Arkisto

Posts Tagged ‘Päivi Räsänen’

Poliisi voi pian nähdä lento- ja laivamatkustajien tiedot

10.9.2014 Kommentointi poissa käytöstä

finnair

Poliisi voi tulevaisuudessa päästä tarkastamaan esimerkiksi lentojen ja laivayhteyksien matkustajatiedot. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) mukaan asia tuodaan eduskuntaan lähiaikoina.

Uudistuksen tavoitteena on suitsia terrorismia ja kansainvälistä rikollisuutta. Tullilla ja rajavartiolaitoksella on jo oikeus tarkastaa matkustajatiedot rikosten ehkäisyä varten, poliisilla tällä haavaa vain rajatuissa yksittäistapauksissa.

Räsäsen mukaan kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan siitä, että poliisi alkaisi kytätä tavallisten ihmisten matkustelua. Poliisi ei esimerkiksi saisi tallentaa matkustajatietoja mihinkään.

”Poliisi vain seuloisi epäiltyjä tai seurattuja henkilöitä, joilla esimerkiksi epäillään olevan yhteyksiä terroristijärjestöihin”, Räsänen sanoo.

Työn alla on muitakin keinoja, joilla yritetään puuttua terrorismiin tehokkaammin. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä lakiesitys terrorismiin kouluttautumisen kriminalisoimisesta.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1410842285462?jako=3b7650b6c72bb8e9eaccb8823df37171

Mainokset

Poliisiko luotettava – kertoo julkisesti tiedot ministerien turvallisuusjärjestelyistä

10.9.2014 3 kommenttia

                     Ismo Soukolaeduskunta

 

Poliisikansanedustaja kertoi turvanneensa Stubbin perhettä

Pääministeri marssi kesken puheenvuoron perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin luo ja he lähtivät salin ulkopuolelle puhumaan.

Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Ismo Soukola käytti poliisipalveluita koskeneen välikysymyksen käsittelyssä varsin poikkeuksellisen puheenvuoron. Soukola kertoi eduskunnan puhujakorokkeelta suojanneensa poliisina pääministeri Alexander Stubbia (kok.) ja hänen edeltäjäänsä Jyrki Kataista (kok.) sekä heidän perheitään.

– Muutama vuosi sitten ministereitä Katainen ja Stubb ja heidän läheisiään oli uhkailtu. Silloin Espoon poliisilaitoksen konstaapelina osallistuin varotoimina tehtyyn tehostettuun valvontaan ministereiden kotien läheisyydessä. Miten vastaavaa palvelua voisi saada yksinhuoltajaäiti väkivaltaista entistä puolisoaan kohtaan? Soukola kysyi.

Pääministeri Stubb näytti tämän kuultuaan tyrmistyneeltä. Hän nousi paikaltaan hallituksen aitiosta ja käveli perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin luo. He siirtyivät eduskunnan istuntosalin ulkopuolelle jatkamaan keskustelua Soukolan puheesta.

Räsänen paheksui Soukolan puheita

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) paheksui kansanedustaja Ismo Soukolan (ps.) puhetta eduskunnassa. Räsäsen mukaan Soukola kertoi yksityiskohtaisia tietoja luottamuksellisista tehtävistään poliisina.

– Suomalaiseen poliisiin luotetaan luotettavuuden ja rehellisyyden vuoksi. Poliisi joutuu hoitamaan varsin luottamuksellisia tehtäviä, joihin sisältyy vaitiolovelvoitteita, Räsänen sanoi.

Puhemies Heinäluoma: Soukola pahoitteli tapahtunutta

Soukola sanoi myöhemmin tiedotusvälineille olleensa harkitsematon puheessaan.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) sanoi Yle Uutisten haastattelussa puhuneensa kansanedustaja Soukolan kanssa asiasta. Hänen mukaansa eduskuntaan ei kuulu aikaisempien työtehtävien vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluneiden asioiden kertominen.

– Olen puhunut tästä edustaja Soukolan kanssa ja meillä on yhteinen käsitys, että näin ei jatkossa toimita. Hän on pahoitellut tapahtunutta, sanoi Heinäluoma.

 

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_poliisikansanedustaja_kertoi_turvanneensa_stubbin_perhetta__stubb_hermostui/7463567

Poliisi ei saa pääsyä biopassien sormenjälkirekisteriin

13.6.2014 1 kommentti

passi

Lain muutos passirekisteriin talletettujen sormenjälkitietojen hyödyntämisestä vakavimpien rikosten torjumiseksi ei ole mahdollista, linjasi enemmistö asiaa selvittäneestä työryhmästä, joka luovutti raporttinsa tänään sisäministeri Päivi Räsäselle.

