Arkisto

Archive for joulukuu 2007

Murtomiestä ampuneen poliisin syytteet kaatuivat hovioikeudessa

28.12.2007 Kommentointi poissa käytöstä

Helsingin hovioikeus on hylännyt murtomiestä ampuneen poliisin syytteet. Kuudesta laukauksesta yksi osui varkaaseen.

39-vuotias poliisi tuomittiin toissa kesänä Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vammantuottamuksesta.

Hovioikeus katsoi, että vanhemman konstaapelin täytyi kohdistaa laukauksensa murtomieheen, jotta tämä saataisiin pysähtymään.

Ampumisjupakka sattui joulukuussa 2005, kun vartija yllätti kaksi murtomiestä lähes verekseltään Vantaan Varistossa sijaitsevasta tavaratalosta. Siitä virisi takaa-ajo Hämeenlinnanväylää pitkin kohti Helsinkiä. Pakenijoiden nopeus nousi ajoittain 170-180 kilometriin tunnissa. Miehillä oli allaan aiemmin anastamansa Alfa Romeo.

Pakomatka tyssäsi Helsingin Haagassa, jossa murtomies ajoi ryminällä päin vartiointiliikkeen ja poliisien autoja. Kuljettaja myös kiihdytti autollaan jalkautunutta vanhempaa konstaapelia kohti. Tämä laukaisi aseensa kuudesti. Ilman sivuun siirtymistä poliisi olisi jäänyt auton alle.

Yksi luodeista osui pakoauton kuljettajaa selkään. Loput iskeytyivät autoon. Murtomies oli menettää henkensä, mutta poliisi elvytti hänet.

Toinen murtomies pakeni paikalta. Viranomaiset saivat hänet kiinni myöhemmin.

 

Helsingin Sanomat 28.12.2007

Mainokset

Poliisin laillisuusvalvonta on laadun takaamista

13.12.2007 Kommentointi poissa käytöstä

Poliisiylitarkastaja Jouni Välkin mukaan haasteita valvonnalle tuo varsinkin jatkuva tekninen kehitys.

Poliisin toimien laillisuusvalvonta on noussut tällä viikolla voimakkaasti esille Helsingin huumepoliisia koskevien epäilyjen vuoksi. Asiaa pohditaan myös kansainvälisessä konferenssissa Helsingissä kolmen päivän ajan.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut poliisiylitarkastaja Jouni Välkki sisäasiainministeriöstä painottaa, että laillisuusvalvonnassa on kyse laadun takaamisesta.

– Joskus on kysytty, että miksi ihmeessä poliisin toiminnan laillisuutta tarvitsee valvoa. Kysymys on siitä, että jokainen organisaatio, myös poliisi, haluaa pitää toimintansa laadun mahdollisimman korkeana ja tällä toiminnalla siihen pyritään. Kysymys on laadunvalvonnasta juridisin kriteerein.

Välkin mukaan Suomessa on järjestelmä, jossa kaikki yksiköt ovat valvonnan alaisina.

 

– Laadunvalvonta on osa johtamistyötä, se kuuluu jokaiselle esimiehelle. Sen lisäksi on vielä tarkastustyyppistä toimintaa, jossa kiinnitetään huomiota kriittisiin asioihin, esimerkiksi niiden toimivaltuuksien käyttöön, joissa puututaan ihmisten perusoikeuksiin.

Välkin mukaan ilmoituksia epäillystä laittomasta toiminnasta kirjataan vuositasolla 600-650. Niistä toimenpiteisiin johtaa vain 10-20 ilmoitusta.

– Kirjaamiskynnys on erittäin matala. Jos tietoon tulee viitteitä siitä, että on mahdollisesti syyllistytty rikkomuksiin, niin siitä kirjataan ilmoitus ja asia selvitetään. Tutkintaa johtaa aina syyttäjä, Välkki kertoo.

Poliisi on viime vuosina saanut lisää toimivaltuuksia ja se on herättänyt pohdintaa laillisuusvalvonnan lisäämisestä.

– Toimivaltuuksien käytön valvonta ei niinkään ole ongelma. Isomman haasteen muodostaa jatkuva tekninen kehitys. Pysymmekö me valvontaa suorittavat ajan tasalla? Täytyy itsekriittisesti todeta, että emme välttämättä riittävästi. Tämä on jatkuvaa opiskelua, Välkki toteaa.

Välkin mielestä voidaan sanoa, että niin sanottu harmaa alue poliisin toiminnassa on laajentunut lisääntyneiden toimivaltuuksien ja uusien tutkintatapojen myötä.

– Se asettaa entistä enemmän vaatimuksia toisaalta etiikalle ja toisaalta puhtaasti ammattitaidolle. Sille, että osataan erottaa, mikä on lain ja lain hengen mukaista ja toisaalta, mikä on taas rikosoikeudellisesta näkökulmasta lainvastaista.

Suojelupoliisin valvontaa poliisiylitarkastaja Jouni Välkki on valmis muuttamaan, mikäli niin päätetään.

– Meidän virallinen kantamme ja omakin kantani on, että normaali, suunnitelmallinen tarkastus- ja valvontatoiminta on sinänsä riittävää. Jos halutaan jotain muuta, niin meillä ei ole sitä vastaan mitään. Se on poliitikkojen päätettävä asia.

 

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/12/591055