Archive

Posts Tagged ‘suojelupoliisi’

Poliisin havaintorekisteri kohta käytössä – Uuteen poliisirekisteriin voi päätyä naapurin ilmoittamana

13.9.2014 Kommentointi poissa käytöstä

t4002s22

Laki mahdollisti poliisille tehtyjen ilmoitusten kirjaamisen havaintorekisteriin jo vuoden vaihteessa. Rekisteri otetaan käyttöön kuitenkin vasta kun poliisit on koulutettu uuden työkalun käyttöön.

Tuhansia poliiseja koulutetaan parhaillaan valtakunnallisen havaintorekisterin käyttöön. Koulutuksessa poliisit käyvät läpi, millä perusteilla kansalaisesta tai tapahtumasta voi kirjata rekisteriin merkinnän.

– Käydään siis tarkoin läpi, milloin ylittyy kynnys tallettaa tieto havainnosta, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Arto Hankilanoja.

Hankilanojan mukaan kynnys ylittyy, kun poliisi arvioi havainnon liittyvän rikolliseen toimintaan. Koulutuksessa tuodaan esille, että tätä kynnystä ei voida ylittää kevein perustein.

– Jos esimerkiksi soitellaan siitä, että jonkun huoneistossa myydään kannabista, tämä ei vielä riitä. Mutta jos porraskäytävässä on epämääräistä liikehdintää, ja jos useampi kerrostaloasukas ilmoittaa samasta asiasta, tämä täyttää kynnyksen.

Pelkät merkinnät havaintorekisterissä voivat luonnollisesti myös johtaa esitutkinnan käynnistämiseen.

Uuden lainsäädännön on tarkoitus selkeyttää käytäntöjä ja auttaa poliisia suuntaamaan toimintaansa. Aiemmin poliisi kirjasi vastaavat havainnot omiin muistioihinsa, jos sinnekään. Nyt poliisit voivat merkitä havainnot rekisteriin ja esimerkiksi vertailla tietoja muiden poliisin rekisterien kanssa.

 

Mistä on kyse?

  • Poliisi ottaa vuoden loppuun mennessä käyttöön uuden valtakunnallisen havaintorekisterin.
  • Rekisteriin voi joutua poliisin tai kansalaisten havaintojen perusteella.
  • Rekisteriin päätyy, jos havainto liittyy poliisin perustellun arvion mukaan rikolliseen toimintaan.
  • Omia havaintorekisterissä olevia tietoja ei voi tarkistaa. Kansalainen voi kuitenkin käyttää tarkastusoikeutta tietosuojavaltuutetun välityksellä.
  • Tietoja säilytetään havaintorekisterissä kuusi kuukautta, minkä jälkeen ne poistetaan.

 

 

http://yle.fi/uutiset/poliisin_havaintorekisteri_kohta_kaytossa__esitutkinta_voi_kaynnistya_yksittaisten_havaintojen_perusteella/7461923

 

 

Oletko sinä tietämättäsi poliisin papereissa? – Uuteen rekisteriin voi päätyä naapurin ilmoittamana

Lähes jokaisesta suomalaisesta on merkintöjä poliisin rekistereissä ja osan tiedoista saa selville maksutta. Uuteen havaintorekisteriin voi kuitenkin joutua pelkän epäilyttävän käytöksen vuoksi, eikä omia tietoja saa lainkaan selville.

Lähes jokaisesta suomalaisesta on merkintöjä poliisin rekistereissä. Omat tiedot voi tarkistaa maksutta poliisilaitoksella käymällä. Tiedot voi tarkistaa maksutta kerran kalenterivuodessa.

Poliisilla on kuitenkin käytössään rekistereitä, joihin kansalaisella ei ole pääsyä. Poliisi otti vuodenvaihteessa käyttöön uuden valtakunnallisen havaintotietojen rekisterin, jonne kirjataan rikolliseen toimintaan liittyviä havaintoja. Rekisteriin voi päätyä pelkän epäilyttävän käytöksen takia.

– Esimerkiksi jos epäillään, että henkilö valmistelee omaisuusrikosta. Henkilö voi olla varautunut rikoksentekovälineellä, kuten sorkkaraudalla, kertoo ylitarkastaja Harri Kukkola Poliisihallituksesta.

Rekisteriin naapurin ilmoittamana?

Periaatteessa rekisteriin voi joutua myös naapurin ilmoittaman havainnon perusteella. Se voisi olla vaikkapa asunnosta tuleva kannabiksen haju, kotiväkivaltaepäily tai lapsien kuvaaminen julkisella paikalla. Poliisihallituksesta kuitenkin kerrotaan, että rekisteriin kirjataan vain tarkoin punnittuja tapauksia.

Oleellista on, että havaintojen voidaan perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan. Poliisi arvioi tapauskohtaisesti kirjaamisen järjestelmään, Harri Kukkola täsmentää.

Tietoja säilytetään kuusi kuukautta, eikä omia tietoja voi tarkastaa lainkaan. Tietosuojavaltuutetun kautta yksittäiset ihmiset voivat kuitenkin tarkastuttaa omien tietojen kirjaamisen lainmukaisuuden.

– Se tarkoittaa, onko laissa määritelty tallettumiskynnys ylittynyt, Kukkola selventää.

”Auttaa rikosten torjunnassa”

Poliisihallituksen mukaan uusi rekisteri auttaa rikosten torjunnassa. Rekisteriin ei voi joutua syyttä, Poliisihallituksesta vakuutetaan.

