Arkisto

Posts Tagged ‘virkavelvollisuuden rikkominen’

Syytteet saanut Marianne Kiukkonen: Olen toiminut poliisina ja ihmisenä oikein

2.10.2014 Kommentointi poissa käytöstä

marianna Kiukkonen

 

Useista rikoksista syytetty poliisi Marianne Kiukkonen ei niele syytöksiä.
Hän avaa tekojensa taustoja kirjoittamallaan henkilökohtaisella kannanotolla.
Syytteet saanut Marianne Kiukkonen: Olen toiminut poliisina ja ihmisenä oikein. Syyttäjä vaatii Marianne Kiukkoselle sakkorangaistusta kahdesta henkilörekisteririkoksesta sekä virkasalaisuuden rikkomisesta tai vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta.Syyttäjän mukaan Kiukkonen syyllistyi virkarikoksiin kahdesti katsoessaan ja tulostaessaan tietoja poliisin järjestelmästä, vaikka hänellä ei ollut virkatehtäviin liittyvää syytä toimintaansa.Kiukkosen oman näkemyksen mukaan hän on toiminut oikein ja poliisin velvollisuuksien mukaisesti.

Kiukkosen syytteistä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Hämmästelee syytettä

Toisessa tapauksessa Kiukkonen on syyttäjän mukaan katsonut tuttavaansa koskevaa rikosilmoitusta ja saanut tietoja, joihin hänellä ei ole ollut oikeutta.

Kiukkonen kertoo halunneensa auttaa miestä, joka oli riitautunut ex-puolisonsa kanssa eikä saanut tavata lastaan.

Syytteet saanut Marianne Kiukkonen: Olen toiminut poliisina ja ihmisenä oikein

Kiukkonen on myöntänyt avanneensa ja tulostaneensa rikosilmoituksen sekä välittäneensä siitä tietoja tuttavalleen.Ilta-Sanomat kertoo, että sosiaalivirasto oli tehnyt rikosilmoituksen, koska epäili miehen pahoinpidelleen lastaan. Mies todettiin lopulta syyttömäksi.- Katsoin ilmoituksen, kirjoitin tutkijoille tapaukseen liittyviä taustoja. Sainkin itse syytteen, Kiukkonen hämmästelee kannanotossaan.Kiukkonen katsoo kokeneensa velvollisuudekseen puuttua asiaan.- Minulla oli auttamisenhalu äitinä, poliisina ja ihmisenä, Kiukkonen perustelee vielä puhelimessa Iltalehdelle.

Tietoa puolison exästä

 

Toisen tapauksen osalta Kiukkonen myöntää selvittäneensä puhelinnumeron silloisen kumppaninsa ex-puolisolle, joka Kiukkosen näkökulman mukaan käyttäytyi asiattomasti häntä ja miestä kohtaan.

Kiukkosen mukaan hän ei saanut naisesta mitään sellaisia tietoja, joita hänellä ei olisi jo ollut.

– Numero oli meillä kotona, Kiukkonen perustelee.

Vankilavierailu tutkitaan

 

Samaisen ex-avopuolisonsa lapsen tapaamiskiistan tiimoilta Kiukkonen teki myös vankilavierailun, jota selvitetään parhaillaan esitutkinnassa.

Kiukkonen oli ilmaantunut yllättäen Helsingin vankilan portille, esittänyt virkamerkkinsä ja vaatinut päästä tapaamaan tuomittua huumerikollista.

Kiukkosen mukaan hän halusi tapaamisen yhteydessä pyytää miestä todistajaksi tulevaan oikeusistuntoon. Kiukkonen kertoo, että mies oli hyvin perillä tapauksen käänteistä.

– En ole tekeytynyt rikostutkijaksi, vaan olin poliisin kenttähaalarissani normaalisti ja pyysin mahdollisuutta tavata haasteasiassani.

Vankila teki tapauksesta tutkintapyynnön.

 

”Ajojahti”

 

Kiukkonen katsoo puolustaneensa oikeudenmukaisuutta, mutta joutuneena itse kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi.

