Arkisto
Poliisin asenteissa vakavia puutteita
Kokenut ylikonstaapeli, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Pekka Mustonen löytää poliisityöstä monia vakavia puutteita. Hänen mielestään kehittämistä on niin seksuaalirikosten uhrien kohtaamisessa kuin poliisien omassa henkisessä hyvinvoinnissa.
– Seksuaalirikosten uhreille tulisi tarjota prosessin alkupäässä jatkuvuutta. Nyt poliisi on usein ensimmäisenä paikalla, ja sitten uhri voi joutua olemaan viikkojakin ilman tukea ja apua. Ei se välttämättä kuulu poliisin tehtäviin, mutta joskus varsinkin uhrilähtöinen ajattelu voisi olla paikallaan, Pekka Mustonen toteaa.
– Kaikkien poliisien, jotka tutkivat seksuaalirikoksia, tulisi käydä vähintään oppisopimuspohjainen seksuaalineuvojan koulutus. Se antaisi valmiuksia ja tietotaitoa ihmisen psykoterapeuttiseen kohtaamiseen, varsinkin uhrin kohdalla. Parin päivän pikakoulutus seksuaalirikosten tutkintaan on riittämätöntä.
Poliisi on Mustosen mukaan huomattavasti valmiimpi kohtaamaan tekijöitä kuin rikoksen uhreja.
– Siinäkin tosin on aina vaarana, että tuomitaan ihminen teon lisäksi. Teko on väärä, ei ihminen.
Mustonen uskoo, että parisuhteiden hoitaminen parantaisi myös perheväkivaltatilannetta. Myös oman henkilöstön hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota.
Poliisin säästötoimissa vaaranpaikka
– Poliisityössä on unohtunut työnohjaus, sekin pitäisi määrätä pakolliseksi. 30 vuoden aikana en saanut kertaakaan ohjausta, kävin omasta aloitteestani neljä kertaa vuodessa psykologilla, hän tuhahtaa.
– Pidän suurena ongelmana asennetta, että me olisimme hyviä, ja ne toiset ovat pahoja. Se on kaiken pahan alku ja juuri. Olen itse kokenut sen.
Mustonen pitää erityisen tärkeänä sitä, että ihmisen – poliisinkin – annettaisiin olla oma yksilönsä myös ryhmässä. Yksilöllisyyden tukahduttamista voi hänestä verrata eräänlaiseen skitsofrenian levittämiseen, joka on hyvin vahingollista.
Mustonen kantaa huolta raskasta ja vaativaa työtä tekevistä poliiseista ja heidän henkisestä hyvinvoinnistaan. Poliisin resursseista tinkiminen on hänestä järkyttävää.
– Olen huolissani ministeriön säästöpäätöksistä, ne ovat käsittämättömiä. On suuri vaara, kun tuhannet tunnolliset poliisit joutuvat jättämään kansalaiset pulaan. Siitä tulee psyykelle ongelmia, jos joutuu pitkään toimimaan vastoin omia arvoja. Ihminen repeää sisältä kahtia, ja siinä käy huonosti.
Ylikonstaapeli paljastaa: ”Tämä on poliisille äärimmäinen tabu”
Pitkän uran ylikonstaapelina tehnyt parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Pekka Mustonen on todistanut syrjintää entisellä työpaikallaan. Hän tietää myös, mikä on Suomen poliisivoimissa yhä ääretön tabu.
– Minusta poliisissa on työpaikkakiusaamista, mutta siitä vaietaan. Olen sen nähnyt ja kokenut, mutta siihen ei puututa, 30 vuotta poliisina työskennellyt Pekka Mustonen huokaa.
– Ala on edelleen niin miehinen, että naiselle voi olla vaikeaa olla menemättä mukaan siihen ja säilyttää naisellisuuttaan. Naisia painostetaan sellaiseen käytökseen, Mustonen suree.
Seksuaalinen häirintä on Mustosen mukaan yleisimmillään kaksimielistä vitsailua, johon on vaikea puuttua. Hän uskoo nuoren polven myötä asian olevan paranemaan päin. Eräänlaisen syrjinnän suhteen Mustonen sen sijaan ei näe muutosta parempaan suuntaan.
– Seksuaali- vähemmistöt eivät uskalla tulla julki Suomen poliisivoimissa. Julkituloa saadaan odottaa yhä edelleen. Mitä se kertoo asenneilmastosta, Mustonen haastaa.
Mustonen kertoo esimerkiksi, kuinka Ruotsissa poliiseilla on jopa oma osastonsa Pride-tapahtumissa. Suomalaisten virkaveljien matka tapahtumaan on tyssännyt eräänä vuonna kuitenkin ministeriön vastustukseen. Suomalaispoliiseja kiellettiin esiintymästä virkapuvussaan, vaan matkaan olisi pitänyt lähteä siviilivaatteissa vapaa-ajalla.
