Arkisto

Archive for heinäkuu 2012

Poliisimies tutki omin päin tyttärensä asiaa

31.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä

 

Oman tyttärensä asiassa koulupoikaa tämän kotona kovistelemassa käynyt pohjoissavolainen poliisimies välttyy syytteeltä.

 

Kihlakunnansyyttäjä muistuttaa poliisin kuitenkin olleen esteellinen käsittelemään asiaa.

Opettajana työskentelevä poliisimiehen tytär oli saanut herjauskirjeen postilaatikkoonsa. Tytär epäili erään oppilaansa tietävän jotakin asiasta.

Saman pojan reppu oli jostakin syystä pudonnut koulun portaikossa hänen päälleen.

Opettajan isä sonnustautui virkapukuun ja ajoi virka-aikana koulupojan kotiin selvittämään asiaa. Pojan isän mielestä tapaaminen muistutti kuulustelua. Poliisi tiukkasi pojalta moneen kertaan, tietääkö tämä mitään herjauskirjeestä.

Poliisimies luonnehti lapsen kanssa käymäänsä keskustelua vapaamuotoiseksi. Poliisi halusi kertomansa mukaan saada tilanteen koululla rauhoittumaan.

Rikospoliisi tutki virkatoverinsa menettelyä virkavelvollisuuden rikkomisena.
Syyttäjä pitää poliisimiehen toimia rikostutkinnan luonteisina. Syytettä ei kuitenkaan nosteta teon vähäisyyden vuoksi.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288487970867.html

Mies pahoinpideltiin putkassa kriittiseen tilaan

29.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä


Putkassa oleva kamera tallensi, kun säilöön otettua miestä pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Kotkassa perjantai-iltana.

Törkeästä pahoinpitelystä epäillään kahta miestä, jotka olivat samassa putkassa.

Tapaus paljastui normaalin tarkastuskäynnin yhteydessä. Kukaan henkilökunnasta ei katsonut monitoria silloin, kun pahoinpitely tapahtui.

– Meillä on kymmenen putkaa. Kukaan ei pystynyt seuraamaan tapahtumaa, sanoi rikoskomisario Jari Riiali Kymenlaakson poliisistaSTT:lle.

Ylikuormituksen syy oli Kotkan meripäivät, joka tuotti runsaasti työtä poliisille. Samassa putkassa olleet miehet olivat kaikki päihtyneitä.

Uhri putkassa runsaan tunnin

Yli 50-vuotias uhri ehti olla putkassa runsaan tunnin verran. Kun hänet vietiin säilöön, siellä olivat ennestään noin kolmikymppinen mies ja noin viisikymppinen mies. Kaikki ovat kymenlaaksolaisia.

Henkilökunta löysi uhrin lattialta verta vuotavana ja rajusti pahoinpideltynä. Hänen tilansa oli kriittinen.

– Kameran tallennetta on käyty läpi. Siitä ilmenee tapahtuma pääpiirteittäin, Riiali kertoi.

Hän ei kertonut yksityiskohtaisemmin vammoista. Tekijöiksi epäillään molempia miehiä.

Epäillyt ja uhri eivät todennäköisesti tunteneet toisiaan ennalta. Uhri kuljetettiin ambulanssilla Kymenlaakson keskussairaalaan. Epäillyt pidätettiin.

Harvinainen tapaus

Rikoskomisario Riiali ei muista näin vakavaa putkapahoinpitelyä.

– Iäkkäämmät poliisit muistavat, että Meripäivien aikaan putkassa on ennenkin ollut nahinaa. Mutta näin vakavaa ei ole sattunut.

Hän ei halunnut vielä ottaa kantaa siihen, voidaanko henkilökuntaa epäillä jostain laiminlyönnistä. Jos niin käy, tutkinnasta vastaa toinen poliisilaitos.

Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on usein linjannut, että valtiolla on erityinen vastuu vapaudenriiston kohteeksi joutuneen turvallisuudesta.

Suomessa kuolee vuosittain parikymmentä ihmistä putkaan, mutta tällöin kyse on yleensä sairauskohtauksesta, alkoholimyrkytyksestä tai aiemmista vammoista. Kaikki kuolemat tutkitaan, ja epäillyt laiminlyönnit selvitetään toisella poliisilaitoksella. Laiminlyöntejä todetaan harvoin.

 

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/29-kotimaa-stt/105902-105902

Rikollisilta saatetaan poistaa yhteiskunnan tuet

29.7.2012 1 kommentti
Poliisijohtajan mukaan kyse on siitä, millaisen signaalin yhteiskunta antaa vakavaan rikollisuuteen syyllistyville.
 

