Archive

Archive for the ‘Viraltapano’ Category

Raiskausta yrittäneen poliisin tuomio pysyi – pannaan viralta

4.7.2014 Kommentointi poissa käytöstä

poliisi virkamerkki

Itä-Suomen hovioikeus ei ole muuttanut kuopiolaisen vanhemman konstaapelin raiskauksen yrityksestä saamaa 10 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. Myös päätös poliisimiehen viraltapanosta pysyy.

Kenttätyössä toiminut 37-vuotias vanhempi konstaapeli oli ollut viime vuoden helmikuussa viettämässä vapaailtaa kuopiolaisessa ravintolassa. Itsekin juovuksissa ollut poliisimies oli tavannut ravintolassa vahvasti päihtyneen naisen, jonka hän oli taluttanut naisten vessaan.

Vanhempi konstaapeli yritti harjoittaa naisen kanssa seksiä vessakopissa. Poliisin työtoveri kurkki tilanteen aikana koppiin.

Vanhemman konstaapelin seksipuuhat keskeytyivät, kun vessakoppiin oveen alettiin koputella.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan vanhempi konstaapeli oli käyttänyt hyväksi sitä, että nainen oli alkoholin nauttimisesta johtuneen avuttoman tilan vuoksi kykenemätön puolustamaan tai ilmaisemaan itseään.

Käräjäoikeus velvoitti tuomitun korvaamaan naiselle kärsimyksestä 4000 euroa ja oikeuskuluista 4200 euroa.

Vanhempi konstaapeli vaati hovioikeudessa, että syyte ja siihen perustuva vaatimus viraltapanosta sekä korvausvaatimus hylätään.

Hovioikeus pui juttu pääskäsittelyssä 9,5 tuntia. Hovioikeus ei muuta käräjäoikeuden ratkaisua.

Tuomittu mies joutuu korvaamaan naiselle oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa noin 2700 euroa.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288710106714.html

Poliisille raiskauksen yrityksestä vankeutta ja viraltapano

8.11.2013 1 kommentti

poliisi RINTAMERKKI

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut kuopiolaisen poliisimiehen 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen raiskauksen yrityksestä.

Oikeus myös tuomitsi 36-vuotiaan vanhemman konstaapelin viralta pantavaksi.

Julkisen selosteen mukaan rikos tapahtui viime helmikuussa kuopiolaisravintolan vessassa. Päihtynyt poliisi tapasi siellä voimakkaasti humaltuneen naisen, jonka hän ohjasi wc-koppiin. Siellä hän yritti päästä sukupuoliyhteyteen. Sivulliset keskeyttivät tapahtuman.

Mies kiisti syytteen ja naisen avuttoman tilan. Oikeuden mukaan nainen kuitenkin oli tilansa takia kykenemätön puolustamaan itseään sekä muodostamaan ja ilmaisemaan tahtoaan.

Viraltapanoa perusteltiin sillä, että teko osoitti miehen sopimattomaksi poliisin virkaan.

Mies velvoitettiin korvaamaan uhrille kärsimyksestä 4 000 euroa.

STT

Taposta tuomittu poliisi vapaaksi

28.4.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Korkein oikeus päätti tällä viikolla keskeyttää tuomion täytäntöönpanon toistaiseksi.

Se tarkoittaa, että taposta tuomittu poliisi ei suorita hovioikeudessa tammikuussa annettua tuomiota eikä maksettavaksi määrättyjä korvauksia peritä ennen kuin korkein oikeus on antanut lopullisen tuomion asiasta.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan väliratkaisu antaa viitteitä korkeimman oikeuden tulevasta ratkaisusta.

– On aika suuri todennäköisyys, että korkein oikeus päätyy erilaiseen ratkaisuun kuin hovioikeus. Se kertoo, että on mahdollisuus, että tuomittu tullaan vapauttamaan. Muutos olisi kuitenkin rankka, jos yhdeksästä vuodesta vapautettaisiin, Tolvanen arvioi.

Mökkilomalla

Hovioikeuden tulkinnan mukaan rikos tapahtui vuonna 2010, kun keski-ikäinen poliisi ja hänen 69-vuotias avopuolisonsa lomailivat kahdestaan kesämökillä Itä-Suomessa. Loma päättyi traagisesti, kun vaimo hukkui mökkirantaan.

Tapausta pidettiin aluksi tavallisena hukkumisena, mutta epäilykset heräsivät oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen myötä.