– Se mahdollistaa nyt huomattavasti vähäisempien havaintotietojen hyväksikäytön valtakunnallisesti. Yksittäinen poliisi on pystynyt pitämään havainnoista muistivihkoa, mutta siitä ei ole ollut hyötyä analyysitoiminnassa. Sähköinen järjestelmä mahdollistaa tietojen käytön laajemmin, Kukkola kertoo.

Uuden havaintorekisteri on osa poliisiasiain tietojärjestelmää. Sen lisäksi poliisi pitää kansalaisista muun muassa hallintoasiain tietojärjestelmää, jonne kirjataan pääasiassa lupa-asiat. Lisäksi poliisilla on käytössään epäiltyjen tietojärjestelmä ja kaksi kansainvälistä rekisteriä sekä hätäkeskustietojärjestelmä ja ulkomaalaisrekisteri. Suojelupoliisilla on myös oma tietojärjestelmänsä, jonne tallennetaan kansalaisiin liittyviä tietoja.

 

Mistä on kyse?

  • Poliisi otti vuodenvaihteessa käyttöön uudeen havaintotietojen rekisterin
  • Rekisteriin voi joutua poliisin epäilystä tai kansalaisten ilmoitusten perusteella
  • Rekisteriin päätyy, jos poliisi epäilee kytköksiä rikolliseen toimintaan
  • Omia tietoja ei voi tarkistaa
  • Tietoja säilytetään kuusi kuukautta

http://yle.fi/uutiset/oletko_sina_tietamattasi_poliisin_papereissa__uuteen_rekisteriin_voi_paatya_naapurin_ilmoittamana/7100168

Poliisi saa tietoja suoraan Nokialta puhelimien sijainnista ilman rikosepäilyä

23.2.2014 1 kommentti

 

lumia

Nokian Lumia-puhelin vuotaa tietoja ulkomaille

Nokian johto on tiennyt jo kauan, että Lumia-älypuhelimien käyttötietoja vuotaa Yhdysvaltoihin. Siellä niihin voi päästä käsiksi turvallisuusvirasto NSA.

Kaksi vuotta sitten luottamus Nokian älypuhelimien tietoturvaan oli vielä suuri.

Maanantaina 5. maaliskuuta 2012 Nokian pääkonttorissa järjestettiin tilaisuus, jossa Nokia mainosti älypuhelimiensa tietoturvaa valtion it-hankinnoista päättäville virkamiehille.

Pian tilaisuuden jälkeen Nokian Lumia-puhelimia ostettiin suuria määriä Suomen valtionjohdolle: ministereille, kansanedustajille ja virkamiehille. Myös pääministeri Jyrki Katainen (kok) käyttää Lumiaa.

Samalla alkoi tietovuoto. Sen keskipisteessä ovat Nokian Lumia-puhelimet ja niiden Windows Phone -käyttöjärjestelmä.

Toisin kuin Nokia kaksi vuotta sitten antoi ymmärtää, Lumia-puhelimet eivät turvaa käyttäjän yksityisyyttä – ainakaan sen paremmin kuin muiden suurten valmistajien puhelimet. Lumian käyttöjärjestelmä välittää käyttäjän yksityisiä tietoja Microsoftille Yhdysvaltoihin. Lukuisten tietoturvayhtiöiden mukaan Microsoft taas tekee yhteistyötä Yhdysvaltain turvallisuusviraston NSA:n kanssa.

Helsingin Sanomien kahdesta toisistaan riippumattomasta sisäpiirin lähteestä saamien tietojen mukaan Nokian ylin johto on tiennyt keväästä 2011 saakka, että Lumian käyttöjärjestelmä välittää runsaasti tietoja puhelimen käyttäjästä Microsoftille. Yhtiö on kuitenkin ollut hissukseen, koska asia on kiusallinen.

Tapauksen yhteydessä Helsingin Sanomille on selvinnyt toinenkin Nokiaan liittyvä, täysin erillinen ongelma. Suomessa poliisi on pyytänyt useita kertoja puhelimien sijaintitietoja suoraan Nokian pääkonttorista Keilaniemestä sellaisissakin tapauksissa, joissa mitään rikosta ei vielä ole tapahtunut. Lain mukaan poliisi tarvitsisi tietojen hankintaan käräjäoikeuden päätöksen.

Suomen viranomaiset alkoivat epäillä Nokian älypuhelinten turvallisuutta viime kesänä.

Kesäkuussa 2013 Yhdysvaltojen turvallisuusviraston NSA:n entinen työntekijä Edward Snowden kertoi, että NSA saa laitteiden ja palveluiden luottamuksellisia käyttötietoja esimerkiksi Googlelta, Facebookilta, Applelta ja Microsoftilta.

Viranomaiset hätkähtivät. Jos Microsoft toimii yhteistyössä NSA:n kanssa, voiko se päästä käsiksi Nokian älypuhelimien käyttötietoihin? Mitä jos Lumia-puhelimet välittävät tietoja vaikkapa Suomen pääministerin viestiliikenteestä Microsoftin palvelimille Yhdysvalloissa?

 

”Kun väitteet tulivat tietoomme, olimme yhteydessä suojelupoliisiin ja Viestintävirastoon”, sanoo liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Juhapekka Ristola.

Suojelupoliisi ei kerro, ryhtyikö se toimiin vai ei. Viestintävirasto ryhtyi; sen tehtävä on valvoa viestisalaisuutta ja valtionhallinnon käyttämien laitteiden turvallisuutta.

