Arkisto

Archive for tammikuu 2011

Kairon rosvojoukot mahdollisesti poliiseja

30.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Useat lähteet ovat sitä mieltä, että Kairossa ryöstelevät rosvojoukot ovat salaisen poliisin masinoimia.

– Poliiseja ei ole näkynyt missään. Matkalla näin poltettuja sillankaiteita ja rantakadulla oli pankkiautomaatit revitty irti seinistä, Kairon Maadin esikaupunkialueelta tavoitettu Seppo Lautamäki kertoi.

– Ei tässä voi välttyä ajattelemasta, että iso osa ammuskelijoista ja väkivallan lietsojista on juuri poliiseja, jotka provosoivat kansaa pyytämään poliisit takaisin kadulle, hän sanoi IS:lle.

Lautamäen kanssa samaa mieltä ovat monet muutkin.

Al-Jazeera -tv-kanavan mukaan ryöstelyn takana olisivat Mubarakille lojaalit tahot, jotka haluavat osoittaa, että Mubarakia tarvittiin ja tarvitaan turvallisuuden ja tasapainon ylläpitoon.

Myös BBC kertoo, että ihmiset kaduilla puhuvat poliisin olevan ryöstelyn takana.

Ihmiset suojelevat asuinalueitaan omien naapurivahtijoukkojensa voimin. Asuntoja on ryöstelty etenkin Kairon esikaupunkialueilla. Aivan keskustassa armeijan läsnäolo rauhoittaa tilannetta.

 

Ilta-Sanomat 30.1.2011

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Kairon%20rosvojoukot%20mahdollisesti%20poliiseja/art-1288365777883.html

 

Poliisi sulki Internetin!

29.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Viranomaisten internetin hallintaa helpottaa Egyptissä se, että maassa on vain neljä yhteyksiä tarjoavaa operaattoria. Nämä menivät kaikki pimeiksi samaan aikaan.

– Tällaisessa maassa kuin Egypti, jossa on vain muutama operaattori, se käy sillä tavalla että poliisi antaa käskyn näille operaattoreille, että nyt pannaan palvelut seis. Joko voidaan hallintakomennoilla tärkeimpiin reitittimiin asettaa sellainen käsky, että nyt ei palvella, tai sitten voidaan vain vetää sähköt pois niistä keskeisistä solmukohdista, sillä tavallahan se hoituu, sanoo professori Raimo Kantola.
Suomen kaltaisessa maassa palveluntarjoajia on enemmän, mutta verkon täydellinen katkaiseminen onnistuisi kyllä täälläkin, professorit sanovat. Mitään punaista nappia verkon katkaisemiseen ei Suomessa kuitenkaan ole olemassa.(vielä)

Professori Hannu Kari arvelee, ettei netin katkaiseminen ole Egyptissä välttämättä edes kovin toimiva tapa kansannousun torppaamiseksi.

Yle Uutiset 29.1.2011

 

 

Seksikauppariita laajenee: poliisilaitos käänsi selkänsä omilleen

28.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Helsingin poliisilaitos on irtisanoutunut ylikomisario Kari Tolvasen (kok.) ja komisario Tom Packalénin (ps.) prostituutiokommenteista.

– Helsingin poliisilaitos haluaa korostaa, että sen henkilökunnan esittämät näkemykset eivät edusta Helsingin poliisilaitoksen virallista kantaa, laitos tiedottaa tänään.

Ministeri Brax kritisoi keskiviikkona MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa rajusti poliisia epäonnistumisesta seksin ostamisen hillitsemisessä. Braxin mukaan poliisilla olisi laissa riittävät työkalut prostituutioon puuttumiseen, mutta poliisi ei valvo lakia riittävästi.

Packalénin mielestä Braxin kommentit ovat ”toivottomia”.

– Pistää oikein vihaksi kuunnella moista hölynpölyä ihmiseltä, joka on itse ollut säätämässä seksinostosta lakia, joka todellisuudessa suojelee ammattirikollisia, kertoo komisario Puheenvuoro-palvelun blogissaan.

Myös Kari Tolvanen kritisoi Braxin lausuntoa eilen.

 

Uusi Suomi 28.1.2011

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108693-seksikauppariita-laajenee-poliisilaitos-kaansi-selkansa-omilleen

Poliisi joutuu syytteeseen taposta

28.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä


Epäilty vanhempi konstaapeli on ollut vangittuna kesästä lähtien. Vantaan käräjäoikeus vangitsi miehen viime elokuussa todennäköisin syin taposta epäiltynä. Etelä-Savon käräjäoikeus aloittaa jutun käsittelyn ensi kuussa.