Syytteet saanut Marianne Kiukkonen: Olen toiminut poliisina ja ihmisenä oikein

– Salaisina pidettäviä tietojani on myyty lehtiin lähdesuojan takaa. Lisäksi tietoja on vääristelty, valehdeltu ja minua on herjattu valtakunnan medioissa.

Nainen kiistää syyllistyneensä poliisin tietojärjestelmien käyttämiseen väärin perustein molemmissa tapauksissa.

– Katson, että olen toiminut poliisina ja ihmisenä oikein, hän päättää kannanottonsa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014100218714934_uu.shtml

 

Asiasta aikaisemmin:

 

Poliisit-sarjassa esiintynyttä Marianne Kiukkosta epäillään useista rikoksista

Poliisi puhui nuorelle miehelle uhkaavaan sävyyn Youtube-videolla – poliisille syytteet kolmesta asiasta

26.9.2014 1 kommentti

Videolla esiintynyttä poliisimiestä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta.

Vuosi sitten kesällä julkisuuteen nousi video, jolla poliisi keskustelee nuoren miehen kanssa uhkaavaan sävyyn Hämeenlinnan Hauholla. Poliisi näyttää uhkaavan nuorukaista pahoinpitelyllä.

Toukokuussa IS uutisoi, että poliisia vastaan ei nosteta syytettä laittomasta uhkauksesta. Syytettä ei nostettu, koska uhkailun kohteeksi joutunut ja videon kuvannut nuori mies ei vaatinut poliisille rangaistusta.

Tänään poliisi on syytettynä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kolmesta muusta asiasta samaan tapaukseen liittyen. Syyttäjän mukaan vanhempi konstaapeli syyllistyi virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun hän liikennevalvontaa suorittaessaan pysäytti autolla ajaneen nuoren miehen, jolla oli ollut konflikti poliisin pojan kanssa. Syyttäjä katsoo, että poliisi rikkoi tahallaan virkatehtävien asianmukaista hoitamista ja virkamiehen asianmukaista käyttäytymistä, kun hän uhkasi nuoren miehen saattavan joutua kollegoidensa pahoinpitelemäksi.

Poliisia syytetään myös henkilörekisteririkoksesta. Poliisi etsi poikansa kanssa konfliktiin joutuneen miehen henkilötietoja poliisin ylläpitämistä henkilörekistereistä. Syyttäjä katsoo, ettei tietojen etsiminen ja tutkiminen ole liittynyt mitenkään poliisin virkatehtäviin, eikä menettelylle ole ollut laillista perustetta. Syyttäjän mukaan syytetty on loukannut menettelyllään asianomistajan yksityisyyden suojaa.

Poliisi on esitutkinnassa tunnustanut kummatkin teot. Lisäksi syyttäjä vaatii poliisille rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska syyttäjä katsoo hänen rikkoneen tahallaan poliisin henkilörekisterien käytöstä annettuja säännöksiä. Poliisi on syyttäjän mukaan rikkonut virkavelvollisuutensa, eikä ole käyttäytynyt asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

Syyttäjä vaatii poliisille teoista rangaistukseksi sakkoja. Tuomio jutussa annetaan 17. lokakuuta.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288743449482.html

 


Hauhon uhkailuvideojuttu käräjillä: ”Poliisi on tässä kiirastulessa jo rangaistuksensa kärsinyt”

Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa puitiin perjantaina niin sanottua Hauhon uhkailuvideojuttua. Hämeen poliisin vanhempaa konstaapelia syytetään henkilörekisteririkoksesta ja kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeudessa taitettiin peistä laintulkinnoista ja siitä, oliko syytetyllä perusteita katsoa kännykkävideon kuvanneen hauholaismiehen tutkintailmoitustietoja vai ei.

 

Poliisipartio pysäytti Hauholla kesällä 2013 paikkakunnalla asuvan miehen, joka nauhoitti kännykällään syytetyn poliisin kanssa käymänsä keskustelun ja julkaisi videon myöhemmin Facebookissa.