14. kesäkuuta 2013 Viestintävirasto lähetti selvityspyynnön Nokialle, Nokia Solutions and Networksille ja kolmelle muulle yhtiölle. Virasto pyysi yhtiöiltä vakuutusta, että niiden laitteiden käyttäjien ”luottamuksellinen viestintä, paikkatiedot tai muut yksityiset tiedot eivät paljastu ulkopuolisille ilman käyttäjän suostumusta”. Virasto oli huolissaan etenkin siksi, että niin moni valtionjohdossa käyttää Lumia-puhelimia.

Helsingin Sanomat hankki jäljennöksen Viestintäviraston selvityspyynnöstä. Pyynnössä Viestintävirasto toteaa, että väärien tietojen antamisessa kyse voi olla väärästä todistuksesta viranomaiselle. Lisäksi: koska yhtiöiden laitteiden ja ohjelmistojen kautta voidaan paljastaa valtionsalaisuuksia, kyse voisi olla myös törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä, ellei yksityisyyden suojan puutteista kerrota viranomaiselle.

Nokia oli pinteessä. Yhtiön oli kerrottava Viestintävirastolle totuus, mutta sen piti varoa visusti aiheuttamasta harmia tärkeimmälle yhteistyökumppanilleen Microsoftille. Kesällä 2013 neuvottelut Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myymisestä Microsoftille olivat loppusuoralla.

Nokia oli vaihtanut älypuhelimiensa käyttöjärjestelmäksi Microsoftin Windows Phone -ohjelmiston alkuvuonna 2011. Kaksi toisistaan riippumatonta sisäpiirin lähdettä kertoo Helsingin Sanomille, että Nokian ylin johto tiesi alusta saakka käyttöjärjestelmän välittävän runsaasti käyttötietoja Microsoftille.

 

Vuonna 2011 tätä pidettiin kuitenkin välttämättömänä pahana. Samaa tekevät myös Googlen ja Applen käyttöjärjestelmät.

”Se, mikä on Euroopassa kiellettyä, on Yhdysvalloissa sallittua. Jos yhtiöllä on merkittävää liiketoimintaa Yhdysvalloissa, sen on tehtävä yhteistyötä turvallisuusviraston kanssa. Vaihtoehtona on vetäytyminen Yhdysvaltain markkinoilta, mikä tulisi hyvin kalliiksi”, sanoo asiasta perillä oleva sisäpiirin lähde.

Yhdysvalloissa yritysten on toimittava maan lakien mukaisesti, ja terrorisminvastaiset lait antavat NSA:lle mahdollisuuden päästä käsiksi puhelimien käyttötietoihin.

Samalla Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinat ovat maailman tärkeimmät. Siellä kuluttajat maksavat puhelimistaan enemmän kuin muilla markkina-alueilla. Pärjätäkseen älypuhelimissa valmistajien on pärjättävä Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa Googlen, Applen ja Microsoftin ohjelmistojen käyttötiedot tallennetaan suuriin tietovarastoihin, joihin NSA:lla on laillinen pääsy. Puhelimen käyttöjärjestelmä tietää, missä käyttäjä sijaitsee, millaisilla verkkosivuilla hän käy, mitä valokuvia on otettu, kenen kanssa käyttäjä puhuu ja viestii.

Asiasta on huolissaan myös Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Hän ehdotti viikko sitten, että Euroopan pitäisi kehittää omia verkkopalveluita, jotta NSA ei pääsisi eurooppalaisten yksityisiin tietoihin käsiksi.

Tietenkään tietoja ei urki vain Yhdysvallat. Sotšin olympialaisiin matkustaneita suomalaisministereitä neuvottiin jättämään puhelimet ja taulutietokoneet kotimaahan tietoturvan takia.

Nokia ei pystynyt antamaan Viestintäviraston toivomaa vakuutusta puhelimiensa yksityisyydensuojasta.

Heinäkuussa 2013 Viestintävirasto vesitti alkuperäisen pyyntönsä ja teki uuden, entistä suppeamman pyynnön Nokialle. Nokia ei pystynyt vieläkään vastaamaan. Siksi Viestintävirastossa järjestettiin elokuun lopussa keskustelutilaisuus, jossa yhdessä nokialaisten kanssa pohdittiin sitä, millaisen vakuutuksen yhtiö voisi antaa.

Viestintävirasto oli valmis tekemään myönnytyksiä Nokialle, jotta se saattoi näyttää täyttäneensä velvollisuutensa. Virasto vakuuttaa, että se jatkaa Nokian ja muiden valmistajien laitteiden tietoturvan selvittämistä.

Viestintäviraston kolmannessa pyynnössä vakuutus rajattiin koskemaan suomalaisille myytäviä laitteistoja ja ohjelmistoja. Pyynnön ulkopuolelle rajattiin alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden toimenpiteet. Toisin sanoen Nokian ei tarvinnut antaa vakuutusta Microsoftin puolesta. Nokia siis pesi kätensä Microsoftin käyttöjärjestelmän ongelmista.

Lopulta Nokia antoi pyydetyn vakuutuksen Viestintävirastolle lokakuussa. Se oli kirjoitettu kieli keskellä suuta.

”Nokian tiedossa ei ole, että sen Suomessa myytäviin tuotteisiin olisi tarkoituksellisesti asennettu valmistusvaiheessa sellaisia toiminnallisuuksia tai komponentteja, jotka mahdollistavat käyttäjän yksityisten tietojen paljastumisen ulkopuolisille käyttäjän tietämättä.” Vastauksen on allekirjoittanut Nokian apulaislakiasiainjohtaja Ilkka Rahnasto.