Perustuslakivaliokunnan mukaan muutos olisi merkinnyt puuttumista yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan. Sormenjälkien hyödyntäminen rikostorjunnassa vaatisi selkeää yhteyttä passirekisterin sormenjälkien alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen, eikä tällaista yhteyttä selvityksen perusteella löytynyt, sisäministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Passirekisterin pääasiallisena käyttötarkoituksena voidaan työryhmän mukaan pitää henkilön luotettavaa tunnistamista ja asiakirjan aitouden varmistamista.

Työryhmän työhön on jätetty useamman jäsenen yhteinen eriävä mielipide.

 

http://www.tivi.fi/uutisia/poliisi+ei+saa+paasya+biopassien+sormenjalkirekisteriin/a993802

 

 

Miksi Mikko Paatero ei tehnyt rikosilmoitusta Helsingin poliiseista?

22.11.2013 Kommentointi poissa käytöstä

paatero

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske sanoo, että jos Helsingin poliisilaitoksen toiminnassa oli havaittavissa puutteita, niin Paatero olisi voinut tehdä asiasta rikosilmoituksen.

”Jos poliisihallinnossa esimiestaso havaitsee, että on puutteita tai jopa lainvastaisuuksia, niin heillä on toimimisvelvollisuus”, Kalske sanoo. Paatero ei kuitenkaan tietoisesti halunnut toimia näin.

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen totesi torstaina, että hän ei aikaisemmin tiennyt, että Helsingin poliisilla ei olisi rekisteröityjä lähteitä. ”Oikeusvaltiossa ei voi olla valvomatonta poliisitoimintaa”, Räsänen totesi.

”Tosiasia on kuitenkin se, että vuosien 2007-2008 jälkeen aika vähän henkilöitä on halunnut rekisteröityä”, sanoo poliisimies Helsingin poliisilaitokselta.

Joulukuussa 2007 aloitettiin tutkinta Helsingin huumepoliiseista, joiden epäiltiin syyllistyneen vinkkimiestensä toiminnan katsomiseen sormiensa läpi. Juttu kuivui kasaan.

Laillisuusvalvontatarkastus edellisen kerran vuosi sitten

Mikko Paatero on todennut julkisuudessa, että Helsingin poliisilaitoksen toiminta on ollut säännösten mukaista. Myös Helsingin poliisilaitoksen komentaja Jukka Riikonen puolusti tiistaina laitoksensa toimintaa poikkeuksellisen voimakkaasti.

”Huumerikosyksikön valvonta on ollut poliisilaitoksen johdon käsissä ja ohjeiden mukaista, eikä sen perusteella ole ollut huomauttamista yksikön toiminnasta”, Riikonen lausui.

Poliisihallituksen suorittama laillisuusvalvontatarkastus tehtiin edellisen kerran vuosi sitten lokakuussa eikä huomauttamista löytynyt.

Heti seuraavana päivänä Riikosen lausunnon jälkeen Päivi Räsänen sanoi, että Helsingin poliisilaitoksella ei olisi toimittu tietolähteiden käytössä kaikkien lakien mukaisesti, valvonta mukaan lukien. Räsänen asetti näin vastakkain Poliisihallituksen tarkastuksen ja julkisuudessa esitetyt tiedot.

Poliisikomentaja Jukka Riikonen joutui korjaamaan asiaa jälleen. Torstaina hän totesi tiedotteessaan, että ”sisäministeri Päivi Räsäsen viittaus saamiinsa tietoihin siitä, että Helsingin poliisilaitoksella ei olisi menetelty tietolähdetoiminnassa oikein, on poliisilaitoksen johdolle vieras”.

Riikonen pitikin vain hyvänä asiana Räsäsen tekemää tutkintapyyntöä valtakunnansyyttäjänvirastoon.

”Ensimmäistä kertaa asia tutkitaan tältäkin osin perusteellisesti, eikä vain erilaisiin irrallisiin väittämiin tai loanheittoon perustuen”, Riikonen totesi.

Myös Poliisihallitus julkaisi perjantaina tiedotteen, jossa se oikoi julkisuudessa olleita vääriä tietoja. Poliisihallitus on informoinut sisäasiainministeriötä viime vuonna siitä, että vain muutamassa poliisiyksikössä on ohjeen mukaista tietolähdetoimintaa.

