Arkisto

Archive for helmikuu 1997

Kahdelle poliisille syyte huumeen hankintaan yllyttämisestä Rikokseen provosoinnista syytetään ensimmäistä kertaa

20.2.1997 Kommentointi poissa käytöstä

SUSANNA REINBOTH Kaksi espoolaista poliisia joutuu syytteeseen huumerikollisten provosoinnista. Uudenmaan lääninsyyttäjä Jukka Rappe on päättänyt nostaa poliiseja vastaan syytteen yllytyksestä törkeään huumerikokseen sekä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Juttu tulee esille Espoon käräjäoikeudessa, mutta sille ei vielä ole määrätty käsittelypäivää.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun poliisi joutuu syytteeseen yllytyksestä rikokseen.

Väitteitä poliisin provosoinnista esiintyy melko harvoin. Muutama vuosi sitten amfetamiinia kokkaillut kemisti väitti, että hän oli harrastanut toimintaa Espoon poliisin siunauksella. Kemistin kertomus tutkittiin, mutta syytteitä poliiseja vastaan ei nostettu. Huumetilaukset

väitetään tehdyn

poliisin puhelimella Keskusrikospoliisi alkoi tutkia nyt syytteeseen johtanutta asiaa, kun 20-vuotias huumerikoksista tuomittu kertoi Espoon poliisin provosoineen häntä. 20-vuotias kuului Miika Kortekallion hasisliigaan, jonka jäsenille luettiin tuomioita viime vuoden lopulla

Helsingin käräjäoikeudessa. 20-vuotias tuomittiin kolmen vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Oikeudenkäynnin aikana 20-vuotias väitti, että juttua tutkinut Espoon poliisi oli tilannut häneltä bulvaanin välityksellä kilon hasista.

Miehen kertomuksen tueksi on myös näyttöä, sillä bulvaaniksi väitetty mies todella oli poliisin kiinniottamana silloin, kun väitetty tilaus tehtiin. Lisäksi tilaussoitoiksi väitetyt puhelut tehtiin poliisin matkapuhelimella.

20-vuotiaan mukaan hänet sotkettiin kymmenen kilon hasiserään poliisin toiminnan takia. Mies kertoi päättäneensä hankkia kilon hasista vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut tilauksen. Espoon poliisi

kiistää

provosoinnin Espoon poliisi on jyrkästi kiistänyt provosointiväitteet. Poliisi myöntää, että 20-vuotiaalle soitettiin poliisin matkapuhelimesta, mutta soittojen tarkoituksena oli poliisin mukaan kartoittaa, missä mies ennen kiinniottoa liikkui.

Poliisin mukaan kymmenen kilon hasiserä oli jo maassa, kun 20-vuotiaalle soitettiin. Mies oli myös sotkeutunut erään ennen soittoja, poliisi kertoo.

Espoon poliisista syytteeseen joutuvat huumejutun tutkintaa johtanut rikoskomisario sekä bulvaaniksi väitettyä miestä kuulustellut vanhempi rikoskonstaapeli. He eivät keskiviikkona halunneet kommentoida asiaa.

Lain mukaan törkeästä huumerikoksesta saa vähintään vuoden ja enintään kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen. Yllyttäjä tuomitaan kuten tekijä. Virka-aseman väärinkäyttämisestä voi saada sakkoja tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta. Tuomioistuin voi myös määrätä rikokseen syyllistyneen virkamiehen menettämään virkansa, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäviinsä.

Nykyisen lain mukaan poliisi ei voi tehdä niin sanottuja valeostoja huumerikosten selvittämiseksi. Poliisin ylijohto on kuitenkin toivonut valeostot sallivaa lakia. Se on tehnyt asiasta aloitteen oikeusministeriölle.

Myös sisäministeri Jan-Erik Enestam (r) on pitänyt asiaa selvittämisen arvoisena, mutta hänen mielestään siihen liittyy ongelmia.

”Tällaisessa tiedonhankinnassa on aina vaara, että poliisin väitetään provosoineen esimerkiksi mahdollisen huumausaineen myyjän rikolliseen toimintaan. Tästä syystä tuleekin tarkkaan selvittää, miten provosointi tulisi säädellä esitutkintaa koskevassa lainsäädännössä”, Enestam painotti vuosi sitten eduskuntakyselyyn antamassaan vastauksessa.

Helsingin Sanomat 20.2.1997