Mitä sitten tavallinen puhelimen käyttäjä tietää?

Jos käyttäjä hyväksyy puhelimen ehdottamat asetukset, käyttöjärjestelmä välittää käyttäjän luottamuksellisia tietoja Nokian ja Microsoftin Yhdysvalloissa ja muissa maissa sijaitseville palvelimille. Yhdysvaltoihin välitettäviä tietoja ovat esimerkiksi puhelimen sijainti, tekstiviestit, yhteystiedot ja verkkoselaimen käyttötiedot. Paikanna puhelin -ominaisuus jopa tallentaa sijaintitietoja säännöllisesti.

Kun Helsingin Sanomat pyysi Nokiasta vastausta siihen, mitä kaikkia tietoja puhelin välittää eteenpäin, vastaus oli monimutkainen. Nokian mukaan puhelin voi välittää tietoa siitä, missä sen käyttäjä on.

Nokiasta korostetaan, että käyttäjä voi halutessaan estää puhelimen kommunikoinnin ulkomaisten palvelimien kanssa. Tämä vaatii kuitenkin sen, että käyttäjä tietää, miten se tehdään puhelimen asetuksia säätämällä. Tämäkään ei välttämättä riitä. Vaikka puhelimen ominaisuuksien tiedonsiirron kytkisi pois päältä, käyttöjärjestelmä on silti yhteydessä ulkomaille.

 

Kyse on periaatteesta: kenellä on oikeus päästä käsiksi yksityisiin tietoihin. Käytäntö on eri asia: on mahdotonta sanoa, kiinnostaako NSA:ta seurata vaikkapa Suomen pääministerin viestiliikennettä.

Suomen perustuslain mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Yhdysvalloissa NSA toimii paikallisten lakien mukaan. Jos NSA tonkisi terrorismilakien perusteella kenen tahansa suomalaisen viestiliikennettä Yhdysvalloissa, se ei olisi rikos. Jos NSA tekisi saman Suomessa, se olisi rikos.

HS:n selvityksen yhteydessä ilmeni myös toinen Nokiaan liittyvä yksityisyyden suojan ongelma, jolla ei ole tekemistä Lumian käyttöjärjestelmän kanssa

Helsingin Sanomien luotettavasta lähteestä saamien tietojen mukaan poliisi on pyytänyt Nokialta puhelimien sijaintitietoja vuosien ajan – paljon ennen Lumia-puhelimia. Nokia on usein pyyntöihin suostunut, koska se haluaa pitää yllä hyviä välejä poliisiin.

Poliisi tekee näitä pyyntöjä Nokialta hankkiakseen tietoja ihmisistä mahdollista esitutkintaa varten. Kyse ei siis aina ole ihmisistä, joita edes epäiltäisiin rikoksista.

”Perusteeksi riittää rikosten estäminen, eli mitään konkreettista tekoa ei tarvitse olla tapahtunut, vaan pelkkä poliisin oma epäily siitä, että jotain voisi tulevaisuudessa tapahtua, riittää”, sanoo asiasta hyvin perillä oleva lähde. Lähteellä ei ole tiedon kertomisessa omaa etuaan ajettavana.

Keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi pyytävät tietoja myös vastatakseen ulkomaisten viranomaisten apupyyntöihin. Yhteistyö kuuluu poliisin virkatehtäviin. Tiedustelu taas perustuu vaihtokauppoihin: saadakseen tietoja ulkomailta poliisin pitää tarjota vastineeksi jotain, esimerkiksi tietoa puhelimien käyttäjistä.

Pyytäessään tietoja Nokialta poliisi on vedonnut poliisilain pykälään, jonka mukaan sillä on oikeus saada tietoa yrityksiltä ja yhteisöiltä. Oikeus ei kuitenkaan koske luottamuksellisen viestinnän tietoja, kuten puhelimien sijaintitietoja, vaan ne saadakseen poliisilla pitäisi olla käräjäoikeuden päätös.

Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaan mukaan hänen tiedossaan ei ole, että matkapuhelinten sijaintitietoja olisi pyydetty Nokialta tiskin alta.

”Hankimme matkapuhelinten sijaintitietoja teleoperaattoreilta tuomioistuimen antamalla televalvontaluvalla”, Tero Kurenmaa sanoo.

Helsingin Sanomien lähteen mukaan ilman käräjäoikeuden päätöstä pyydetyistä sijaintitiedoista ei ole dokumentteja.

Kuinka vakavasta asiasta tässä kaikessa sitten on kyse?

Se, että Nokian puhelimista virtaa käyttäjien tietoja Microsoftille Yhdysvalloissa, uhkaa toki teoriassa Suomen valtionjohdon ja kaikkien suomalaisten Lumian-puhelimien käyttäjien yksityisyyttä. Suomalaisten onkin hyvä tajuta, etteivät Nokian puhelimet ole sen turvallisempia kuin Applen iPhone- tai Googlen Android-puhelimet.

Toistaiseksi on vain vähän näyttöä siitä, miten tietoja käytetään, jos käytetään. Matkapuhelimella otettuja valokuvia kuitenkin tarkkaillaan: Muun muassa erään käyttäjän tapauksessa Microsoft sulki varoittamatta koko käyttäjän tilin siksi, että tämä oli ottanut kesällä valokuvia mökin rannassa alastomina leikkivistä lapsistaan. Microsoft oli ilmeisesti luokitellut käyttäjän pedofiiliksi.

Toinen asia on se, missä määrin Nokian johto on peitellyt puhelimiensa ongelmia. Ainakaan Nokia ei ole aktiivisesti tiedottanut käyttäjille, että puhelimista voi vuotaa tietoja Yhdysvaltoihin.

