Valvontakamera tallensi Aarnion pahoinpitelyn

3.10.2014

valvontakamera
Tapauksen tutkinnasta vastaava rikosylikomisario ei ole vielä nähnyt nauhaa.

Tutkintavankeudessa istuva rikosylikomisario Jari Aarnio pahoinpideltiin tiistaina Vantaan vankilassa. Poliisin mukaan valvontakamera tallensi pahoinpitelyn.

Rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, etteivät tutkijat ole vielä saaneet valvontakameratallennetta haltuunsa. Hänen mukaansa tapahtumissa ei kuitenkaan ole epäselvyyksiä.

– Molemmat ovat kertoneet tapahtuman samalla tavallaan.

Poliisi aikoo katsoa nauhan ensi viikolla, vaikka tapahtumien kulku onkin tiedossa. Hyvärisen mukaan tallenteen katsominen ei ole kiireellisyyslistan kärjessä.

Rikoskomisario ei tiedä vielä tarkalleen, millaisia vammoja Aarnio pahoinpitelyn yhteydessä sai.

– Lääkäri osaa sanoa sen. Emme ole vielä saaneet lääkärin todistusta.

 

Uutisoimme keskiviikkona välikohtauksesta, jossa Aarnion kanssa samalla osastolla ollut vanki potkaisi häntä voimakkaasti kylkeen. Vammat eivät kuitenkaan vaatineet ulkopuolista sairaanhoitoa, vaan ne tutkittiin vankilan omalla sairaalaosastolla. Välikohtaus oli ensimmäinen kerta, kun Aarnio joutui fyysisen väkivallan kohteeksi vankilassa.

Valvontakameratallenteesta kertoi ensimmäisenä Yle Uutiset.

 

http://yle.fi/uutiset/aarnion_pahoinpitely_tallentui_valvontakameralle/7507257

Advertisements
%d bloggers like this: