Poliisin suojiin päätynyt mies virui putkassa ainakin liki puoli vuorokautta ilman juomavettä. Mies ei kertomansa mukaan saanut yön aikana luvattua juotavaa, vaikka hän oli koputtanut oveen ja huutanut monta kertaa tarvitsevansa vettä. Välikohtaus sattui Satakunnan poliisilaitoksen Porin poliisiasemalla elokuussa.
Juomaveden toimittamisesta oli vastuussa vartija, joka saa eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä Jussi Pajuojalta pyyhkeitä laiminlyönnistään. Laillisuusvalvoja ei ryhtynyt enempiin toimiin, koska Satakunnan poliisilaitos on kehottanut vartijoita kiinnittämään juoma-asiaan erityistä huomiota.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies otettiin alkuiltapäivästä elokuussa säilöön. Kahdeksan aikaan illalla vanhempi rikoskonstaapeli ja vartija kävivät puhalluttamassa hänet. Tarkoituksena oli selvittää, oliko mies kuulustelukunnossa. Samassa yhteydessä apulaisoikeusasiamiehen mukaan selvisi, ettei putkan vesiautomaatti toimi.
Paikalla olleiden muistikuvat käydystä sananvaihdosta kuitenkin poikkeavat.
Mies pääsi pois poliisin pahnoilta kahdeksan aikaan seuraavana aamuna.
Kaleva 9.11.2010
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mies-virui-putkassa-ilman-juomavetta/187742/