjelmassa.

Kolarin luettelemat valtiot ovat yleisesti tunnettuja hasiksen tuottaja- tai kauttakulkumaita. Hänen mukaansa poliisin tarjouksen ehtona olisi ollut, että rikoskumppanit olisi pitänyt ilmiantaa siinä vaiheessa, kun hän itse vetäytyy toiminnasta.

Aarnio-jutun tutkinnanjohtajana toimiva kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto ei ole törmännyt Kolarin väittämään tarjoukseen.

– Tämä on täysin uusi asia. Tällaista ei ole tullut tutkinnassa vastaan, Haavisto sanoo IS:lle.

Kolarin väittämän mukaan tarjous esitettiin hänelle noin kolme kuukautta ennen kuin Aarnio otettiin kiinni lahjusepäilyn takia. Huumepoliisin ex-päällikkö pidätettiin viime vuoden marraskuussa, joten Kolarin kertoma olisi tapahtunut loppukesästä tai alkusyksystä 2013.

Kolarin mukaan väitettyä tarjousta ei tehnyt Aarnio vaan tämän alainen, jota hän ei tahdo nimetä tv-ohjelmassa. Vangittuna oleva Aarnio on kiistänyt epäilyt lahjuksista, huumekaupasta, syyttömän lavastamisesta ja erilaisista virkarikoksista.

Kolari on ollut viime vuodet vapaalla jalalla. Viimeisimmän tuomionsa hän sai Ruotsissa vuonna 2008 leikkiaseella tehdystä pankkiryöstöstä.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288739204025.html