Rikosepäily nousi julkisuuteen Iltalehden kerrottua viime kesänä, että poliisimiehen epäillään hukuttaneen puolisonsa kesämökillä. Rikoksen epäillään tapahtuneen heinäkuussa Rantasalmella Etelä-Savossa. Poliisi ei ollut tuolloin töissä vaan vapaa-ajan vietossa.

Pitkään Helsingin poliisissa työskennellyt 49-vuotias mies on toistaiseksi pidätetty virasta. Syyttäjä ei kerro mitään syytteen sisällöstä. Käräjäoikeus päättää käsittelypäivästä ja -paikasta ensi viikolla.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012813087400_uu.shtml

 

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi+joutuu+syytteeseen+puolisonsa+taposta/1135263369442

Tirkistelijäpoliisi tuomittiin sakkoihin

28.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Suihkussa ollut naispoliisi raivostui yllättäessään mieskollegansa tirkistelemästä.

 

Välikohtaus sattui Vantaan pääpoliisiaseman naisten suihkutiloissa 29. lokakuuta 2009.

Naispoliisia suihkuhuoneessa tirkistellyt ja penistään esitellyt miespoliisi on tuomittu sakkoihin.

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi miehen sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta huomattavan suureen 50 päiväsakkoon, joka kuitenkin miehen pienillä tuloilla merkitsi 500 euroa.

 

Tirkisteli vieressä

Käry kävi Vantaan poliisitalon sosiaalitiloissa lokakuussa 2009, kun poliisiharjoittelussa ollut nuorempi konstaapeli hiipi salaa naisten suihkuhuoneeseen.

Kuntosalilta suihkuun tullut naispuolinen vanhempi konstaapeli oli juuri huuhtelemassa hiuksiaan, kun hän huomasi muoviverhon takana isokokoisen hahmon.

– Vedin suihkuverhon sivuun ja pitelin sitä alastoman vartaloni suojana. Totesin heti, että verhon takana seisoi nuori poliisimies, joka oli talossamme työharjoittelussa, nainen kertoi kuulusteluissa.

 

Iltalehti 28.1.2012

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012813086348_uu.shtml

 

 

Supo rikkoi lakia tietovuodon selvittämisessä

27.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi ja apulaisjohtaja Petri Knape ovat mahdollisesti syyllistyneet virka-aseman väärinkäyttöön. Epäily liittyy tapaan, jolla Paavo Seliniäkoskevia selvittelyjä on tehty. Näin esittää professori Seppo Koskinen Lapin yliopistosta.

Supon johto on epäillyt Selinin vuotaneen julkisuuteen nauhoja, joissa Supon päällikköSeppo Nevala vuonna 2005 haukkui puhelimessa Selinin tämän Nato-lausunnoista.

Nelosen uutiset julkaisi nauhat syyskuussa 2010. Vain muutamia päiviä uutisen jälkeen Selin jäi sairauslomalle.

Tämän aikana häneltä poistettiin Supon johdon päätöksellä kulkulupa työpaikalleen, suljettiin työsähköposti sekä yhteydet poliisin tietojärjestelmään ja estettiin pääsy omalle virkapaikalleen.

Selinille ei ole ilmoitettu missään vaiheessa, mistä häntä mahdollisesti epäillään, mihin perustuen ja miksi vain häneen kohdistetaan poikkeuksellisia toimenpiteitä tapahtuneen uutisvuodon jälkeen.

Hyvään hallintotapaan kuuluen Selinille olisi pitänyt ilmoittaa häneen kohdistettavista toimista etukäteen. Lisäksi kaikki päätökset olisi pitänyt perustella kirjallisesti.

Asiaa ei myöskään käsitelty luottamusmieselimissä.

Lapin yliopiston työ- ja virkamiesoikeuteen erikoistuneen professorin Seppo Koskisen mukaan kyseessä todennäköisesti oli laiton menettely.

”Jos virkamiestä epäillään tietovuodosta, kyseessä on mahdollinen virkarikos. Selinin tapauksessa oikea menettely olisi ollut pidättää hänet virantoimituksesta. Näin työnantajan olisi pitänyt esittää kunnon näyttöä siitä, että vuotaja oli Selin. Nyt asiaa ei päästy selvittämään lainkaan.”