 

”Tästä ei voi tehdä iäisyyskysymystä”

Jorma Kalskeen mukaan esitutkinnan aloittamisesta ei ole mitään varmaa tietoa. Meneillään on vasta selvittelyvaihe. Epäilyistä, kuultavien määrästä tai mahdollisista rikosnimikkeistä hän ei halua puhua.

”Esitutkinta käynnistetään, jos on syytä epäillään rikos tapahtuneeksi. Nyt tätä asiaa vasta selvitellään. Meidän täytyy ensin selvityttää koko problematiikka, mitä säännökset pitävät sisällään, ja minkälainen tietolähdekenttä säännösten valossa on ja mitä piirteitä siihen liittyy. Vasta sitten tulee eteen kysymys siitä, onko viranomaistoiminnassa tapahtunut sellaisia laiminlyöntejä tai rikkeitä, joihin on syytä liittää rikosepäily virkatoimissa”, Kalske kertoo.

Hänen mukaansa rikosnimikkeistä on toistaiseksi mahdotonta edes keskustella, koska asiaa vasta selvitellään. Myöhemmin katsotaan, onko virkarikosepäilyihin aihetta.

”Mutta kyllä tässä täytyy verrattain ripeästi edetä. Ei tällaista asiaa voi kovin kauaa pitää auki. Ainakin on saatava selvyys minne suuntaan tässä pitää mennä. Onko esimerkiksi aihetta syytä epäillä -tutkintaan. Yritämme viikon, kahden sisällä jotain selvyyttä tähän saada. Ei tästä iäisyyskysymystä voi tehdä.”

”Nyt alkaa pähkäily”

Ministeri Päivi Räsäsen jättämä tutkintapyyntö on tällä hetkellä Kalskeen pöydällä.

”Nyt katsotaan mitä sille ruvetaan tekemään. Se tuli meille eilen torstaina. Nyt alamme pähkäillä, mitä sen kanssa aletaan tehdä.”

Tutkintapyynnössä kysytään, onko poliisin tietolähteiden käytössä ja tietolähdetoiminnassa menetelty lain mukaisesti.

”Ministeri pyytää valtakunnansyyttäjänvirastoa arvioimaan ja tarvittaessa selvittämään, onko poliisissa menetelty tietolähteiden käytössä tai sitten tietolähdetoiminnassa poliisilain ja annettujen asetusten ja Poliisihallituksen määräysten mukaisesti. Pyydetään myös, että tähän liittyvän toiminnan valvonta otettaisiin tarkastelussa huomioon”, Kalske siteeraa Räsäsen tutkintapyyntöä.

 

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/uusi-kaanne-poliisijupakassa-miksi-mikko-paatero-ei-tehnyt-rikosilmoitusta-helsingin-poliiseista

Poliisiministeri rohkaisi rikkomaan lakia!

10.7.2013 Kommentointi poissa käytöstä

päivi räsänen iso OMA

 

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) asettaa Raamatun lain yläpuolelle.

Kansanlähetyspäivillä viime lauantaina puhunut poliisiministeri rohkaisi kuulijoitaan tottelemaan Jumalaa, vaikka samalla tulisi rikkoneeksi lakia.

– Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia, juhlateltassa puhunut Räsänen alusti.

– Raamatussa kuitenkin sanotaan, että ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”. Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä, Räsänen jatkoi.

Räsäsen puheesta kertoi ensimmäisenä Seurakuntalainen.

Räsäs-cd kävi kaupaksi

Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa -teemasta yhdessä puolisonsa, Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsäsen kanssa puhunut Räsänen sanoi, että yhteiskunnassa on parhaillaan käynnissä arvojen välinen taistelu, jota käydään pitkälti kielen avulla.

Esimerkiksi rakkaudelle, vapaudelle ja tasa-arvolle on annettu Räsäsen mukaan uusia sisältöjä.

Maallistumisen vertauskuvana Räsänen käytti Konnunsuon keskusvankilaa, jonka museoidun kirkon alttarilta oli poistettu Museoviraston käskystä risti.

– Se nosti esiin ajatuksia niistä varhaisen kristillisen seurakunnan vahvoista alueista, joissa nyt kaupunkikuvaa hallitsevat minareetit kirkon tornien sijaan – tai ne ateistiset valtiot, joissa kirkot on muutettu uimahalleiksi tai teattereiksi. Tuo sama kehitys on nyt menossa Euroopassa ja Suomessa.