Rikosten tekijöiltä halutaan mahdollisesti poistaa tulevaisuudessa yhteiskunnan tuet. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantuneet menettäisivät näin muun muassa asumis- tai työttömyystukensa. Vielä ei tiedetä, miten viranomaiset tarkalleen ottaen toteuttaisivat uuden järjestelmän, jossa tietoa pitäisi vaihtaa viranomaiselta toiselle.

Hallitusohjelmassa olevaa muutosta pohtivan työryhmän pitäisi saada esitys asiasta valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä.Poliisijohtaja Robin Lardot sanoo, että poliisin lisäksi muutkin viranomaiset halutaan mukaan järjestäytyneen rikollisuuden torjutaan.

– Poliisin kannalta se on erikoinen tilanne, että tehdään päätyökseen rikoksia ja samaan aikaan nautitaan erilaisia korvauksia, vaikka työttömyyskorvauksia taikka jotain vastaavaa, Lardot sanoo.
Lardotin mukaan vielä ei kuitenkaan tiedetä, koskisiko tukien poisto jopa lapsilisiä.

– Näin pitkälle ei vielä tiedetä, kun työ ei vielä ole käynnistynyt. Kyse on siitä ylipäätänsä, minkä signaalin yhteiskunta antaa näille tekijöille.
Sallitaanko, että toinen viranomainen yrittää torjua ja toinen viranomainen sitten myötävaikuttaa siihen, että voi jatkaa rikollista toimintaa? Kyse on rikollisen toiminnan katkaisemisesta, Lardot tähdentää.

Viisi turhaa poliisi-iskua samaan asuntoon

23.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä
Etsintäkuulutettua miestä on haettu jo vuosien ajan väärästä osoitteesta, kertoo Ilta-Sanomat. 
  

Lahtelaisen avioparin kotoa on haettu etsintäkuulutettua miestä turhaan jo reilun neljän vuoden ajan, Ilta-Sanomat kertoo.

Virkavallan etsimä mies ei ole kuitenkaan asunut kyseisessä osoitteessa seitsemään vuoteen. Pariskunta teki poliisiylijohtajalle ja oikeuskanslerille kantelun turhista poliisi-iskuista ja etsinnöistä, koska he kokivat asian kiusanteoksi.

Oikeuskanslerin viraston ratkaisun mukaan poliisit ovat käyneet asunnolla, koska tieto siitä, että etsitty mies ei enää asu asunnossa ei ollut kulkeutunut Päijät-Hämeen poliisilaitoksen sisällä. Poliisin mukaan vika on ollut poliisilaitoksen omassa tietojärjestelmässä, sillä Väestötietojärjestelmään on merkattuna oikein, ettei mies ole asunut osoitteessa vuosikausiin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012072315873446_uu.shtml

Hakkeri käytti 3d-printattuja avaimia avatakseen poliisin käsiraudat

17.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Saksalainen tietoturvakonsultti näytti perjantaina New Yorkissa pidetyssä hakkerikonferenssissa, miten poliisin käsiraudat voi saada auki käyttäen 3d-tulostimella tehtyjä avaimia, kirjoittaa talouslehti Forbes.

”Ray”-nimellä itseään kutsuva tietoturva-asiantuntija käytti 3d-tulostinta tehdäkseen muovisia versioita avaimista poliisin käyttämiin käsirautoihin sekä englantilaiselta Chubb- että saksalaiselta Bonowi-valmistajalta. Rayn muoviset avaimet avasivat helposti yritysten käsiraudat.

Kyseessä on vakava ongelma valmistajille, sillä poliisilaitokset käyttävät yleensä samoja ja avaimia kuin mitkä valmistajalta on saatavilla. Rikolliset ovat voineet aiemminkin tietenkin tehdä kopioita avaimista, jos heillä on ollut hallussaan alkuperäiset avaimet. 3d-tulostuksen avulla rikolliset voivat kuitenkin valmistaa omia kopioita avaimista, jos heillä on pääsy valmistajien digitaalisiin avainmalleihin.

Ray aikoo julkaista avainten cad-tiedostot verkkoon

Ray kertoo Forbesille, että aikoo ladata yritysten cad-tiedostot avaimista 3d-tulostukseen tarkoitetull web-alusta Thingiverselle myöhemmin tällä viikolla.

Tietoturva-asiantuntija kertoo, että hänen tavoitteensa ei ole heikentää poliisin toimintaa, vaan kertoa heille heidän käsirautojensa haavoittuvuuksista.

Kyseessä ei ole ensimmäinen tapa, miten rikolliset voisivat hyötyä 3d-tulostamisesta. Rikollisryhmät ovat jo aiemmin käyttäneet tekniikkaa rakentaakseen parempia huijauslaitteita pankkiautomaatteihin.