Sen sijaan Paavo Selinin tapausta ryhdyttiin viemään eteenpäin työnjohto-oikeuden perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että tapausta alettiin selvittää työnantajan käskyllä. Tässä ei Koskisen mukaan noudatettu lakia. Selinin kohdalla olisi pitänyt käyttää laissa nimenomaisesti mainittuja keinoja, kuten virantoimituksesta pidättämistä

Virantoimituksesta pidättäminen olisi ollut Selinin oikeusturvan kannalta olennaisen tärkeä asia. Virkamieslaki nimenomaan turvaa yksittäisen virkamiehen asemaa. Asian käsittely on puolueetonta ja henkilöllä on valitusoikeus.

”Se joka on antanut tutkia asiaa työnjohtovaltaan perustuen, on menetellyt virkamieslain vastaisesti”, Koskinen sanoo.

”Seliniin kohdistettiin niin merkittäviä toimenpiteitä, että niihin ei voi ryhtyä vain sen perusteella, että työnantaja niin päättää. Työnjohtovalta ei riitä siihen, tästä ei ole mitään epäselvyyttä.”

Selinin oikeusturvaa loukattiin

Viime viikolla Poliisihallitus kertoi tekemiensä tutkimusten perusteella, että Supon Seliniin kohdistamat turvaamistoimet tietovuototapauksessa olivat perusteltuja.

Päätöksen jälkeen Selin nosti useassa haastattelussa esiin kysymyksen oikeusturvastaan. ”Kun näitä rajuja toimenpiteitä perustellaan työnjohto-oikeudella, niin yksittäisen virkamiehen näkökulmasta voi kysyä, onko se riittävä peruste, onko virkamiehen oikeusturva riittävän hyvä”, Selin sanoi.

Seliniä ei siis pidätetty virantoimituksesta, mutta käytännössä häneen kohdistetut mittavat toimenpiteet vastasivat sitä. Oikeusturvan kannalta toimenpiteistä ei olisi saanut päättää vain työnjohtovaltaa käyttämällä. Työnjohto-oikeus on tarkoitettu lähinnä työnjohtamiseen. Sitä ei saa käyttää merkittävän kurinpitovallan keinona.

”Tässä mentiin liian pitkälle”, Koskinen sanoo.

”Kyse on merkittävästä asiasta, työnantajan harkintavallan väärinkäytöstä. Kyseessä on vakava asia, jos työnantaja unohta,a mitä virkamieslaissa säädetään ja etenee vain oman menettelyn kautta. Selinin oikeusturvaa ei olisi paljon merkittävämmin voinut loukata”, Koskinen sanoo.

Lain mukaan virkamies ei saa käyttää väärin asemaansa välittömässä käskyvallassaan olevaan henkilöön nähden. Koskisen mukaan Selinin tapauksessa saattaa olla kyse jopa virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Asia olisi mahdollista saattaa myös oikeuskanslerinvirastoon tutkittavaksi.

”Jos työnjohtovaltaa sovellettaisiin jatkossa tällä periaatteella, se johtaisi katastrofiin virkamiesoikeudessa murtamalla periaatteen virkamiehen oikeusaseman perustumisesta lainsäädäntöön.”

Koskisen mukaan työnjohto-oikeus kuitenkin oikeuttaa työnantajan tekemään tiettyjä toimenpiteitä määrätyissä tilanteissa.

”Työnantajalla pitää olla mahdollisuus suojata itseään, jos se epäilee joutuneensa rikoksen kohteeksi. Tällainen on esimerkiksi oman aseman turvaaminen tietovuotojen estämiseksi.”

”Mutta keinojen täytyy olla oikeassa suhteessa tekoon nähden. Ei sellaisia, että siirretään yksi henkilö työpaikaltaan pois. Työnjohto-oikeus ei voi tarkoittaa näin täydellistä ja pitkäaikaista erottamista kuin mitä Selinin kohdalla tehtiin.”

Paaterosta tehtiin kantelu

Suojelupoliisi on käyttänyt vastaavia keinoja myös ylitarkastaja Matti Mikkolaan. Yli 40 vuotta Supossa työskennellyt Mikkola kertoi Suomen Kuvalehdelle viime vuoden marraskuussa joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi 16 vuoden ajan. Mikkolan mukaan Supossa vallitsee pelon ilmapiiri ja kiusattuja on useita (SK 47/2010).

Tämän jälkeen Supon osastopäällikkö ilmoitti Mikkolalle, että turvaamistoimenpiteenä häneltä on poistettu kaikki käyttöoikeudet Supon ja poliisin tietojärjestelmiin sekä suojelupoliisin toimitiloihin.