Nokia ei silti ole antanut väärää tietoa Viestintävirastolle, koska virasto tyytyi sellaiseen vakuutukseen, jonka Nokia oli valmis antamaan.

Vakavin asia tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden dosentin Sakari Melanderin mielestä on se, että poliisi on pyytänyt tietoja puhelimista suoraan Nokialta ilman oikeuden lupaa.

”Jos poliisi on pyytänyt puhelimien sijaintitietoja tai muita luottamuksellisen viestinnän tietoja Nokialta, poliisi on voinut jopa ylittää toimivaltansa”, Aarnio sanoo.

Samoilla linjoilla on Melander.

”Jos poliisi on hankkinut sijaintitietoja ilman käräjäoikeuden lupaa, kyse voi olla perusoikeuksiin puuttumisesta laittomasti. Se olisi hyvin vakava asia, koska oikeussuoja telepakkokeinoissa perustuu olennaisesti siihen, että niiden käyttö edellyttää tuomioistuimen lupaa”, sanoo Melander.

 

HELSINGIN SANOMAT 23.2.2014

Supo sai moitteet vakavasta laiminlyönnistä

23.8.2013 Kommentointi poissa käytöstä

suojelupoliisiovi

Suojelupoliisi saa moitteet vakavasta laiminlyönnistä.

Supo toimitti apulaisoikeuskanslerille vain osan yhdysmiestoimintaan liittyvistä asiakirjoista, vaikka perustuslain mukaan laillisuusvalvojalla on pääsy kaikkiin tarvitsemiinsa Supon tietoihin.

Apulaisoikeuskansleri pyysi Supolta tietoja ulkomailla toimivien yhdysmiesten valvonnasta. Kansleri huomasi asiakirjan puuttumisen sattumalta. Puuttuva asiakirja oli päällikön ohje ilman päiväystä ja arkistotunnusta.

Supo pahoitteli tapausta, joka sen mukaan oli puhdas väärinkäsitys. Apulaisoikeuskansleri pitää asiaa joka tapauksessa vakavana ja kehottaa Supoa järjestämään arkistonsa ja parantamaan sisäistä tiedonkulkua.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288592348124.html

Suojelupoliisin työntekijä harrasti seksiä virka-autossa

23.11.2012 1 kommentti
_
Syyttäjän mukaan suojelupoliisin työntekijä harrasti seksiä virka-ajallaan ja virka-autossaan vuoden 2010 huhti-joulukuun välisenä aikana.
_
Syyttäjä vaatii teosta työntekijälle sakkorangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kirjoittaa Helsingin sanomat. Jutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa eilen.
_
Rikoksesta epäilty mies toimi tekoaikaan suojelupoliisin kenttävalvonnassa, jonka tehtävänä on auttaa suojelupoliisin operatiivisia yksiköitä tiedonhankinnassa.
Syyttäjä Tero Kekin mukaan mies harrasti useita kertoja seksiä virka-ajalla ja virka-autossaan Helsingissä vuoden 2010 huhti-joulukuun välisenä aikana.
Syyttäjän mielestä tekoa voidaan pitää virkavelvollisuuden rikkomisena, koska se on vastoin poliisilaissa säädettyjä poliisin käyttäytymissääntöjä.
_

Syytteen mukaan seksikertoja suojelupoliisin omistamassa virka-autossa oli yhden naisen kanssa noin viidestä kymmeneen kertaan.
Ainakin osa seksikerroista tapahtui työpäivän aikana.
Helsingin Sanomien mukaan mies kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hän myöntää harrastaneensa seksiä virka-autossa, mutta teko oli hänen mielestään kokonaisuutena arvostellen vähäinen, minkä takia rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.


Mies on nyt siirretty suojelupoliisissa muihin tehtäviin, kun tapaus tuli ilmi. Helsingin käräjäoikeus antaa asiasta tuomion joulukuussa.

 _
PÄIVITYS

Syyttäjä vaatii suojelupoliisin kenttävalvonnassa toimineelle miehelle sakkoja seksin harrastamisesta virka-ajalla ja virka-autossa.
Poliisi myöntää seksin autossa ja lepotaukojen aikana mutta kiistääHelsingin Sanomien mukaan rikkoneensa virkavelvollisuuttaan. Supolle asiasta kertoi miehen seksikumppanina ollut nainen.

Kuinka poikkeuksellinen julki tullut seksisotku on?

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero: Kyllä tämä painii ihan omassa sarjassaan, että virka-aikana virka-autossa olisi näin menetelty. Ei minun korviini ole tämäntyyppistä aiemmin tullut.

Virkamieslain mukaan virkamiehen pitää käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Miten tätä pitää tulkita, jos suojelupoliisin edustaja harrastaa seksiä ruokatunnilla?

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää:

Supon poliisiin sekä tiedustelu- ja turvallisuuspalveluun liittyvien tehtävien erityispiirteet asettavat erityisvaatimuksia.

Työssä, johon kohdistuu erityisiä vaatimuksia muun muassa luottamuksen ja ulkopuolisilta vaikutuksilta suojassa pysymisen kannalta, tilanne ei ole mitenkään ongelmaton.
Toimistotyöntekijän tehtävissä seksi saattaisi olla ihan harmitonta, mutta hänenkään ei pitäisi harrastaa sitä virka-ajalla.

Poliisin käytöstä säätelee myös poliisilaki. Se edellyttää yksityiselämänkin puolella käytöstä, joka ei vaaranna luottamusta virkatehtävien hoitoon.

