Archive

Archive for joulukuu 2010

Kauppakeskus Sellon työntekijät eivät anna kovin suurta arvosanaa poliisin toiminnasta.

31.12.2010 Kommentointi poissa käytöstä

– Poliisin toiminta oli törkeän huonoa. Luulin aluksi, että joku on tehnyt itsemurhan tai jotain. Tieto ampumisesta tuli vasta infon kautta, järkyttyneet nuoret naiset kertovat kriisikeskuksen ulkopuolella.

Nuoret naiset eivät voi ymmärtää, minkä takia heidät siirrettiin turvaan vasta yhdeltätoista.

– Ampumiset tapahtuivat jo kymmenen jälkeen ja meidät saatiin turvaan vasta yhdeltätoista. Siinä ajassa olisi ehtinyt käydä mitä tahansa. Olisihan se ollut kiva tietää, että kauppakeskuksessa liikkuu ampuja. Sehän olisi voinut tulla ampumaan meidänkin työpaikalle, tytöt kertovat.

Poliisilla VALTAVA tehtävä

27.12.2010 Kommentointi poissa käytöstä

Poliisipartio joutui pahaan pinteeseen sunnuntaiaamuna Leppävaarassa. Läkkitorin kulmilla partioinut henkilöauto juuttui keskelle kävelytietä, johon oli kasaantunut reilusti lunta.

– Luulin ensin, että meidän talossamme oli tapahtunut jotain vakavaakin, kun poliisiauto oli ajanut jalkakäytävälle. Mutta pian selvisi, että poliisit olivatkin itse hädässä, tapahtumaa ikkunasta seurannut alueen asukas kertoo.

Asukkaan mukaan lumeen jumittunutta partiota saapui auttamaan toinen partio. Neljä miestä ei kuitenkaan saanut autoa liikkeelle, ja pian hätiin kutsuttiin vielä muutama partio lisää.

– Kymmenen poliisia yritti työntää autoa molempiin suuntiin, mutta autoa ei hievahtanut senttiäkään. Lopulta poliisit kaivoivat hinausköyden ja vetivät auton Sellon puolelle. Oli se aika koomisen näköistä puuhaa – varsinkin kun auto oli lähellä jäädä vielä uudestaan jumiin.

Tapahtuma kesti kaiken kaikkiaan ainakin puoli tuntia sunnuntaiaamuna yhdeksän aikoihin.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/poliisiauto_pinteessa-jopa_10_poliisia_apuun/

Poliisiporo pääsee koiraa helpommalla

22.12.2010 Kommentointi poissa käytöstä

Poliisiporo pääsee koiraa helpommalla

 

Henna Rajatalo rapsuttaa poliisiporo Maijaa.

Suomen ensimmäinen poliisiporo  vinkkaa hölläämään kaasua Lapissa.

Lapin poliisi on hankkinut virka-avukseen erikoisen sinitakkisen: ehtan poliisiporon komeassa valtionsinisessä virkapuvussaan.

– Maija-poro kiertää poliisin pr-tehtävissä, yleisötilaisuuksissa ja tapahtumissa, listaa vanhempi konstaapeli Henna Rajatalo virkavelvollisuuksia.

Rajatalon mukaan tapahtumissa poliisiporon tehtäviin kuuluu lähinnä olla, syödä ja näyttää kauniilta. Samalla se toimii elävänä varoitusmerkkinä.

– Se muistuttaa autoilijoita siitä, että Lapissa on poroja, höllätkää kaasua, Rajatalo kertoo.

Maija-poro kiertää virkatehtävissä harvakseltaan. Vuodessa työpäiviä kertyy alle kymmenen. Muut ajat se viettää kotitilallaan Rovaniemellä.

Kevät saattaa vähentää poliisin nimikkoporon pr-tehtäviä  luonnollisista syistä.

– Maijalla oli poikaystäviä syksyllä. Jännityksellä odotamme saako Maija perheenlisäystä, Rajatalo kertoo.

Maija-poro on vasta alle kaksivuotias, joten se ei ole vasonut aiemmin.

Ilta-Sanomat 22.12.2010

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Poliisiporo%20p%C3%A4%C3%A4see%20koiraa%20helpommalla/art-1288357914494.html

Kategoriat:MUUT POLIISI ASIAT Avainsanat: ,

Supo teki virheen viestintäpäällikön valinnassa

22.12.2010 Kommentointi poissa käytöstä

Suojelupoliisi saa moitteita virheestä viestintäpäällikön nimityksessä. Erään hakijan valtiotieteen kandidaatin tutkintoa pidettiin virheellisesti alempana korkeakoulututkintona, vaikka se oli suoritettu jo vuonna 1980 ja oli siten ylempi korkeakoulututkinto.

Lisäksi Supo lähetti kantelijalle nimitysmuistiosta jäljennöksen, josta puuttui yksi olennainen sivu. Apulaisoikeusasiamies katsoi, että kyse oli huolimattomuudesta.