Miehen mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun hänen avovaimonsa kahlasi alasti rantakaislikkoon ja huuteli hänen nimeään. Huutelu ärsytti miestä ja tämä käveli etäämmälle, kunnes kuuli avunhuutoja ja pulputusta.

Mies palasi rantaan ja näki puolisonsa kellumassa selällään vedessä.

Mies veti puolisonsa ylös vedestä ja yritti elvyttää tätä ja soitti hätäkeskukseen. Hän selitti tapahtumia hätäkeskukselle ja auttajille puolisonsa itsemurha-aikeilla.

Ei silminnäkijöitä

Käräjäoikeuden mukaan mies ei myötävaikuttanut naisen kuolemaan, ja vapautti tämän syytteistä.

Hovioikeus puolestaan katsoi, että vaikka avopuoliso oli nauttinut alkoholia, on epätodennäköistä, että hän olisi hukkunut vain puoli metriä syvään veteen. Hovioikeuden mielestä miehen syyllisyyden puolesta puhuivat hänen oikeuskäsittelyn aikana antamansa muuttuneet kertomukset tapahtuneesta.

Yksi kolmesta hovioikeuden jäsenestä oli eri mieltä tuomiosta.

Mökkirannan tapahtumilla ei ollut silminnäkijöitä.

Tuomitulle myönnettiin valitusoikeus ja sekava tapaus tulee korkeimman oikeuden käsittelyyn myöhemmin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042815509183_uu.shtml

Avovaimonsa hukuttamisesta epäilty poliisi sai 9 vuotta vankeutta taposta

KKO ei antanut poliisille valituslupaa rattijuopumus tapauksessa

19.3.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Korkein oikeus katsoo ratkaisussaan, ettei humalassa ojaan ajaneen poliisimiehen tapaukselle tarvinnut antaa hovioikeuden jatkokäsittelylupaa.

Epäily törkeästä rattijuopumuksesta todettiin Kaarinan Luodontiellä heinäkuussa 2010. Poliisi suistui autollaan ojaan ja puhalsi 2,62 promillen lukemat. Hän yritti pelastaa itsensä erilaisilla selityksillä.

Ensin pyysi vaimoltaan, että tämä sanoisi ajaneensa autoa. Vaimo kuitenkin kieltäytyi.

Tämän jälkeen poliisi väitti, että autoa oli ajanut tuntemattomaksi jäänyt nainen. Naista ei kuitenkaan koskaan löydetty. Poliisi ei osannut antaa tarkkoja tuntomerkkeja naisesta tai kertoa esimerkiksi tämän etunimeä.

Myös selitykset siitä, missä poliisi olisi mysteerinaisen tavannut, vaihtelivat. Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei uskonut selityksiä ja tuomitsi vuosi sitten liikennevalvontatehtävissä toimineen poliisimiehen kolmen ja puolen kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 720 euron sakkoihin.

KKO punnitsi jatkokäsittelyn edellytyksiä
Hovioikeus ei viime kesäkuussa myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, jolloin poliisi kääntyi korkeimman oikeuden puoleen.

Korkein oikeus otti valituksen käsittelyyn, muttei muuttanut hovioikeuden päätöstä. Syyttömyyttään viimeiseen saakka vakuuttanut poliisi oli pyytänyt hovioikeutta arvioimaan näyttöä uudelleen, mutta korkeimman oikeuden mukaan syytä tähän ei ollut. Merkittäviä uusia todisteita syyttömyyden puolesta ei ollut.

Muutakaan painavaa syytä jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ei ollut. Laissa mainittu ”erityisen painava syy” ei korkeimman oikeuden mukaan ole se, että ratkaisulla oli huomattava merkitys poliisin ammatissa toimimisen kannalta. Rattijuopumustuomioita saaneet poliisit ovat yleensä saaneet potkut tai irtisanoutuneet itse.

Korkein oikeus antoi ratkaisunsa asiassa viime perjantaina.

Mtv3 19.03.2012

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/03/1514405/poliisimiehen-kummalliset-selitykset-kanniajelusta-eivat-purreet-korkeimpaan-oikeuteen

http://www.kko.fi/57899.htm

Avovaimonsa hukuttamisesta epäilty poliisi sai 9 vuotta vankeutta taposta

24.1.2012 1 kommentti

Hovioikeus käänsi täydellisesti ”kelkan” ja tuomitsi alioikeudessa syyttömäksi todetun poliisin vankeuteen yhdeksäksi vuodeksi avovaimonsa taposta äänin 2-1.