Mitä tämä tarkoittaa?

Mäenpää:

Poliisi ei itse voi oikein pahasti ajaa ylinopeutta tai tokkuroida humalassa puhumattakaan tappelusta vapaa-aikana. Käyttäytymisvaatimukset ovat sitä tiukemmat mitä korkeampi tehtävä on kyseessä.

Kuinka monia poliisilain mukaisia pahennusta herättäviä tapauksia on vuodessa?

Paatero:

Niitä tapauksia, jotka täyttäisivät tämän pykälän ajattelutavan, on yksittäisiä.

Saako poliisi harrastaa seksiä autossa vapaa-ajallaan?

Paatero (nauraen):

Omassa autossa niin saa varmaan halutessaan tehdä muttei virka-autossa. Mielellään ei kuitenkaan omassakaan autossa keskellä toria. En halua kauheasti ruveta rajoittamaan poliisin käyttäytymistä, jos se ei herätä pahennusta, ihmisiä ei ole lähettyvillä eikä kysymys ole julkisesta paikasta.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/29-kotimaa-stt/113227-113227

Suojelupoliisin Breivik-tutkimukseen livahti lapsus

28.8.2012 1 kommentti

Suojelupoliisin elokuussa julkaistu tutkimus suomalaisesta vastajihadismista sisältää kielellisen lapsuksen. Tutkimuksen ”lavea muotoilu” yhdisti suomalaisia yhdistyksiä, ryhmiä ja järjestöjä Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin aatemaailmaan.

Uusi Suomi uutisoi tänään tutkimuksesta, joka käsitteli Breivikin ideologista taustaa ja samankaltaisen ajattelun ilmenemistä Suomessa.

Tutkimuksen mukaan riski yksittäisten vastajihadistien tekemistä väkivallanteoista on olemassa. Järjestäytynyttä islaminvastaista liikehdintää ei ”melko suurella todennäköisyydellä” Suomessa ole.

Tutkija Maria Paaso otti Suomessa esimerkiksi nimimerkki ”Väinämöisen”, jonka ajattelu on yhteneväinen Breivikin julkaiseman manifestin kanssa. Väinämöisen teksti julkaistiin ennen Norjan iskuja.

Suomalaista antijihadismia käsittelevässä kappaleessa Paaso vetää melko suoran yhtäläisyyden myös muun muassa Suomen Sisun, perussuomalaisten ja Suomalaisuuden liiton sekä Breivikin edustaman antijihadismin välille. Tätä yhteyttä ei suojelupoliisin mukaan kuitenkaan ole kuin perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon ja Suomen Sisun kohdalla.

Uusi Suomi pyysi tutkija Maria Paasoa tarkentamaan kappaletta, missä yhteydessä Suomalaisuuden liitto ja ”osa perussuomalaisen puolueen aktiiveista” on jakanut vastajihadistisia näkemyksiä.

Suojelupoliisin tiedottaja vastasi tänään iltapäivällä pahoittelevansa tekstin ”epäselvää muotoilua”.

– Muotoilu Hommaforumia ja Halla-ahoa koskevassa lauseessa on hieman lavea; ”osalla perussuomalaisten aktiiveja” Paaso tarkoittaa nimenomaan Halla-ahon näkemyksiä scripta-blogissaan, supo vastasi.

Kaikki Breivikin manifestissaan listaamat tahot eivät ole suojelupoliisin mukaan sittenkään levittäneet vastajihadistista näkemystä Suomessa.

– Kohta viittaa yleisesti edellisessä kappaleessa mainittuihin maahanmuuttokriittisiin keskusteluihin eri keskustelupalstoilla. ”Islamisaation” ja monikulttuurisuuden paheksunta on keskeinen teema vastajihadille ja se saa kannatusta erilaisilla sivustoilla ja palstojen keskusteluissa. Pahoittelemme epäselvää muotoilua, suojelupoliisi vastasi lyhyessä sähköpostissaan.

Muotoilu herätti närää Suomen Sisussa, joka lähestyi toimitusta uutisen julkaisemisen jälkeen. Suomen Sisu on Paason mukaan painattanut tarroja, jossa viitataan nimimerkki Väinämöisen manifestiin.

Sisun edustaja painotti yhteydenotossaan, ettei väkivalta kuulu Suomen Sisun toimintaan. Tämä järjestön kanta mainitaan myös tutkimuksen lyhyessä kuvauksessa yhdistyksen toiminnasta ja aatteellisesta tausta. Suomen Sisun edustaja ei vastannut Uuden Suomen lisäkysymyksiin järjestön poliittisesta aatemaailmasta.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53053-suojelupoliisi-selittaa-lapsusta-lavea-muotoilu

 

Näin suojelupoliisin tutkija Maria Paaso kirjoittaa:

”Breivikin manifestissa maahanmuuttovastaisiksi ja nationalistisiksi tahoiksi on Suomen osalta nostettu Perussuomalaiset, Suomen Sisu, Suomalaisuuden liitto, Suomen kansan sinivalkoiset ja Vapaan Suomen liitto.”

”Suomen osalta vastajihad-ideologiaan liittyviä näkemyksiä ovat esittäneet edellä mainittujen tahojen lisäksi Hommaforum -keskustelupalstan keskustelijat sekä osa Perussuomalaisen puolueen aktiiveista, kuten Jussi Halla-aho Scripta-blogissaan.”