Suomalaispoliisit joutuvat pysyttelemää kaapissa, eivätkä aiheesta kirjoita edes poliisien ammattilehdet. Mustosen mukaan seksuaalivähemmistöt ovat poliisivoimissa ääretön tabu.
– Se on valtavan surullista, hän huokaa.
Ylikonstaapeli Pekka Mustonen ryhtyi seksi- ja parisuhdeterapeutiksi rohkeasti oman työnsä ohella. Vaihdos karskin miehekkäältä alalta pehmeiden arvojen pariin ei sujunut kivuttomasti, mutta on antanut paljon.
Pekka Mustonen lähti poliisiksi heti armeijan jälkeen seurustellessaan poliisin tyttären kanssa. Vuonna 1978 Pekka aloitti uransa silloisessa Jyväskylän poliisilaitoksessa, jossa hän työskentelikin seuraavat 30 vuotta muutamia YK-komennuksia lukuun ottamatta.
– Toimin ylikonstaapelina kenttäryhmän johtajana, ja samaan aikaan valtakunnallisella tasolla kenttäjohtamisen kouluttajana, nyt 55-vuotias Pekka kertoo.
– Vaimoni veti terveydenhoitajana äitiysneuvolassa perhevalmennusta raskaana oleville naisille ja heidän puolisoilleen 1990-luvun lopussa. Sain päähäni, että koska siellä miehetkin käyvät, joten miksi en voisi tulla jelppimään vaimoani?
Autettuaan vaimoaan neuvolassa Pekka päätti kartuttaa lisää oppia alalta. Hän ajatteli, että sosiaalialan koulutuksesta hän voisi ammentaa oppia myös poliisityöhönsä. Pekka osallistui Oulun yliopiston järjestämään, maineikkaan teologin ja eetikon Martti Lindqvistin vetämään Sosiodraaman ja luovan ryhmätyön koulutukseen Vuokatissa. Siitä alkoi innokas opiskelu, itsensä kehittäminen ja henkisen kasvun prosessi.
– Se oli käännekohta. Identiteettikriisi. Huomasin, etten mikään hirveän hyvä ihminen ollutkaan: en työelämässä enkä henkilökohtaisessa elämässä.
Pekka syvensi osaamistaan ahkerasti vapaa-ajallaan vaativan työnsä ohessa. Vaimo opiskeli seksuaalineuvojaksi ja seksuaaliterapeutiksi, ja Pekkakin oli jo pitänyt pieniä parisuhdekursseja. Vuonna 2005 Pekka lähti opiskelemaan seksologian perusteita Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Opintoja hän jatkoi vielä seksologian erikoistumisopintoihin ja pariterapeutin opintoihin saakka.
Pehmeät arvot kolahtivat poliisiin
– Lähdin hakemaan sosiodraaman koulutuksesta eväitä omaan työhöni poliisien kouluttamiseen, mutta huomasin, että siitä niitä ei puuttunut, vaan minusta itsestäni, omasta persoonasta. Olen päässyt koulutuksessa tarkastelemaan itseäni ja kehittämään itseäni ihmisenä, Pekka kertoo.
Pekka kokee voivansa auttaa ihmisiä paremmin terapeuttina kuin poliisina.
– Poliisina 30 vuoden aikana näin valtavasti surua ja murhetta perheissä ja parisuhteissa. Mitä enemmän opiskelin, sitä varmemmin tiesin, että oli tehtävissä jotain. Halusin opiskella, jotta voisin yhdenkin ihmisen, lapsen tai aikuisen, auttaa elämään tuottoisan, hyvän elämän. Se on hintansa väärti.
-Ne ihmiset tarvitsevat apua. Poliisi tarjosi ensiapua, erotti heidät toisistaan, mutta he tarvitsevat jotain muuta, mitä kenttätyötä tekevä poliisi ei riitä tarjoamaan.
Opinnot muuttivat Pekan tapaa kohdata ihmiset, ja poliisin työ muuttui entistä raskaammaksi.
– Rikostutkijan työ ja tapa, jolla ihmiset kohdataan, olivat vielä surullisempia. Heidän kanssaan ei aina keskustella, että he tulisivat kuulluiksi. Samanlaisia ihmisiähän me olimme, ei meitä erottanut kuin se pöytä. Koulutuksen myötä opin kuuntelemaan, ja ne olivat sydäntä särkeviä, riipaisevia tarinoita.
Työyhteisössä ei ollut muutenkaan helppoa, sillä kollegoille Pekan uusi ajatusmaailma tuntui vieraalta.
Lopulta vuonna 2008 Pekka joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle työpaikalla saadun sairauden takia. Syynä oli poliisitalosta saatu homeastma.
– Ilman opintojani en olisi pysynyt pinnalla siitäkään.