Tuomittu poliisi palveli aikoinaan Presidenttilinnan turvaryhmässä.

Alioikeuden syyttäjän mukaan 49-vuotias vanhempi konstaapeli hukutti noin 70-vuotiaan avopuolisonsa kesämökkinsä läheiseen rantaveteen Rantasalmella, jossa pariskunta oli vapaa-ajan vietossa. Näin tapahtui kesällä 2010.

Miestä syytettiin myös ampuma-aserikkomuksesta. Hänen epäiltiin säilyttäneen pistoolia ja lipasta kotonaan lukitsemattomassa paikassa.

Mies kiisti molemmat syytteet. Hän soitti hätänumeroon ja sanoi yrittäneensä elvyttää naista.

Itä-Suomen hovioikeuden tuoreessa päätöksessä todetaan, ettei taposta tuomitseminen edellytä, että asia olisi täysin varma. Eli sataprosenttista näyttöä ei vaadita.

Sekavassa jutussa ja mutkikkaassa todistelussa päädyttiin enemmistön äänin siihen, että poliisi oli hukuttanut häntä vanhemman naisystävänsä..

Tapaus on poikkeuksellinen, sillä rikosepäily heräsi vasta sen jälkeen, kun naisen ruumis oli ehditty polttohaudata. Oikeuslääkärin alkuperäisen ruumiinavauslausunnon mukaan kyseessä oli itsemurha. Syyttäjän mukaan naisen kuolemaa edelsi alkoholin nautiskelu ja riita.

Tuomitulla on mahdollisuus yrittää saada asian käsittely korkeimpaan oikeuteen, mikäli se hyväksyy mahdollisen muutoksenhakuesityksen.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/dramaattinen-kaanne-avovaimonsa-hukuttamisesta-epailty-poliisi-sai-9-vuotta-vankeutta/art-1288444392574.html

 

 

Komisario kavalsi jättisummia vanhukselta ja urheiluseuralta

19.1.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Kavalluksesta tuomittu pirkanmaalainen komisario on irtisanottu.

Pirkanmaan poliisipäällikön Aapo Nuotion mukaan rikos on niin vakava, että komisario ei voi jatkaa virassaan.

– Irtisanomisaika on puoli vuotta. Sen ajan hän on virasta pidätettynä, eli ei hoida tehtäviään, kertoo Nuotio.

Komisario sai joulukuussa kahdeksan ja puolen kuukauden ehdollisen vankeustuomion kahdesta törkeästä kavalluksesta. Hän on ollut virkavapaalla jo viime kesästä lähtien, jolloin tapauksia ryhdyttiin tutkimaan.

Kavallukset eivät liittyneet komisarion virkatehtäviin eivätkä poliisilaitoksen rahoihin. Komisario kavalsi noin 50 000 euroa iäkkäältä sukulaisnaiseltaan ja noin 18 000 euroa urheiluseuralta, jonka rahastonhoitajana hän toimi.

Poliisipäällikkö Nuotion mukaan tapaus on poikkeuksellinen ja poliisin irtisanominen ylipäätäänkin epätavallista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011915099037_uu.shtml

 

 

Presidenttiä vartioineelle poliisille ehdollista ja sakot törkeistä rattijuopumuksista

30.11.2011 Kommentointi poissa käytöstä

Liikkuvan poliisin Kultarannan komennuskuntaan kuulunut vanhempi konstaapeli on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Sen ohessa miehelle tuomittiin 20 päiväsakkoa eli yhteensä 120 euroa. Sakkomäärä jäi pieneksi, koska mies menetti tapahtumien johdosta virkansa. Ajokielto ulottuu heinäkuun loppuun 2012.

Vuonna 1967 syntynyt poliisi ajoi 17. heinäkuuta virka-autoa kotoaan Kaarinasta Naantaliin. Kultarannan vahdit havaitsivat humalatilan, kun kierrokselle lähtenyt konstaapeli ei pysynyt polkupyörän satulassa. Kultarannassa vieraili tuolloin YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon seurueineen.

Kolme päivää myöhemmin konstaapeli kävi Turun poliisilaitoksella. Virkailijat havaitsivat ikkunasta, ettei mies saanut kunnolla avainta auton oveen. Hänet puhallutettiin ja nyt löytyi alkoholia 1,29 mg/l uloshengitysilmaa eli reilusti törkeät lukemat.

 

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/283632/Presidenttia+vartioineelle+poliisille+ehdollista+ja+sakot+torkeista+rattijuopumuksista