Lähde: Maria Paason Vastajihad-raportti

Poliisi epäonnistui seurantalaitteen kehityksessä ja irtisanoi kehittäjän

3.6.2012 1 kommentti

Suo­men po­lii­si on kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa ke­hit­tä­nyt sa­lai­sia tark­kai­lu­lait­tei­ta ri­kos­tut­ki­joi­den apu­vä­li­neik­si.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten po­lii­si yrit­ti teh­dä oman seu­ran­ta­lait­teen, jol­la tut­ki­jat voi­si­vat aiem­paa pa­rem­min seu­ra­ta sa­laa ri­kok­ses­ta epäil­ty­jen ajo­neu­vo­ja ja ta­va­roi­ta.

Han­ke epä­on­nis­tui ja joh­ti tark­kai­lu­lait­tei­ta ke­hit­tä­neen työn­te­ki­jän pot­kui­hin. Po­lii­si vai­ke­nee sii­tä, mi­ten lai­te oli­si poi­ken­nut mark­ki­noil­la ol­leis­ta lait­teis­ta.

Poliisi al­koi ke­hit­tää ky­seis­tä 3M Pro -seu­ran­ta­lai­tet­ta vuon­na 2005. Sa­lai­ses­sa ke­hi­tys­työs­sä oli­vat mu­ka­na kes­kus­ri­kos­po­lii­si (Krp), suo­je­lu­po­lii­si ja Hel­sin­gin po­lii­si­lai­tos.

Seu­ran­ta­lai­te­oh­jel­man te­ke­mi­ses­tä vas­ta­si al­ku­vai­hees­sa pit­käl­ti yk­si kes­kus­ri­kos­po­lii­sin työn­te­ki­jä. Tä­mä ny­kyi­sin ne­li­kymp­pi­nen mies oli ol­lut 1990-lu­vun lo­pul­ta läh­tien kes­kei­nen te­ki­jä po­lii­sin seu­ran­ta- ja kuun­te­lu­jär­jes­tel­mien ke­hit­tä­mi­ses­sä.

Tällä ker­taa työ ei eden­nyt kes­kus­ri­kos­po­lii­sin toi­vo­mal­la ta­val­la ja vauh­dil­la.

Erään Krp:n pääl­li­kön mu­kaan mie­hel­le ase­tet­tiin mää­rä­ai­ko­ja ja lu­vat­tiin li­sä­re­surs­se­ja. Hän ei ha­lun­nut apua.

Epä­on­nea­kin oli mu­ka­na, kun suo­je­lu­po­lii­sin oli tar­koi­tus ko­keil­la lai­tet­ta to­del­li­ses­sa seu­ran­ta­ti­lan­tees­sa. Tark­kai­lun koh­tee­na ol­lut au­to va­ras­tet­tiin yl­lät­täen en­nen kuin po­lii­si eh­ti asen­taa lait­teen.

Sen lä­hem­mäs käyt­töön­ot­toa lai­te ei tiet­tä­väs­ti eden­nyt.

Krp al­koi epäil­lä seu­ran­ta­oh­jel­maa teh­neen mie­hen luo­tet­ta­vuut­ta ke­hi­tys­hank­keen ai­ka­na.

Mies toi­mi vir­ka­työn­sä ohel­la yk­si­tyi­ses­sä Tre­voc-yri­tyk­ses­sä asian­tun­ti­ja­na.

Tre­voc kaup­pa­si käyt­tö­val­mis­ta seu­ran­ta­lai­tet­taan sa­maan ai­kaan, kun po­lii­si ei saa­nut ko­vas­ta ha­lus­ta huo­li­mat­ta omaa vas­taa­vaa lai­tet­taan val­miik­si.

Kes­kus­ri­kos­po­lii­sin työn­te­ki­jä osal­lis­tui Tre­vo­cin lait­teen esit­te­ly­ti­lai­suu­teen yri­tyk­sen edus­ta­ja­na si­sä­mi­nis­te­riön po­lii­si­osas­tol­la ke­säl­lä 2008.

Krp pe­rui mie­hel­le Tre­vo­cis­sa työs­ken­te­lyä var­ten myön­ne­tyn si­vu­toi­mi­lu­van, ta­ka­va­ri­koi hä­nen tie­to­ko­neen­sa ja ra­joit­ti hä­nen pää­syään työ­huo­nee­seen.

Työn­an­ta­jan mu­kaan mies rik­koi si­vu­toi­mi­lu­van eh­to­ja, mark­ki­noi ni­men­omai­ses­ta kiel­los­ta huo­li­mat­ta kil­pai­li­jan tuo­tet­ta ja saat­toi hyö­dyn­tää tie­to­jaan po­lii­sin sa­lai­sis­ta me­ne­tel­mis­tä ja lait­teis­ta.

Krp ir­ti­sa­noi mie­hen hel­mi­kuus­sa 2009. Vir­ka­mies­lau­ta­kun­ta to­te­si myö­hem­min, et­tei pot­kuil­le ol­lut riit­tä­viä pe­rus­tei­ta.

Po­lii­si ha­vait­si ir­ti­sa­no­mi­sen ai­koi­hin, et­tä seu­ran­ta­lai­te oli tek­nii­kal­taan van­hen­tu­nut jo en­nen val­mis­tu­mis­taan. Kau­pal­li­set lait­teet oli­vat men­neet ohi.

Hel­sin­gin po­lii­si hank­ki lo­pul­ta seu­raa­vat seu­ran­ta­lait­teen­sa Tre­vo­cil­ta. Krp os­ti lait­tei­ta ai­na­kin Ruot­sis­ta.