Uusi elämä ja uudet tavoitteet
Vaikka työyhteisö ei miehen uusia arvoja sisäistänyt, Pekka itse kokee niiden antaneen hänelle paljon sekä ihmisenä että poliisina. Hän näkee, että poliisin taustasta on ollut myös hyötyä uudella uralla.
– Suurin etu on ollut se, ettei minulla ole hoitajan taustaa. En hoida ihmistä, joka ei ole hoidon tarpeessa. Suurin osa terapiaan hakeutuvista ei tarvitse hoitoa, vaan kanssakulkijaa. Uskallan olla suorempi ja rehellisempi, kun minulla ei ole alalta opittua hoivaviettiä, Pekka kertoo.
– On helpompi normalisoida ihmisiä, kun olen nähnyt ja kokenut paljon. Minulla on sekä ammatillista kokemusta että omaa elettyä elämää, ja lisäksi kirjaviisautta. Mikään elämän osa-alue ei ole vieras, eikä mikään saa hämilleen tai pois tolaltaan.
Tällä hetkellä Pekka työskentelee kirjansa parissa ja tekee terapiatyötä yleishyödyllisille yhteisöille ilman korvausta. Muitakin uusia tavoitteita ja kiinnostuksen kohteita on. Terveellisistä elämäntavoista innostunut Pekka on laihduttanut yli 20 kiloa, ja tähtää nyt vuoden 2016 kehonrakennuksen Suomen mestaruuskisoihin 60-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.
Ylikonstaapeli Pekka Mustonen kouluttautui parisuhde ja seksuaaliterapeutiksi raavaan ja raskaan poliisityönsä ohella. Pekka sai ihmisläheisistä opinnoista paljon irti, mutta uudet, pehmeämmät arvot eristivät hänet työyhteisöstä.
Pekka Mustonen oli ehtinyt toimia poliisivoimissa kouluttajana vuosia, kun hän innostui opiskelemaan parisuhdeterapeutiksi. Opintojensa alussa Pekka ajatteli kehittävänsä itsensä lisäksi samalla ammattitaitoaan poliisina, mutta työyhteisö ei tutkintoa arvostanut.
– Itselläni on se käsitys, että se vierotti minua työyhteisöstä. Minuun ei suhtauduttu samalla tavalla kuin ennen. Piti jotenkin kertoa, että olen se sama Pekka edelleen.
Jotain uutta opinnot kuitenkin olivat Pekalle antaneet.
– Ajatusmaailmani alkoi muuttua. Suhtautumiseni ihmisiin ei ollut sama kuin ennen henkilökohtaisen kriisin läpikäytyäni. Se, mitä olin ennen ajatellut vaikkapa seksuaalivähemmistöistä, erilaisista ihmisistä ja vierasmaalaisista, ei enää vastannutkaan sitä, miten minun piti kohdata ihmiset, Pekka kuvailee.
Opintojensa alkutaipaleella Pekka koki identiteettikriisin, joka aloitti hänessä pitkän henkilökohtaisen kasvun.
– Ystäväpiirini supistui, koska yhteiset asiat vähenivät. Ajatusmaailmamme ei enää vastannut toisiaan.
Omalta osaltaan työtovereiden nihkeää suhtautumista pahensi Pekan sairastuminen poliisitalon homeesta. Vaikka Pekan astma todettiin jo varhain ammattitaudiksi, ei se saanut osakseen ymmärrystä kollegoilta ja esimiehiltä. Sairastuminen ajoi hänet työkyvyttömyyseläkkeelle.
Poliisi ei tukenut
– Sekä sairastumisen että opintojeni suhteen en saanut minkäänlaista tukea työnantajalta. Koulutustani ei käytetty hyväksi edes silloin, kun minulle olisi pitänyt etsiä uutta tehtävää, Pekka toteaa.
Yhdessä vaimonsa kanssa Pekka laati poliisiorganisaatiolle Työhyvinvointi ja parisuhde- projektin osana yksiä ammattikorkeakouluopintojaan. Organisaatiota se ei kuitenkaan kiinnostanut. Pekka näkeekin, että poliisille henkilökunnan henkinen hyvinvointi on toissijaista. Edes poliisien oma ammattilehti ei ole tarttunut Pekan tarjoamiin parisuhdetta käsitteleviin artikkeleihin, vaan aihe tyrmättiin vain naistenlehdille sopivana.
– Jossain vaiheessa minulla oli ruusuinen ajatus, että asiantuntemustani olisi voitu käyttää hyväksi henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisessä. Eiväthän poliisien perheet eroa mitenkään muista, Pekka huokaa.
– Poliisin työ on ulkoistettu henkisesti muusta elämästä. Se on niin raskas ammatti, jossa kohdataan niin raskaita asioita, että taustatekijöiden pitää olla kunnossa. Eli siis perheen ja parisuhteen, hän toteaa.
Poliisirikollisena 