Arkisto

Archive for huhtikuu 1991

Poliiseille varoitus vekselinväärennyksen tutkinnan lopetuksesta

17.4.1991 Kommentointi poissa käytöstä

Kaksi Helsingin rikospoliisin petostoimiston poliisia sai tiistaina Helsingin raastuvanoikeudessa varoituksen erään vekselinväärennysjutun tutkinnan lopettamisesta.

Oikeuden mukaan komisario ja ylikonstaapeli olivat syyllistyneet tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Oikeuden mukaan poliisit toimivat ajattelemattomasti ja taitamattomasti lopettaessaan huhtikuussa 1987 parin miljoonan markan vekseliväärennysjutun tutkinnan, vaikka syylliseksi epäilty ylilääkäri oli tunnustanut.

Oikeus kuitenkin huomautti, että rikosilmoituksen tehneet pankit olivat pyytäneet poliisia keskeyttämään tutkinnan joksikin aikaa varmistaakseen korvausten saamisen.

Poliisit olivat silloin tehneet päätöksen tutkinnan lopettamisesta merkinnällä ”ei näyttöä rikoksesta”.

Myöhemmin yksi pankeista oli pyytänyt jutun tutkinnan jatkamista.

Komisario oli ilmoittanut, että juttu oli loppuunkäsitelty.

Jutun tutkintaa jatkettiin Uudenmaan läänin poliisitarkastajan määräyksestä.

 

Väärentäjä sai lähes kaksi vuottavankeutta

Ylilääkäri tuomittiin viime syyskuussa Helsingin hovioikeudessa lähes kahdeksi vuodeksi vankeuteen yksityisten asiakirjojen väärentämisestä.

Helsingin raastuvanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että poliisit olisivat yrittäneet saada ylilääkärille hyötyä tutkinnan lopettamisella.

Syyttäjä Jorma Seise ilmoitti heti oikeudenkäynnin jälkeen tyytymättömyytensä päätökseen. Hän oli vaatinut poliiseille rangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Syyttäjä korosti oikeudenkäynnissä, etteivät poliisit olisi saaneet lopettaa jutun tutkintaa edes asianomistajien pyynnöstä. Väärennys on virallisen syytteen alainen rikos, joten osapuolet eivät voi sopia asiasta.

 

Helsingin Sanomat – Kotimaa – 17.4.1991