Arkisto

Archive for maaliskuu 2000

Kolme poliisia sai varoituksen tutkinnan keskeyttämisestä

17.3.2000 Kommentointi poissa käytöstä

KUOPIO. Itä-Suomen hovioikeus antoi torstaina varoituksen kolmelle suonenjokelaiselle poliisille virkavelvollisuuden tuottamuksellisesta rikkomisesta. He olivat jättäneet kesken 17 rikosilmoituksen esitutkinnan 1990-1992 Suonenjoella. Sen takia suurin osa petos- ja kavallusrikoksista pääsi vanhenemaan.

Rikokset oli tehty 1992-1998. Oikeuden mukaan teot eivät olleet vähäisiä, sillä kyse oli ainakin parin miljoonan markan petossarjasta.

Näyttöä ei kuitenkaan saatu siitä, että poliisit olisivat tahallaan jättäneet virkavelvollisuutensa täyttämättä.

Juttu otettiin syyteharkintaan valtakunnansyyttäjän viraston määräyksestä. Se käsiteltiin poikkeuksellisesti suoraan hovioikeudessa, koska varoituksen saaneiden joukossa on Suonenjoen entinen nimismies ja poliisipäällikkö.

Entisen nimismiehen lisäksi varoituksen saivat petossarjan tutkintaa johtanut rikoskomisario ja sitä tutkinut vanhempi rikoskonstaapeli.

Entinen nimismies on nykyisin kihlakunnan poliisipäällikkö, entinen komisario toimii tutkinnanjohtajana Keski-Suomessa ja konstaapeli on ylennyt rikosylikonstaapeliksi.

Poliisit antoi ilmi petossarjan pääepäilty. Hänen epäiltiin huijanneen kiinteistö- ja autokaupoissa. 1952 syntynyt autonasentaja tuomittiin 1992 lähes kahdeksaksi vuodeksi vankilaan eri puolilla Suomea tehdystä rikossarjasta. Hän istuu parhaillaan vankilassa Riihimäellä.

Asentaja väitti, että jos poliisi olisi tehnyt työnsä, häntä ei olisi tuomittu muualla Suomessa rikosten tekijänä vaan avunantajana. Hän vaati poliiseilta 800000 markan korvausta, koska ilman näiden laiminlyöntejä hän olisi selvinnyt vähemmillä vankilavuosilla. Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen toteen näyttämättömänä.

Poliisit myönsivät, että petossarja olisi pitänyt tutkia loppuun, mutta se oli jäänyt kesken työvoimapulan ja työpaineen takia. Heidän mielestään tutkimatta jääneet rikokset eivät kuitenkaan olisi korottaneet rangaistusta eikä kenellekään ollut koitunut vahinkoa.

Hovioikeus katsoi,

että entinen nimismies ja rikoskomisario laiminlöivät velvollisuutensa johtaa ja valvoa tutkintaa. Rikoskonstaapeli puolestaan laiminlöi velvollisuutensa tutkia rikossarjaa ilman viivytystä ja saattaa se syyteharkintaan. Hän ei saanut koskaan ylemmiltään käskyä lopettaa tutkinta.

Poliisit määrättiin maksamaan rikosilmoituksen tehneelle entiselle pääepäillylle 1500 markkaa oikeudenkäyntikuluja sekä 114 markkaa korvausta ansionmenetyksestä.

Helsingin Sanomat 17.3.2000

Mainokset