Keskustelussa poliisi sanoi muun muassa, että nuori mies saattaisi joutua poliisin kollegoiden pahoinpitelemäksi. Jo aiemmin poliisimies oli tarkistanut hauholaismiehen tiedot ja kuvan poliisin tietojärjestelmistä. Taustalla oli poliisin pojan ja hauholaismiehen välinen kiista viime vuoden juhannuksena.

Puolustusasianajaja Sauli Lehtinen vaati perjantaina kaikkia syytteitä hylättäviksi. Puolustuksen mukaan poliiseilla oli omassa, talon sisäisessä keskustelufoorumissaan aiempaa tietoa hauholaismiehestä, minkä vuoksi tietojen ja kuvan tarkistaminen oli perusteltua ja kuului virkatehtäviin.

Lisäksi poliisin pojan suullinen kertomus isälleen juhannuskiistasta oli puolustuksen mielestä suullinen rikosilmoitus poliisille ja edellytti toimia.

Poliisi itse todisti oikeudessa ja myönsi hauholaismiehen käydyn keskustelun sekä tietojen tarkistamisen järjestelmistä.

– Sanankäänteet eivät olleet poliisille soveliaita, vähän asiattomia, mies kuvaili.

Poliisi koki, ettei ollut esteellinen tarkistamaan tutkintailmoitustietoja ja kuvaa. Hän tiesi, ettei olisi voinut tutkia itse hauholaismiehen ja oman poikansa välistä kiistaa. Poliisi halusi, että hauholaismies jättäisi hänen poikansa rauhaan ja siksi kielenkäyttö oli ”varoittavaa”.

Laki liian ylimalkainen, ”tuomiokin” tullut jo somessa

Puolustus ja syyttäjä olivat eri linjoilla myös laintulkinnoista. Puolustus toi syytteen hylkäämisperusteeksi esiin lainsäädännön ylimalkaisuuden.

Poliisin käyttäytymistä säätelevä virkamieslaki on epätarkka, eikä poliisi voi sen perusteella tietää, millainen käytös on lainvastaista. Näin ollen poliisia ei pitäisi voida tuomita käytösnormien rikkomisestakaan, väitti puolustus.

Syyttäjä Ari Silvennoisen mukaan poliisin menettely vaaransi luottamusta poliisin tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

Hauholaismiehen kuvaama Facebook-video levisi laajasti ja myös mediahuomio oli melkoinen. Puolustuksen mielestä someseuraukset poliisin työlle ja siviilielämälle olisi otettava huomioon rangaistusta määrättäessä, jos poliisi tuomitaan.

– Hän on tässä kiirastulessa jo rangaistuksensa kärsinyt, sanoi asianajaja Sauli Lehtinen.

Case Myllylä esillä

Puolustusasianajaja vetosi myös hiihtäjä Mika Myllylän kuolemaan liittyviin tietojenkatselutapauksiin. Syyteharkinnassa oli viime syksynä yli 150 urkintaepäilyä eri puolilta Suomea, mutta suuri osa epäillyistä poliiseista jätettiin syyttämättä, koska tietoja ei ollut avattu näytölle katseltavaksi.

Myös nyt syytteessä oleva poliisi oli vain hakenut hauholaismiehen tietoja tutkintailmoituksista, mutta ei avannut ilmoituksia katseltavaksi eikä tulostanut.

Puolustuksen mukaan toinenkin hämäläispoliisi oli käynyt samana päivänä katsomassa hauholaismiehen tietoja ja kuvaa. Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston syyttäjä päätti lopettaa esitutkinnan asiasta, koska ei ollut syytä epäillä rikosta tapahtuneeksi.

Voiko kahta poliisia kohdella näin eri tavalla, Lehtinen ihmetteli.

Tietosuojavaltuutettu on antanut tapauksesta syyskuun alussa lausunnon, jonka mukaan tietojen hakemista ei voi tässä tapauksessa pitää syytetyn virkatehtäviin kuuluvana.

Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa kansliapäätöksenä kolmen viikon päästä, 17. lokakuuta.

 

http://yle.fi/uutiset/hauhon_uhkailuvideojuttu_karajilla_poliisi_on_tassa_kiirastulessa_jo_rangaistuksensa_karsinyt/7494232

 


 

Jutusta aikaisemmin:

 

Minä nauhoitin poliisin uhkauksen

Poliisi uhkailee väkivallalla? ”Ne hakkaa sut eikä kukaan oo näkemässä”

Poliisit-sarjassa esiintynyttä Marianne Kiukkosta epäillään useista rikoksista

12.8.2014 Kommentointi poissa käytöstä

 

marianna Kiukkonen

 

Poliisit-televisiosarjassa esiintyneen Helsingin poliisilaitoksen vanhemman konstaapelin Marianne Kiukkosen epäillään syyllistyneen useisiin rikoksiin.

Tuorein esitutkinta on käynnistynyt toukokuisesta tapauksesta, jossa hän ilmaantui etukäteen varoittamatta virkapuvussa Helsingin vankilaan ja halusi päästä tapaamaan erästä vankia. ”Hän tuli tänne kuulustelemaan vankia. Niin hän esitti”, sanoo Helsingin vankilan apulaisjohtaja Tero Uuranmäki.

Rikosepäilyn mukaan kyse oli kuitenkin kuulustelun sijasta yksityisestä tapaamisesta.

Uuranmäki vahvistaa, että vankila teki Kiukkosen toiminnasta tutkintapyynnön kesäkuun alussa. Valtakunnansyyttäjänvirastosta puolestaan kerrotaan, että tutkintapyyntö on johtanut esitutkinnan aloittamiseen.

Lisäksi Kiukkosta vastaan on nostettu rikossyytteet kahdesta muusta tapauksesta, joissa hänen epäillään katsoneen viranomaisrekisterien salaisia tietoja ilman perusteita. Kiukkonen kiistää toimineensa väärin missään näistä tapauksista.
Tuoreimman rikosepäilyn osalta hän kiistää, että olisi vankilaan mennessä väittänyt olevansa kuulustelemassa vankia. Kiukkonen ei kuitenkaan suostunut täsmentämään HS:lle, mistä tapaamisessa oli kyse.

”Ihmisillä on elämässä erilaisia asioita hoidettavina”, hän sanoo.

Helsingin vankila järjesti Kiukkoselle tapaamisen vangin kanssa kuulusteluhuoneeseen. Kyseinen vanki on HS:n tietojen mukaan Cannonballin entinen jäsen, joka sai maaliskuussa kymmenen vuoden vankeustuomion huumerikoksista. Kiukkonen vahvistaa vangin henkilöyden.

”Hän ei ole ollut jengiläinen pitkään aikaan. Olen tuntenut hänet 90-luvulta lähtien. Olemme aikoinaan treenanneet yhdessä. Siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Kun tulin poliisiin töihin, sanoin tuntevani entisen elämäni kautta rikokseen syyllistyneitä”, Kiukkonen sanoo.

Tuoreimmasta rikosepäilystä uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Sen mukaan Kiukkosen ja vangin tapaaminen sisälsi kuulustelutilanteelle epätyypillisiä piirteitä kuten halailua. Kiukkosen partiotoveri odotti lehden mukaan häntä autossa vankilan ulkopuolella ainakin puolitoista tuntia.

”Olen antanut tästä asiasta Helsingin poliisilaitokselle selvityksen ja minulle on sanottu, että se on ookoo. Kukaan ei ole kertonut, mistä minua epäillään, eikä minua ole kuulusteltu. Minusta on pöyristyttävää, että joudun vastaamaan näistä asioista ensin medialle”, hän sanoo.

Kiukkonen on myös lähettänyt kommentteja aktiivisesti vankilassa tapaamansa miehen Facebook-seinälle.