Jo tätä aikaisemmin myös Paavo Selin oli arvostellut Supon johtoa epäasiallisesta kohtelusta.

Selinin palattua sairauslomalta työpaikalleen erikoinen käsittely jatkui. Häneltä estettiin pääsy virkapaikalleen: Selinin työhuone oli siirretty vastoin hänen tahtoaan kokonaan toiseen kiinteistöön. Seliniä kiellettiin menemästä tapaamaan alaisiaan työpaikalleen.

Hänelle ei osoitettu mitään työtehtäviä.

Lisäksi Selin määrättiin kirjoittamaan selvitystä suojelupoliisin johdolle. Kirjoitetut selvitykset eivät tyydyttäneet Supon johtoa ja Selin käskettiin kirjoittamaan selvityksiä useita kertoja.

Sähköpostiyhteydet pidettiin edelleen katkaistuina ja kulkuoikeudet olivat rajoitettuja. Omalle virkapaikalleen hänellä ei ollut asiaa.

Viime viikolla Poliisihallitus kuitenkin ilmoitti, että sen tekemässä selvityksessä ei tullut esille epäasiallista toimintaa eikä suojelupoliisin työilmapiirissä havaittu vakavia ongelmia.

Supon päällikkö Ilkka Salmi kertoi, että Poliisihallituksen selvityksen lopputulos ei ollut yllätys.

”Keskusteluissa eri henkilöstöryhmien kanssa on voitu yhteisesti todeta, ettei suojelupoliisissa ole merkkejä laajamittaisesta kiusaamisesta tai epäasiallisesta kohtelusta. Myös työilmapiiri on hyvä”, Salmi kertoi Supon tiedotteessa viime viikolla.

Nelosen uutisen jälkeen syyskuussa Supossa oli kuitenkin ryhdytty tutkimaan Selinin liikkeitä viraston kulunvalvonnan lokitiedoista. Niiden mukaan Selin oli käynyt eräänä päivänä työpaikallaan aamuviideltä. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan tämä oli yksi perusteista, joilla Seliniltä otettiin pois kulkuluvat.

Marraskuussa poliisiylijohtaja Mikko Paatero ilmoitti käynnistävänsä selvitykset Selinin Supoon kohdistamista väitteistä, joiden mukaan Supossa on työpaikkakiusaamista.

Helsingin Sanomien haastattelussa Paatero totesi, että asian selvittelyä jo aiemmin olisi edistänyt se, että Selin olisi vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin puhelinnauhoituksen päätymisestä Nelosen uutisten käyttöön.

Kaksi päivää myöhemmin Selin vastasi mielipidekirjoituksessaan, että vastoin Paateron lausumaa hän oli jo ennen sairauslomansa alkua vastannut kaikkiin Supon päällikön esittämiin asiaan liittyviin kysymyksiin. Myös lomansa aikana hän vastasi uusiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin sekä antoi selvityksen tapahtumien kulusta.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan sisäministeriöön on tehty kantelu siitä, oliko Paateron toiminta asiallista, kun hän arvosteli julkisuudessa yksittäistä virkamiestä.

Kansliapäällikkö Ritva Viljanen on määrännyt ministeriön poliisiosaston selvittämään Paateron toimintaa. Vastaus kanteluun on odotettavissa kuukauden sisällä.

 

Suomen Kuvalehti 27.1.2011

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/professori-supo-rikkoi-lakia-tietovuodon-selvittamisessa

11 poliisiampumista vuorokaudessa

27.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Yhdysvaltain poliisiviranomaiset ovat joutuneen ennennäkemättömän väkivallan kohteeksi.
Viidessa eri osavaltiossa haavoitettiin ampumalla 24 tunnin aikana yhteensä 11:ä poliisia. Kaksi poliiseista kuoli.

Tammikuun aikana Yhdysvalloissa on surmattu työssään jo 14 poliisia.

– Tämä ei ole normaalia. On kuin virkapuvussa olevat poliisit kantaisivat maalitaulua selässään, ihmettelee kansallisen poliisien muistojärjestön edustaja Steven Groeninger.

Floridassa kuoli maanantaina kaksi poliisi, jotka olivat pidättämässä pitkän rikoshistorian omaavaa miestä.

Lisäksi tulituksessa haavoittui yksi poliisi.

Vain neljä päivää aiemmin oli kaksi Miami-Dade Countyn poliisia ammuttu kuoliaaksi Floridassa.