Räsäsen tunnin mittainen puhe otettiin innostuneesti vastaan. Puheesta koostettu cd oli Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen vuotuisen pääjuhlan myydyin äänite. Kansanlähetyspäiville Kankaanpäähän kokoontui viikonlopun aikana liki kymmenen tuhatta vierasta.

 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071017247352_uu.shtml

Sisäministeri haluaa syynätä poliisin sisäisen kurinpidon

4.12.2012 Kommentointi poissa käytöstä

päivi räsänen iso OMA

Sisäministeri Päivi Räsänen huolestui HS:n selvityksen tuloksista. ”Kuulostaa tosi ongelmalliselta.”

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pitää huolestuttavina ja ongelmallisina HS:n selvityksen tuloksia poliisin sisäisistä kurinpitorangaistuksista.

Selvityksessä kävi ilmi, että puolisoaan pahoinpidelleet poliisit ovat yleensä voineet pitää virkansa, kun taas vähäinenkin omaisuusrikostuomio on tuonut lainvalvojalle helposti potkut.

”Kuulostaa tosi ongelmalliselta. En voi ottaa kantaa yksittäistapauksiin, mutta tämä asia on ilman muuta selvitettävä sisäministeriössä”, ministeri Räsänen sanoo.

Hän pitää huolestuttavana, että puolisonsa pahoinpitelystä rangaistut poliisit ovat voineet jatkaa muiden ihmisten perheväkivaltatapausten käsittelyä.

”Nämä tiedot antavat aiheen selvittää, ovatko käytännöt tasapuolisia ja oikeudenmukaisia. Ministeriö voi tarpeen vaatiessa puuttua epäkohtiin antamalla ohjeistuksen”, Räsänen kertoo.

Sisäministerin mukaan vastuu kurinpitorangaistuksista kuuluu viime kädessä ministeriön alaisille virastoille ja poliisiyksiköille.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei ole varsinaisesti yllättynyt selvityksen tuloksista.

”Tiedossa on ollut, että on erilaisia käytäntöjä. Mutta kyllä tahallisten rikosten lievä käsittely jonkinlainen yllätys on”, hän sanoo.

Paateron mukaan poliisien tekemien tahallisten rikosten tulisi johtaa vakavaan harkintaan siitä, voiko poliisi jatkaa virassaan. Hänestä esimerkiksi tahallinen pahoinpitely on ”ainakin yhtä vakava kuin omaisuusrikos”.

”Mutta jokainen poliisiyksikkö ratkaisee asiat itse niistä lähtökohdista, mitkä he katsovat oikeaksi. Poliisihallitus ei voi antaa määräyksiä siitä, mikä on seuraamus tietyistä rikoksista”, Paatero toteaa.

Hän huomauttaa myös virkamiesten oikeusturvan edellyttävän, että jos punnitaan kahta seuraamusta, asia pitää ratkaista virkamiehen eduksi.

Poliisihallituksessa on Paateron mukaan jo päätetty, että kurinpitorangaistusten yhdenmukaisuus käydään läpi vuoden 2014 alussa toteutuvan poliisihallinnon rakenneuudistuksen yhteydessä.

Hänen mukaansa poliisilaitosten linja nojaa pitkälti virkamieslautakunnan ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisukäytäntöön. Virkamieslautakunta käsittelee kurinpitorangaistuksista tehdyt valitukset.

Paatero toivoo, että määräaikaista virasta erottamista käytettäisiin kurinpitokeinona nykyistä useammin. Sitä on voitu käyttää vuodesta 2006 lähtien seuraamuksena tapauksissa, joissa varoitus katsotaan liian lieväksi ja erottaminen liian ankaraksi.

Hyvästi liikkuva poliisi, hallitus tukee lakkauttamista.

20.9.2012 Kommentointi poissa käytöstä

Liikkuvan poliisin lakkauttaminen varmistui.

Liikkuvan poliisin lakkauttaminen erillisenä organisaationa on varmistunut. Poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen (kd) kertoo, että asialle on koko hallituksen tuki.

Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsitteli asiaa ja poliisin hallinnon uudistamista laajemminkin iltapäivällä. Räsänen kertoi neuvottelun jälkeen, että päätös on kaikkien hallituspuolueiden yhteinen ratkaisu.

Liikkuvan poliisin hallinto yhdistetään paikallispoliisiin. Liikenteen valvontaa ohjaamaan perustetaan valtakunnallinen ohjaustoimisto. Räsäsen mukaan se tulee joko poliisihallitukseen tai sisäministeriön poliisiosastolle.

http://www.hs.fi/politiikka/Liikkuvan+poliisin+lakkauttaminen+varmistui/a1305600419965