Miehen profiilissa on muun muassa julkaistu viime vuonna kuva, jossa Kiukkonen poseeraa hymyillen virka-asussa kuntosalilla. Kuvan alla Kiukkonen kertoo olevansa kahvitauolla. Lisäksi ketjussa keskustellaan miesseuran hankinnasta Kiukkoselle.

Kiukkonen myös tsemppaa miestä tammikuussa julkaistussa statuspäivityksessä, jossa mies haistattelee keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajalle ja syyttäjälle.

Kiukkosen aiemmat rikosepäilyt koskevat kahta eri tapausta vuonna 2012

Kihlakunnansyyttäjä Tero Kekki kertoo, että molemmissa tapauksissa kyse on rekisteritietojen perusteettomasta katsomisesta. Toisessa tapauksessa hänen epäillään myös kertoneen salaisia tietoja luvattomasti eteenpäin.

Tapausten vuoksi häntä vastaan on nostettu syytteet kahdesta henkilörekisteririkoksesta, virkasalaisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asianomistajia eli mahdollisten rikosten uhreja on yhteensä neljä.

Kiukkonen kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

Oikeudenkäynti on määrä järjestää Helsingin käräjäoikeudessa 2. lokakuuta.

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki ei halua ottaa kantaa yksittäistapaukseen. Yleisellä tasolla hän kertoo, että jos rikosepäilyjä tulee ilmi, aina arvioidaan henkilön edellytyksiä hoitaa nykyisiä tehtäviään.

Vanhempi konstaapeli Kiukkonen on tullut tunnetuksi myös Fitness-alan ammattilaisena. Hän esiintyi Poliisit-sarjassa Jim-televisiokanavalla, joka kuuluu samaan Sanoma-konserniin kuin Helsingin Sanomat.

http://www.hs.fi/kotimaa/Poliisit-sarjassa+esiintynytt%C3%A4+vanhempaa+konstaapelia+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+useista+rikoksista/a1407812475169

Poliisi jätti koiran kitumaan, esitutkinta alkaa.

4.8.2014 Kommentointi poissa käytöstä

poliisi_poliisiauto_129868b

Esitutkinta epäillystä poliisirikoksesta alkaa. Mikkeliläispoliisien epäillään syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja eläinsuojelurikokseen jättäessään auton alle jääneen koiran onnettomuuspaikalle.

Esitutkinnan kohteena oleva poliisipartio on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään. Poliisipartion antaman selvityksen mukaan partiolle tuli muita kiireellisemmiksi arvioimiaan tehtäviä, minkä vuoksi poliisit päättivät jättää auton alle jääneen koiran onnettomuuspaikan läheisyyteen viitostien varteen.

– Samaan aikaan tuli hälytys kahdesta muusta kiireellisestä tehtävästä. Tuossa tilanteessa poliisit katsoivat, että heillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä muualle, kertoo tutkinnanjohtaja, syyttäjä Olli Sulkonen Sisä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Koska kyseessä on poliisirikoksen esitutkinta, tapauksen tutkija on valittu eri poliisilaitokselta kuin missä epäillyt työskentelevät.

Asiassa kuullaan poliisien lisäksi myös asianomistajaa eli koiran omistajaa sekä koiraan törmännyttä autoilijaa.

– Selvittelemme esimerkiksi, miten koira pääsi vapaaksi. Lisäksi haluamme tietää, miten heti törmäyksen jälkeen koirat vammat olivat ulkoisesti havaittavissa, kertoo Sulkonen.

Auton alle jääneen Hilma-koiran tapaus herätti paljon huomiota sosiaalisessa mediassa heinäkuun puolivälissä.

Poliisiammattikorkean kiusaamisepäilyt etenevät syyttäjälle

19.6.2014 Kommentointi poissa käytöstä

poliisikoulu

Kyseessä on monipolvinen tapahtumaketju, josta yksi työntekijä teki tutkintapyynnön.

Epäilyt työpaikkakiusaamisesta Poliisiammattikorkeakoulussa ovat päätymässä syyttäjän harkittaviksi.