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/hakkeri+kaytti+3dprintattuja+avaimia+avatakseen+poliisin+kasiraudat/a822850

Ulvilan surman ex-tutkinnanjohtajaa epäillään virka-aseman väärinkäytöstä

13.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Ulvilan surman entistä tutkinnanjohtajaa epäillään virka-aseman väärinkäytöstä, kertoo Iltalehti.

Ulvilan surman alkuperäisenä tutkinnanjohtajana toimineen Juha Joutsenlahden epäillään käyttäneen virka-asemaansa väärin Jukka S. Lahden vuonna 2006 tapahtuneen surman tutkinnassa.

Valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten tutkinnanjohtaja Anssi Hiivala vahvistaa epäilyn lehdelle. Hän ei halua kommentoida, mistä epäillyssä virka-aseman väärinkäytössä on kysymys.

Joutsenlahti oli Ulvilan surman tutkinnanjohtajana runsaat 1,5 vuotta. Sen jälkeen hänen tilalleen vaihdettiin toinen henkilö, sillä tapauksen selvittäminen ei edennyt.

Käräjäoikeus tuomitsi Lahden puolison Anneli Auerin murhasta elinkautiseen vankeuteen, mutta hovioikeus hylkäsi murhasyytteen viime heinäkuussa. Tapausta käsitellään seuraavaksi korkeimmassa oikeudessa.

Joutsenlahti on kertonut pitävänsä Aueria syyttömänä ja uskovansa ulkopuoliseen tekijään.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/07/1580212/il-ulvilan-surman-ex-tutkinnanjohtajaa-epaillaan-virka-aseman-vaarinkaytosta

Asianajajat vaativat lisää ryhmätunnistamisia

10.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä



Rikosasianajajien mielestä poliisien tunnistamiskäytännöissä on puutteita.

Rajatulle tunnistamisjuttuja hoitavien asianajajien piirille tehdyssä kyselyssä ilmeni, että tarkasti säänneltyjä ryhmätunnistamistilaisuuksia järjestetään ani harvoin. Yleensä todistajille näytetään elävän ihmisen sijaan valokuvia.

Vastanneiden mukaan kuvatunnistamisissa käytännöt vaihtelevat paljon. Joskus todistajille esimerkiksi näytetään liian vähän vertailukuvia, toisinaan kuvat poikkeavat toisistaan liikaa.

Jouko Pelkonen Asianajajaliiton hallituksesta sanoo, että hän olisi valmis jopa harkitsemaan lakimuutosta, jotta ryhmätunnistusta alettaisiin käyttää nykyistä enemmän.

– Valokuva ei anna aina oikeaa kuvaa ihmisen yleisolemuksesta, Pelkonen sanoo.

Kyselyssä ilmeni, että joskus juttuja on kaatunut huonosti hoidetun tunnistamisen takia. Kyselyyn vastasi noin 30 rikosasianajajaa.

Rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisista kertoo, ettei hän käytä ryhmätunnistamista esitutkinnassa.

– Nykytekniikalla voi hakea rekisteristä kuvia vaikka kymmenestä ihmisestä, joilla on samoja piirteitä, ja näyttää niitä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1578273/asianajajat-vaativat-lisaa-ryhmatunnistamisia

Poliisi hakkasi ja pahoinpiteli törkeästi avuttoman alastoman miehen!

4.7.2012 2 kommenttia

Päivystävä komisario vahvistaa Aamulehdelle, että keskiviikkoaamuna Hervannassa Opiskelijankadulla tapahtuneesta rajusta alastoman miehen hakkaamisesta tulee poliisitutkinta.

Youtubessa julkaistussa videossa näkyy, miten kolme poliisia taltuttavat yhtä alastonta miestä pippurisumuttein ja teleskooppipampuin ja erilaisin voimankäyttöottein.

Poliisista ei kommentoida toistaiseksi asiaa enempää.

Videossa mies on pysäyttänyt linja-auton aamuviiden aikaan, ja paikalle saapuu poliisiauto. Poliisit yrittävät taltuttaa miehen, ja turvautuvat teossaan rajun näköisiin voimakeinoihin.

