Arkisto

Archive for helmikuu 2005

Toimittajalle tietoja antanut poliisi tuomittiin

12.2.2005 Kommentointi poissa käytöstä

 

STT

Iisalmi. Iisalmen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina yläsavolaisen ylikonstaapelin sakkorangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hän oli kertonut toimittajalle nuoren tytön kuolemasta tiedon, joka lehdessä julkaistuna loukkasi tytön vanhempia.

Sen sijaan uutisen kirjoittanutta Iisalmen Sanomien toimittajaa vastaan ajettu syyte yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä hylättiin.

Toimittaja kirjoitti talvella 2003 uutisen, jossa kerrottiin tytön kuolleen kaveriseurassa liikaan alkoholiin. Oikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin, ja asiakirjat määrättiin salaisiksi kymmeneksi vuodeksi.Käräjäoikeus katsoi, että yksilötasolla sopimattomaksi koetun uutisaineiston herättämiä tuntemuksia ei voida ottaa rikosoikeudellisen moitittavuuden perusteeksi silloinkaan, kun menettely ehkä on ollut eettisesti moitittavaa.

Oikeus viittasi Julkisen sanan neuvoston lausumaan, jonka mukaan journalistin ohjeita ei ole laadittu eikä tarkoitettu tuomioistuimessa sovellettaviksi.
”Lehtiuutisen epäeettinen käsittelytapa ei sellaisenaan ole osoitus sen rikosoikeudellisesta moitittavuudesta”, se totesi.

Nyttemmin eläkkeellä olevalle poliisimiehelle tuomittiin 30 päiväsakkoa eli 540 euroa.
Hän joutuu lisäksi korvaamaan Suomen valtion kanssa tytön vanhemmille henkisistä kärsimyksistä 3000 euroa.
Poliisi ja valtio maksavat myös 2500 euroa vanhempien oikeudenkäyntikuluja.

Helsingin Sanomat 12.2.2005

Mainokset

Joensuussa poliisille sakkoja sopimattomasta kielenkäytöstä

9.2.2005 Kommentointi poissa käytöstä

JOENSUU. Joensuun käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 44-vuotiaan poliisimiehen sakkorangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Käräjäoikeus katsoi, että poliisimies käytti kahdella virkaan kuuluvalla saattomatkalla sopimattomia englanninkielisiä alatyylisiä sanoja.

Mies kiisti syytteen. Se perustui kahden matkoilla mukana olleen poliisin esitutkintakertomuksiin.

Poliisi tuomittiin 30 päiväsakkoon, mistä kertyy maksettavaa yhteensä 180 euroa.

Vanhemman konstaapelin tehtäviin kuului ulkomaalaisten käännyttämis- ja maastokarkottamispäätöksiin liittyviä saattomatkoja.

Oikeus katsoi poliisin käyttäneen saattomatkoilla sopimattomia fuck- ja fucking-sanoja. Ne kohdistuivat muun muassa saatettavaan henkilöön ja hänen oleskeluunsa Suomessa. Syytteen mukaan hän käytti alatyylistä englanninkielistä sanaa puhuessaan myös lentokoneen henkilökunnalle.

Poliisimies pidätettiin virasta viime kesänä.

 

STT

Helsingin Sanomat 9.2.2005

Helsinkiläistä poliisia epäillään ammuskelusta mökillä Paraisilla

5.2.2005 Kommentointi poissa käytöstä

Helsinkiläisen poliisikonstaapelin epäillään syyllistyneen virka-aseen varomattomaan käsittelyyn kesämökillä Paraisilla. Poliisi ampui sukulaistensa mökillä virka-aseellaan tarkkuusammuntaa kesämökkitien yli. Tapaus on syyteharkinnassa.

Poliisi oli pääsiäisenä 2003 ottanut mukaansa yhdeksänmillisen Clock-virka-aseensa. Mökillä miesväki ryhtyi tarkkuusammuntaan kahdella ilmapistoolilla ja ilmakiväärillä, ja poliisi ampui omalla pistoolillaan 75 laukausta.

Ampuminen tapahtui kohti jyrkkenevää mäenreunaa, mutta samalla suunnalla on 250 metrin päässä naapurien rantamökki. Naapurit eivät olleet silloin mökillä.

Naapurusten välillä on ollut kiistää mökkitien käytöstä. Rantamökin omistajat kokivatkin käyttämänsä mökkitien yli ampumisen uhkaavaksi ja tiekiistaan liittyväksi.

 

Helsingin Sanomat 5.2.2005