Sunnuntaina Detroitissa poliisiasemalle astellut mies alkoi ampua silmöttämästi haavoittaen neljää poliisia, ennen kuin kuoli itse poliisin luoteihin.

Viime vuonna Yhdysvalloissa kuoli 162 poliisia työssään. Heistä 61 surmattiin ampumalla.
ILTA-SANOMAT 27.1.2011

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/USA%20j%C3%A4rkyttyi%2011%20poliisiampumista%20vuorokaudessa/art-1288364672379.html

Poliisipomo plagioi lisensiaattityönsä

27.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

 

Yliopisto vie asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Se haluaa mitätöidä vilpillisesti tehdyn tutkimuksen.

Tutkimusvilpistä kärynnyt rikosylikomisario työskentelee merkittävissä johtotehtävissä Pasilan poliisitalossa.

Helsingin poliisissa merkittävässä johtoasemassa työskentelevä rikosylikomisario on syyllistynyt plagiointiin eli luvattomaan lainaamiseen jo hyväksytyssä lisensiaatintutkimuksessaan.

Näin katsoo Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunta.

”Laajaa vilppiä”

Johtokunta pitää rikosylikomisarion vilpillistä toimintaa niin vakavana, että hänen lisensiaattityötään ja -tutkintoaan haetaan purettavaksi.

– Tämä ei ole mikään valitusasia, vaan ylimääräinen muutoksenhaku lainvoimaisen päätöksen purkamiseksi, oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani, professori Jukka Mähönen vahvistaa Iltalehdelle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012713079370_uu.shtml

Paatero karsastaa poliisin tylyä tiedotusta

26.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Poliisiylijohtaja Paatero karsastaa poliisin tylyä tiedotusta

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero raottaisi julkistamisverhoja. Hänen mielestään tutuksi tullut lausuma ”poliisi ei voi tutkinnallisista syistä kertoa asioista” on tyly ja vanhentunut. Ainakin pitäisi kertoa miksi ei voi kertoa ”tutkinnallisista” syistä, hän sanoo.

– On paljon asioita, jotka eivät ole salaisia, mutta ovat kiusallisia. Niissä tapauksissa on perusteltua pohtia, pitäisikö poliisin olla aktiivinen asioissa, jotka eivät nimenomaan ole salaisia, Paatero toteaa.

Paateron mukaan vuodot poliisin keskeneräisistä esitutkinnoista ovat lisääntyneet. Nuorisosäätiön vaalirahojen rikostutkinta kesti hiukan yli vuoden. Kun esitutkinta julkistettiin, se ei tarjonnut juuri mitään uutta.

Helsingin Sanomat oli jo matkan varrella kertonut olennaiset asiat. YLE, MTV3 ja Nelonen ovat myös kanavillaan kertoneet etukäteen, mitä useiden oikeustapausten esitutkinnoissa on puhuttu.

Paateron mukaan vuotajan tai vuotajien selvittäminen on visainen juttu. Kaikki osapuolet, jotka ovat prosessissa mukana, voivat olla mahdollisia vuotajia. Vuotajina voi olla asianosaisia, rikoksesta epäiltyjä ja todistajina kuultuja.

– Nuorisosäätiön juttu oli KRP-johtoinen (Keskusrikospoliisi) tutkinta. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että siinä tapauksessa poliisi olisi vuotaja, Paatero toteaa.

– Tämmöiset asiat herättävät hämminkiä. Siviilit käyttäytyvät esitutkinnan julkisuusasioissa sillä tavoin kuin he itse katsovat aiheelliseksi, hän sanoo.

 

 

Karu kosto: Kokki ujutti häpykarvojaan poliisin bageliin

22.1.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Entinen kokki tuomittiin 15 päiväksi vankilaan sen jälkeen, kun hän lisäsi vartalokarvoitustaan poliisin bageliin New Jerseyssä Yhdysvalloissa. Väliin sujahti muun muassa rinta- ja häpykarvoja.

27-vuotias mies on myöntänyt tekonsa. Poliisin bagelin väliin meni karvojen lisäksi myös kalkkunaa, kananmunaa ja juustoa. Pahoinpitelynä käsitellyn tapahtuman syynä oli henkilökohtainen kosto.

Tapauksen juuret vievät tapahtumaan, jossa kyseinen poliisi sakotti miestä liikennerikkomuksesta. Kokki päätti kostaa tapauksen omalaatuisella tavalla.

Lisäksi kokki sai ehdollisen vankeusrangaistuksen liikennerikkomuksestaan.

Tapauksesta kertoo verkkolehti Metro.