Poliisi rikkoi väärän asunnon oven – Kuka maksaa?
Poliisiradion viimeviikkoinen haastattelu pakkokeinojen aiheuttamista vahingoista vastaa Pohjois-Savossa pohdittuun kysymykseen.
Poliisiradio haastatteli Pohjois-Savon poliisilaitoksen ylikomisario Harri-Pekka Pohjolaista ja kysyi, kuka maksaa poliisin rikkoman oven.
– Poliisi maksaa. Poliisin toimenpiteen seurauksena aiheutettu vahinko maksetaan valtion varoista, Pohjolainen vastaa.
Esimerkiksi Savon Sanomat kertoi maaliskuussa tapauksesta, jossa poliisi tunkeutui väärään asuinhuoneistoon kerrostalossa. Sisään mentiin rikkomalla ovi.
– Jos on epäiltävissä, että asunnossa on ihminen, joka on hengen ja terveyden vaarassa. Silloin poliisilla on oikeus rikkoa ovi. Pohjolainen sanoo Poliisiradiolle.
– Tai jos on tiedossa, että asunnossa on meneillään vaarallinen teko tai tapahtuma.
Kun poliisi on kerran ryhtynyt pakkokeinoon ja poistanut ”esteen” asuntoon pääsyn tieltä, tulee virkavallan myös huolehtia asunnon sulkemisesta.
– Sulkeminen kuuluu meille. Poliisin tulee toimenpiteen päätyttyä sopivalla tavalla sulkea rikottu ovi. Se ei voi jäädä pakkotoimenpiteen jälkeen avoimeksi, Pohjolainen sanoo.