Hänen mielestään kantelija olisi ollut perusteltua kutsua haastatteluun. Supon mukaan tutkinnon virheellinen arviointi ei kuitenkaan vaikuttanut siihen, ettei kantelijaa valittu haastatteluun.

Muilta osin Supo toimi nimitysasiassa harkintavaltansa puitteissa.

Kyse oli määräaikaisen viestintäpäällikön viran täytöstä vuonna 2008.

 

STT 22.12.2010

Tilanne Supossa on hyvin hankala

21.12.2010 Kommentointi poissa käytöstä

Poliisin ylin johto jatkaa Suojelupoliisin työpaikkakiusaamisväitteiden selvittelyä. Poliisiylijohtaja Paateron mukaan tilanne on hyvin vaikea. Esimerkiksi Supon kenttävalvontayksikön päälliköltä on estetty omien tehtäviensä hoitaminen. Poliisiylijohto tekee päätöksen Supon tilanteesta tammikuussa.

 

Supon entinen terrorismiyksikön päällikkö ja nykyinen kenttävalvontayksikön päällikkö Paavo Selin istuu päivät pitkät ilman työtehtäviä. Hänellä ei ole oikeutta edes päästä johtamansa yksikön tiloihin, hänelle ei voi lähettää sähköposteja eikä puheluita yhdistetä.

Poliisin ylijohto selvittää parhaillaan, mitä Supossa tapahtuu. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kuvailee tilannetta hyvin hankalaksi. Tänään hän keskusteli Supon johdon kanssa tilanteesta.

– Ne ovat tähän sisäiseen toimintaan liittyviä kysymyksiä, onko tällaista häirintää tai vastaavaa siellä olemassa. Näitä asioita käsiteltiin.

Kärjistyneen tilanteen taustalla on viiden vuoden takainen Paavo Selinin lausunto, jonka mukaan Euroopassa Natolla ei ole merkitystä terrorismin torjunnassa.

Lausunnosta hermostui silloinen oppositiojohtaja Katainen, joka soitti silloiselle Supon päällikölle, joka puolestaan haukkui alaisensa kovasanaisesti puhelimessa. Syyskuussa nauhoitus puhelinkeskustelusta julkaistiin Nelosen uutisissa ja Selinin eristäminen työpaikallaan alkoi. Siitä ei ole tietoa, kuka nauhan antoi julkisuuteen.

Paavo Selin ei tänään halunnut kommentoida tilannetta. Myös Supon nykyinen päällikkö Ilkka Salmi kieltäytyi haastattelusta, mutta kommentoi asiaa YLE Uutisille viime perjantaina.

– Tämä ikävä julkisuus, jonka kourissa Supo on ollut, niin ne ovat kuitenkin yksittäistapauksia.

Julkisuudessa olleiden väitteiden mukaan Supossa työpaikkakiusaamisen kohteeksi ovat joutuneet useat henkilöt. Poliisiylijohtajan mukaan aiemmin Suomessa ei ole missään poliisiorganisaatioissa ole tehty yhtä laajaa selvitystä kuin nyt Supossa.

– Me otamme kantaa siihen, mitä me nähdään, että on tapahtunut. Mutta ennen kaikkea me katsomme tulevaisuuteen ja saatamme tilanteen siihen, että kaikilla on työrauha.

Poliisin ylijohto tekee ratkaisunsa asiassa tammikuussa. Sen jälkeen nähdään, löytyykö Supossa kaikille virkamiehille työtehtäviä.

 

YLE Uutiset 21.12.2010

http://yle.fi/uutiset/paatero_tilanne_supossa_on_hyvin_hankala/2237792

Reinikainen takaisin

19.12.2010 Kommentointi poissa käytöstä

Poliisi on Suomen suosituin viranomainen. Suomalainen luottaa poliisiin enemmän kuin tuomariin tai kirkkoherraan poliitikoista ja toimittajista nyt puhumattakaan.
Erehtymätön ei suomalainenkaan poliisi kuitenkaan ole. Sen osoitti Alpo Rusin tapaus sekä kotoinen versiomme, jossa ristiinalainen Jaakko Väänänen joutui poliisin hampaisiin yli vuodeksi.

Väänäsen piina alkoi kesäkuussa 2009, jolloin hän ajautui sanaharkkaan verkkoyhtiö Fingridin miesten kanssa. Kiista koski voimalinjan alueluovutuksia, joissa yhtiö oli ottamassa maata Väänäsen mielestä liian halvalla.
Väänänen oli kieltänyt Fingridin edustajia tulemaan mailleen ja todennut tekevänsä kaikkensa, ettei linjaa rakenneta. Se oli liikaa voimayhtiön miehille, jotka tekivät virka-apupyynnön Mikkelin poliisille.