Krp:n apu­lais­pääl­lik­kö Te­ro Ku­ren­maa ei kom­men­toi työn­te­ki­jän ir­ti­sa­no­mis­ta ei­kä juu­ri seu­ran­ta­lait­teen ke­hi­ty­sy­ri­tys­tä­kään.

”­Se oli ai­kaan­sa si­dot­tu han­ke. Sil­lä ei ole enää mer­ki­tys­tä”, hän sa­noo.

Kes­kus­ri­kos­po­lii­si on vä­hen­tä­nyt omaa tark­kai­lu­lait­tei­den ke­hi­tys­työ­tään, kos­ka työ on kal­lis­ta ja tek­niik­ka van­he­nee no­peas­ti.

”O­lem­me huo­man­neet, et­tei mark­ki­noi­den kans­sa kan­na­ta kau­heas­ti kil­pail­la.”

Po­lii­si voi hank­kia lait­tei­ta yk­si­tyis­ten yri­tys­ten li­säk­si myös muil­ta val­tioil­ta.

 

Potkut saanut kiistää poliisin väitteet

Poliisista potkut saanut työntekijä kiistää viivästyttäneensä seurantalaitteen valmistumista ja rikkoneensa sivutoimiluvan ehtoja asiantuntijana Trevoc Oy:ssä. Irtisanomiskiistan asiakirjoista käy ilmi, että miehellä ja keskusrikospoliisilla (Krp) on hyvin erilaiset näkemykset tapahtumista.

Helsingin Sanomat 3.6.2012
 

Supossa on päihdeongelmia

21.3.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Suojelupoliisin salaisen ilmapiiritutkimuksen mukaan Supossa on päihdeongelmia. Suomen Kuvalehden haltuunsa saaman sisäisen tutkimuksen mukaan ainakin kolme yksikköä raportoi 2010, että työyhteisön henkilöstöllä on melko varmasti ongelmia päihteiden kanssa.

Johto ja johdon tuki -nimisen yksikön työntekijöistä jopa sata prosenttia oli tätä mieltä. Asian vakavuutta korostaa, että puolet vastanneista kertoi, että työpaikalla ongelmaan suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Päihteiden käytöllä oli myös vakavia seurauksia. Puolet johdon tuen henkilökunnasta kertoi havainneensa päihteisiin liittyviä ongelmia, kuten kuukausittaisia krapulapäiviä ja myöhästymisiä.

Vielä huolestuttavammat seuraukset päihteiden käytöstä oli vastavakoiluyksikössä. Vastanneet kertoivat päivittäisistä ja viikoittaisista poissaolo- ja krapulapäivistä sekä myöhästymisistä. 44 prosenttia ilmapiiritutkimukseen osallistuneista vastavakoilun työntekijöistä kertoi, että poissaolopäiviä tapahtui päihteiden käytön vuoksi päivittäin, viikottain ja kuukausittain.

Päihdeongelmien esiintymistä piti melko varmana vajaat kaksi kolmasosaa. Vajaat 40 prosenttia kertoi, että työpaikalla suhtaudutaan kyseisten henkilöiden päihdeongelmaan välinpitämättömästi.

OSAAMATTOMIA ESIMIEHIÄ

Vastausten perusteella Supon työntekijät osoittivat selkeää epäluottamusta esimiehiään kohtaan. Päälliköiden johtamistapaa pidettiin osaamattomana ja epätoivottavana. Vastavakoiluyksikössä tätä mieltä oli 40 prosenttia, tilannekuvayksikössä jopa 43 prosenttia ihmisistä.

Esimiesten toimintaa pidettiin myös epäoikeudenmukaisena. Tätä mieltä oli keskimäärin noin 20 prosenttia vastanneiden yksiköiden työntekijöistä. Keskimäärin 65 prosenttia vastasi, että epäoikeudenmukaista toimintaa esiintyi vähän tai ei lainkaan.

Poikkeuksellisen voimakasta ryöpytystä sai esimiesten toiminta henkilöstön hyvinvoinnin ja jaksamisen edistämisessä. Jopa puolet kahden yksikön henkilökunnasta katsoi, että tämä toteutuu huonosti tai ei lainkaan. Neljäsosa kuuden yksikön työntekijöistä painotti, että henkilöstön hyvinvointi ei toteudu omassa yksikössä eikä sitä huomioida riittävästi yksikön toiminnassa.

Esimiehien toimintaan kohdistuneesta kritiikistä huolimatta Supon työntekijät olivat tyytyväisiä siihen, miten heidän työtään arvostetaan. Työyhteisöissä ihmiset myös saivat tarvittaessa toistensa tukea ja apua. Työn paine ei aiheuttanut ongelmia läheisissä ihmissuhteissa eikä työ aiheuttanut riittämättömyyden tunteita. Suurin osa kertoi nukkuvansa yönsä hyvin.

Suuri enemmistö oli sitä mieltä, että yksikössä sinänsä vallitsee hyvä ilmapiiri ja yhdessä tekemisen henki. Ammatillista etiikkaa pidettiin horjumattomana.

Johtopäätös ilmapiiritutkimuksen tarpeellisuudesta kävi ilmi, kun työntekijöiltä kysyttiin, onko henkilöstöbarometri-kyselyllä ollut käytännön vaikutuksia. Selvä enemmistö katsoi, että vaikutuksia on ollut melko vähän tai erittäin vähän.

Suomen Kuvalehti 21.3.2012

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/krapulapaivia-vastavakoilussa-salainen-tutkimus-paljastaa-supon-ilmapiiriongelmat