Poliisi. Tutkinnanjohtajana on ollut kihlakunnansyyttäjä Pertti Lahtiola. Lahtiolan mukaan epäiltyinä on kuultu useita henkilöitä. Hän ei kuitenkaan tarkenna sitä, missä tehtävissä epäillyt ovat.

Rikosnimikkeinä ovat Lahtiolan mukaan virkavelvollisuuden rikkominen ja pahoinpitely. Hän tarkentaa, että pahoinpitely ei välttämättä tarkoita fyysistä pahoinpitelyä. Tapahtumat ajoittuvat Lahtiolan mukaan vuosille 2010-2011.

Syyteharkinta ei välttämättä johda siihen, että tapausta käsiteltäisiin oikeudessa. Syyttäjä saattaa tehdä myös syyttämättäjättämispäätöksen.

Laukaus osui pakenevaa pakaraan – Poliisille syyte

3.6.2014 Kommentointi poissa käytöstä

ase ja luodit

Oulun käräjäoikeudessa alettiin tiistaina käsitellä tapausta, jossa vanhempi konstaapeli ampui autoa, jonka kuski ajoi pakoon.

Viiden metrin etäisyydeltä ammuttu laukaus osui matkustajaa pakaraan.

Syyttäjä vaatii poliisille tuomiota vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aseen varomattomasta käsittelystä, vamman tuottamuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Konstaapelin tarkoituksena oli pysäyttää pakeneva auto. Luoti lävisti auton vasemman takaoven alaosan ja osui takapenkillä istunutta miestä pakaraan. Autossa oli tapahtumahetkellä kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.

Syyttäjän mukaan poliisi on tahallisesti rikkonut virkavelvollisuuden käyttämällä ankarinta mahdollista voimakeinoa, eli ampuma-asetta kulkuneuvon pysäyttämiseen. Syyttäjän mielestä aseen käytölle ei säännösten mukaan ollut oikeutta.

Varastettu auto

Tapahtumat saivat alkunsa syyskuussa 2011, kun kolme miestä varasti auton Oulusta. He ajoivat sillä noin 30 kilometrin päähän ABC-huoltoasemalle. Sieltä heistä oli ilmoitettu hätäkeskukseen ilmoitus vuoksi. Samalla selvisi, että kolmikko oli liikkeellä varastetulla autolla.

Kun poliisi ehti paikalle, kuljettaja ei noudattanut pysähtymismerkkiä, vaan kiihdytti hurjaa vauhtia pakoon. Poliisi yritti pysäyttää autoa piikkimatolla, mutta auto väisti sen moottoritien huoltorampin kautta vastaantulevien kaistalle. Auton ajoi lähes 200 kilometrin tuntivauhtia, kun nopeusrajoitus oli vain 100 kilometriä tunnissa.

Tapahtuman aikana oli pimeää ja valaistuksena oli vain katuvalot.

Poliisi kadotti auton näkyvistä, mutta tavoitti sen myöhemmin, kun pakaraansa luodin saanut henkilö oli soittanut hätäkeskukseen. Kuljettaja ja toinen matkustaja olivat tässä vaiheessa paenneet paikalta.

Poliisi kiistää

Puolustus perustelee ampumisen sallitulla voimankäytöllä, sillä auto oli vaarantanut muiden tiellä liikkuneiden turvallisuuden. Poliisi kiistää vaaran aiheuttamisen, huolimattomuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisen.

Puolustuksen mukaan poliisi ei ollut havainnut, että autossa oli useampi henkilö kuin kuljettaja. Poliisin näkemyksen mukaan matkustajat olivat olleet piiloutuneina.