Poliisi otti asian tunnontarkasti ja lähetti kahden koiran partion Väänäsen maille. Marjatilan isäntä itse ei ollut kotosalla, mutta poliisi vei mukanaan 10 asetta.
Kuulusteluissa selvisi sittemmin, etteivät Fingridin miehet olleet kokeneet itseään Väänäsen uhkaamiksi. Se siis siitä, mutta asia ei ollut likimainkaan loppuun käsitelty.

Ikänsä metsästäneen Väänäsen aseista yhdeksällä oli luvat, mutta yhdellä ei. Tähän poliisi tarttui, vaikka luvaton ase oli museokapine ja yhtä vaarallinen kuin polkupyörän pumppu. Ampumiseen sitä ei voinut käyttää.
Mutta niin vaan huomasi Ristiinan kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja olevansa tammikuussa raastuvassa vastaamassa ampuma-aserikokseen.

Oikeuden päätös tuli vihdoin huhtikuussa. Se hylkäsi Väänästä vastaan nostetun syytteen. Oikeus määräsi, että ase tulee palauttaa omistajalleen.

Olisi luullut, että tämä olisi riittänyt Mikkelin poliisille, mutta eipä riittänyt. Väänäsen ase pysyi edelleen lukkojen takana.

Poliisi käytti veto-oikeuttaan oikeuden päätökseen eikä luovuttanut asetta. Vihdoin heinäkuussa 2010 sai Väänänen perintöpistoolinsa takaisin.

Väänänen otti tapauksen ymmärrettävästi raskaasti. Hän erosi syytteen takia Ristiinan valtuuston varapuheenjohtajan tehtävästä.
Kovimmin koetteli se, että 30 vuotta kunnallispolitiikassa vaikuttanutta miestä oli syyttä suotta pidetty yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä.

Väänänen ei jätä juttua tähän. Hän aikoo valittaa poliisin toimista tuomion täytäntöönpanossa. Asia päätynee vielä oikeusasiamiehen pöydälle.

Miksi Jaakko Väänänen joutui kokemaan moisen ruljanssin? Miksi maailman parhaat poliisivoimat kohtelivat nuhteetonta kansalaista näin kehnosti?

On ymmärrettävää, että poliisi reagoi viime vuosien ampumatapausten vuoksi herkästi.

Se sen sijaan ei ole lainkaan ymmärrettävää, että syyttömäksi havaittua miestä simputetaan arvovaltasyistä kuukausikaupalla.
Takavuosien tv-poliisi konstaapeli Reinikainen tuli juttuun kaikkien kanssa. Hänessä yhdistyivät piirteet, joita suomalaiset poliisissa arvostavat.

Myös Mikkelissä poliisin kannattaa viljellä edelleen talonpoikaisjärkeä, oikeudentuntoa ja leppoisaa huumoria.
Tapio Honkamaa
Länsi-Savon Päätoimittaja

http://www.lansi-savo.fi/Mielipiteet/10824610.html

Professori kummeksuu poliisiylijohtajan lausuntoja Pudasjärven ampumaturmasta

18.12.2010 1 kommentti

Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen ihmettelee poliisiylijohtaja Mikko Paateron tiedottamista Pudasjärven ampumaturmasta, jossa poliisivankilan vartija kuoli poliisin virka-aseen laukaukseen aseenkäsittelyharjoituksen yhteydessä.

 

Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen ihmettelee poliisiylijohtaja Mikko Paateron tiedottamista Pudasjärven ampumaturmasta, jossa poliisivankilan vartija kuoli poliisin virka-aseen laukaukseen aseenkäsittelyharjoituksen yhteydessä.

Virolainen paheksuu blogissaan sitä, että Paatero luonnehti useille tiedotusvälineille tapausta vahingonlaukaukseksi jo ennen tutkinnan aloittamista, ”vaikka kysymyksessä saattaa olla kuolemantuottamus”.

Torstain vastaisena yönä sattunutta vartijan kuolemaa tutkitaan kuolemantuottamuksena sekä virkavelvollisuuden rikkomisena.

Virolainen katsoo myös, että poliisiylijohtajan olisi ennen poliisirikostutkinnan aloittamista pitänyt pidättäytyä lausunnoista, jotka koskevat tapahtumiin liittyvien poliisien tai heidän esimiestensä menettelyä tilanteessa.

”Sellaiset lausunnot voidaan helposti nähdä epäasiallisena puuttumisena tutkintaan”, Virolainen kirjoittaa.

Professorin mukaan Paatero on tapauksesta lausuntoja antaessaan ohittanut lainkohdan, jonka mukaan poliisia koskevissa rikosasioissa tiedottaminen kuuluu vain tutkinnanjohtajaksi määrätylle syyttäjälle.

 

Kaleva 18.12.2010

 

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/professori-kummeksuu-poliisiylijohtajan-lausuntoja-pudasjarven-ampumaturmasta/191691/