Archive

Archive for kesäkuu 2009

Kun poliisirikoksesta ei tiedota kukaan

27.6.2009 Kommentointi poissa käytöstä

Keski-ikäisen savolaispoliisin päälle langennut raiskausepäily ja sen ympärillä vellonut viranomaisten hiljaisuus paljastavat selvästi, miten yhteiskunnallisesti tärkeäkin asia saattaa kadota täysin johonkin poliisilaitoksen ja syyttäjäviraston väliseen maastoon, kun yhteispeli ei toimi ja laki sen sallii.

Jos poliisimiestä epäillään lapsen raiskauksesta, se on ainakin tiedotusvälineen näkökulmasta ehdottomasti kertomisen arvoinen asia. Asiaa voi ajatella myös toisin päin: jos siitä ei lehdissä kerrottaisi, millaisessa maassa eläisimme? Kysymys on sama, vaikka toistaiseksi puhutaan vasta epäilystä.

Savolaispoliisi pidätettiin virasta huhtikuussa. Vasta kesäkuun puolivälin jälkeen Savon Sanomat sai asiasta vihiä ja teki uutisen, vähäisillä mutta olennaisilla tiedoilla. Siinä vaiheessa syytekin oli jo kirjoitettu, mikä lisäsi asian vakavuutta entisestään. Syyttäjä siis ei katsonut tapausta huuhaaksi ja asia menee piakkoin oikeussaliin.

Koko tänä aikana yksikään viranomainen ei asiasta oma-aloitteisesti kertonut. Olisi siis saattanut teoriassa käydä jopa niin, että käräjät olisi käyty ja mahdolliset tuomiot luettu, mutta kukaan ulkopuolinen ei olisi koskaan saanut tietää poliisimiehen mahdollisista teoista.

Mahdollisuus kertoa poliisiin kohdistuvasta epäilystä oli ainakin virasta pidättämisen määränneellä poliisipäälliköllä, esitutkinnan tehneellä syyttäjällä tai syyteharkinnan ratkaisseella syyttäjällä.

Mutta ei, näin ei kukaan keväällä päättänyt, koska jokaisella on myös lainmukainen mahdollisuus olla kertomatta. Oikeastaan pitää puhua jopa velvollisuudesta olla kertomatta. Ja tässä piilee ongelma.

Kun poliisia epäillään rikoksesta, tutkintaa johtaa ja tiedottamisesta vastaa syyttäjä. Saman syyttäjän harteille jää päätös siitä, milloin, miten ja mitä tiedottaa, vai tiedottaako lainkaan.

Kukaan muu – esimerkiksi poliisipäällikkö, joka on vastikään joutunut hyllyttämään alaisensa – ei voi lain mukaan asiasta ainakaan oma-aloitteisesti lausua mitään.

Sama tiedottamisvastuu koskee tietenkin myös normaalimpaa tilannetta, jossa poliisi on tutkinnanjohtaja. Mutta ainakin valtaosa kokeneista poliiseista tuntee tiedottamisen pelisäännöt: merkittävästä tutkinnasta kerrotaan viimeistään kun se on valmis, useimmiten jo ennen.

Syyttäjillä linja on erilainen, tarkalleen ottaen jokaisella omansa. Tämänkin tapauksen syyttäjä-tutkinnanjohtaja sanoi olevansa pidättyväinen tiedottamisen suhteen.

Niin hän saa lain mukaan ollakin, mutta silti voi kysyä koko tutkinnassa mukana olleilta, eikö pieni yhteistyö ja tiedotusstrategia olisi ollut paikallaan. Asia on tärkeä siksi, että syyttäjät eivät tutki nakkivarkauksia, vaan poliisin tekemiksi epäiltyjä rikoksia.

Ei olisi syntynyt ulkopuolisen ehkä jopa harhaista käsitystä siitä, että viranomaiset siinä vain yrittävät asiaa julkisuudesta pimittämällä suojella poliisimiestä, joka on raiskannut lapsen yhdeksän vuotta sitten.

 

Helsingin Sanomat 27.6.2009