Alaston mies saadaan rauhoitettua vasta, kun paikalle saapuu poliisin lisävoimia ja neljä poliisia kantaa miehen autoon.

http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194752074777/artikkeli/juuri+nyt+hervannan+hakkaavista+poliiseista+tutkinta.html

Poliisilaitoksen menettely tiedusteluihin vastaamisessa

2.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Kantelija oli toimittanut poliisilaitoksen eri virkamiehille lukuisia erilaisia tiedusteluja. Poliisilaitos oli ryhtynyt pääsääntöisesti toimimaan siten, että poliisilaitoksen johto oli tietyin väliajoin vastannut kootusti kantelijan tiedusteluihin. Poliisilaitoksen johto oli sittemmin kehottanut poliisilaitoksen yksittäisiä virkamiehiä tekemään sähköposteihinsa sellaiset asetukset, että kantelijan sähköpostiosoitteesta lähetetyt sähköpostiviestit siirtyisivät lukemattomana ja käsittelemättömänä suoraan roskapostiin.

Poliisilaitoksen johdon virkamiehilleen antaman ohjeistuksen toteuttaminen olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että kantelijan yleensä käyttämästä sähköpostiosoitteesta poliisilaitoksen yksittäisille virkamiehille lähettämät viestit olisi hävitetty tietämättä lainkaan viestien sisältöä tai varmuudella edes niiden tosiasiallista lähettäjää. Ottaen huomioon hyvän hallinnon periaatteesta johdettavissa oleva viranomaisen velvollisuus vastata sille osoitettuihin asiallisiin tiedusteluihin asiassa ei apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan käynyt ilmi mitään sellaisia seikkoja, että poliisilaitoksen mainittua ohjeistusta olisi käsillä olleessa tapauksessa voitu pitää perusteltuna. Tapauksessa ei toisaalta käynyt ilmi, että kantelijan viestejä olisi hävitetty ja että niihin tämän johdosta olisi jäänyt vastaus antamatta.

Yhteen tiedusteluun poliisilaitos oli vastannut vasta kantelijan tehtyä asiasta kantelun oikeuskanslerinvirastoon. Poliisilaitoksen mukaan valitettavan sekaannuksen vuoksi tiedusteluun vastaamista ei alun perin ollut annettu kenenkään tehtäväksi. Apulaisoikeuskanslerin mielestä poliisilaitos oli laiminlyönyt huolehtia tiedusteluun vastaamisesta hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti.

Apulaisoikeuskansleri saattoi poliisilaitoksen tietoon päätöksessään esittämänsä asiakkaan tiedusteluihin vastaamiseen liittyneet näkökohdat.

PL 21 §

 

http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2012/20121846

Poliisilaitoksen menettely tiedusteluihin vastaamisessa

2.7.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Kantelija oli toimittanut poliisilaitoksen eri virkamiehille lukuisia erilaisia tiedusteluja. Poliisilaitos oli ryhtynyt pääsääntöisesti toimimaan siten, että poliisilaitoksen johto oli tietyin väliajoin vastannut kootusti kantelijan tiedusteluihin. Poliisilaitoksen johto oli sittemmin kehottanut poliisilaitoksen yksittäisiä virkamiehiä tekemään sähköposteihinsa sellaiset asetukset, että kantelijan sähköpostiosoitteesta lähetetyt sähköpostiviestit siirtyisivät lukemattomana ja käsittelemättömänä suoraan roskapostiin.

Poliisilaitoksen johdon virkamiehilleen antaman ohjeistuksen toteuttaminen olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että kantelijan yleensä käyttämästä sähköpostiosoitteesta poliisilaitoksen yksittäisille virkamiehille lähettämät viestit olisi hävitetty tietämättä lainkaan viestien sisältöä tai varmuudella edes niiden tosiasiallista lähettäjää. Ottaen huomioon hyvän hallinnon periaatteesta johdettavissa oleva viranomaisen velvollisuus vastata sille osoitettuihin asiallisiin tiedusteluihin asiassa ei apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan käynyt ilmi mitään sellaisia seikkoja, että poliisilaitoksen mainittua ohjeistusta olisi käsillä olleessa tapauksessa voitu pitää perusteltuna. Tapauksessa ei toisaalta käynyt ilmi, että kantelijan viestejä olisi hävitetty ja että niihin tämän johdosta olisi jäänyt vastaus antamatta.

Yhteen tiedusteluun poliisilaitos oli vastannut vasta kantelijan tehtyä asiasta kantelun oikeuskanslerinvirastoon. Poliisilaitoksen mukaan valitettavan sekaannuksen vuoksi tiedusteluun vastaamista ei alun perin ollut annettu kenenkään tehtäväksi. Apulaisoikeuskanslerin mielestä poliisilaitos oli laiminlyönyt huolehtia tiedusteluun vastaamisesta hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti.

Apulaisoikeuskansleri saattoi poliisilaitoksen tietoon päätöksessään esittämänsä asiakkaan tiedusteluihin vastaamiseen liittyneet näkökohdat.

PL 21 §

 

http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2012/20121846