Kuljettajana ollut mies kiistää rajun ylinopeuden ja vaaran aiheuttamisen. Hän myöntää kuljettaneensa autoa ja kertoo joutuneensa paniikkiin ampumisen jälkeen ja tästä syystä ajaneensa ylinopeutta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014060318367493_uu.shtml

 

Poliisimies väitti kollegoitaan lesboiksi, todistajaa kehotettiin valehtelemaan

5.4.2014 Kommentointi poissa käytöstä

poliisi virkamerkki

Kolmea Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisia syytetään vakavista rikoksista. Aamulehden tietojen mukaan taustalla on epäilty kunnianloukkaus, josta syytetään Valkeakosken poliisissa työskennellyttä ylikonstaapelia.

Hänen epäillään alkuvuodesta 2013 väittäneen, että kahdella samassa laitoksessa työskentelevällä naiskonstaapelilla olisi seksisuhde keskenään.

Naiskonstaapelit tekivät perättömästä väitteestä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

Käräjäoikeuden julkisten diaaritietojen mukaan jutussa on kolme syytettyä. Syytteitä on yhteensä viisi: kunnianloukkaus, yllytys perättömään lausumaan, virka-aseman väärinkäyttäminen, virkavelvollisuuden rikkominen ja perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Diaaritiedoissa ei eritellä sitä, ketä syytetyistä syytetään mistäkin rikoksista.

Kaikki kolme syytettyä ja kolme asianomistajaa ovat tapahtuma-aikaan Valkeakosken poliisilaitoksessa työskennelleitä poliiseja.

Aamulehden tietojen mukaan muut syytteet liittyvät todistajan taivuttelemiseen. Ylikonstaapelin ja kahden syytetyn miespuolisen vanhemman konstaapelin epäillään yrittäneen taivutella todistajaa kertomaan kuulusteluissa valheellisia tietoja. Todistaja on samassa laitoksessa työskentelevä miespuolinen vanhempi konstaapeli.

Oikeuteen lähiviikkoina

Asia on tullut vireille Pirkanmaan käräjäoikeuteen helmikuun puolivälissä, ja sille on varattu käsittelypäivä toukokuussa. Jutun syyttäjä Antti Virtanen ei todistelun turvaamiseksi kommentoi asiaa lainkaan etukäteen.

Kaikki syytetyt kiistävät väitetyt teot. Syytetty ylikonstaapeli kommentoi asiaa vain lyhyesti:

– Syytteissä ei ole mitään pohjaa, ylikonstaapeli sanoo.

Hänen mukaansa tapaus on hyvin monimutkainen. Kaksi muuta syytettyä konstaapelia eivät vastanneet Aamulehden yhteydenottopyyntöihin.

Esitutkinnan jutussa suoritti Varsinais-Suomen poliisi syyttäjän johdolla.

Ongelmia työilmapiirissä

Ongelmat työilmapiirissä ovat vaivanneet Valkeakosken poliisia jo vuosia. Aamulehti sai tietopyynnöllä haltuunsa työsuojeluviranomaisten tarkastuskertomuksen. Kertomuksesta ilmenee, että jotkut työntekijät ovat kokeneet joidenkin työtovereiden kohdelleen heitä epäasiallisesti.

Kertomuksesta ei ilmene, keitä osalliset ovat. Aamulehti on tehnyt jatkotietopyynnön asiasta.

Tarkastuskertomuksen mukaan epäasiallisesta käytöksestä on keskusteltu myös vuosina 2010 ja 2012. Työntekijöiden tekemän valvontapyynnön mukaan työantaja eli Pirkanmaan poliisilaitos (nykyään Sisä-Suomen poliisilaitos) ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin asian selvittämiseksi. Kertomuksesta ilmenee, että häirintää olisi koettu myös kesällä 2013.

Aluehallintovirasto pyysi poliisilta selvityksiä ja totesi, että työnantaja ei ole laiminlyönyt työturvallisuuslain mukaisia velvollisuuksiaan.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Markku Luoma ei voi kommentoida epäilyjä. Hän kertoo, että poliisi odottaa oikeuden päätöstä ja päättää sitten mahdollisista viralta pidättämisistä.

 

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194890981908/artikkeli/syyte+poliisimies+vaitti+kollegoitaan+lesboiksi+todistajaa+kehotettiin+valehtelemaan.html