Poliisi ”väärentää” telekuuntelu materiaalia, suorittaa ”laitonta” telekuuntelua jatkuvasti, asianajia salakuunnellaan..ym…

 

Poliisihallitus myönsi, että yhden epäilyn kohdalta saattaa olla satojatuhansia taltioituja puheluja. Poliisitoiminnan valvoja pitää arveluttavana, että poliisi myös kuuntelee yleisiä puhelimia ja lisäksi arkistoi nämä puhelut vuosikausiksi.

Tälläkin hetkellä jossain vankilan sellissä kirjoituskone vaikeroi. Vanki kirjoittaa valitusta tai vastine tai jotain hakemusta viranomaista. Virkamiehet kutsuvat tätä valitus tehtailuksi.

Tehtailuksi sen vuoksi, että valitusten ja hakemusten lukumäärä on niin suuri. Ei kukaan vakavissaan oleta,että niitä käsiteltäisiin huolellisesti. Vastaukset syntyvät yleensä nopeasti ja ovat pääsääntöisesti kielteisiä.

Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta. Tehtailijoiden joukossa on muutama huippulahjakkuus, joista yksi on Kylmäkosken vankilassa istuva Markus Pönkä  (tuomittu Tallinnan paloittelusurmasta ja huijauslaskuista).

Pönkä on saanut vankeutensa aikana jo viisi valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.  Määrä panee lakimiehet haukkomaan kateudesta henkeään.

 

Sellityön sankaria jäljitettiin

Toinen sellityön sankari on Riihimäen vankilassa toista kierrosta istuva Keijo Smolander (tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta). Sinnikäs Smolander nappasi nolosti poliisin rysänpäältä nauhoittamassa puheluita, joiden taltioimiseen ei olisi koskaan pitänyt myöntää lupaa.

Keijo Smolanderia on jäljitetty salaa useiden maiden poliisien yhteistoimin ainakin viiden vuoden ajan. Se voi johtua siitä, että suomalainen osapuoli on luonut hänestä pari numeroa todellisuutta suuremman tekijän, ehkä ajatuksella, että Smolanderin avulla voisi parantaa onnistumisprosenttiaan.

Tosiasiahan on, ettei huumekaupan todellisia rahoittajia ole milloinkaan onnistuttu vangitsemaan Suomessa.

Suurista painista huolimatta, Smolanderiakin jäljittäessä poliisin on täyty nyt todeta, ettei mitään rikollista ole ilmennyt telekuuntelun avulla. Pikemmin päinvastoin, hän on saanut jäljittäjiltään asiallisia kirjeitä Espanjasta, Virosta ja Suomesta, joissa kerrotaan muun muassa: ”Teidän käyttämiin teleliittymiin Suomessa ja Espanjassa kohdennetuissa telepakkokeinoissa ei ole ilmennyt sellaisia rikosepäilykseen liittyviä seikkoja, joiden perusteella rikosilmoituksessa mainitun asian esitutkintaa pitäisi jatkaa.”

Tästä huolimatta Smolander saatettiin viime vuoden alkukesästä toiselle kierrokselle 9 vuoden 6 kuukauden tuomiolla. Ratkaisevaa oli tunnetun vasikan esitutkinnassa kertoma väite Smolanderin syyllisyydestä.

On myös syytä muistaa, että väitettyjen huumekauppojen aikana Smolander koko ajan istui vankilassa edellistä tuomiotaan.

 

Asianajajia salakuunneltiin

Tuomion jälkeen tämä neuvokas vanki paljasti miten vankilan niin sanottua asiamiespuhelinta, eli kännykkää, jonka avulla vanki ja hänen asiamiehensä hoitavat vangin oikeusturvaa, oli poliisin toimesta kuunneltu useiden kuukausien ajan.

Asianajajan ja päämiehen suhdetta on pidetty oikeusvaltion kulmakivenä, eikä tämän suhteen väliin ole ollut hyväksyttävää mennä.

– Kiinnitin kuulusteluissa ensimmäisenä huomiota siihen, kun poliisi puhui samoista asioista kun mitä itse olin puhunut asianajajan kanssa. Mä sanoin, että onpa erikoinen homma poliisilta tulee samat lainaukset!  Näin kertoo Keijo Smolander hetkestä, jolloin hän oivalsi miten myös asiamiespuhelinta salakuunnellaan.

Vangin lahjakkuus ei jäänyt ilman palkkiota, sillä hänet määrättiin varmuusosastolle, vaikka osastokäyttäytymisessä ei ole ollut huomautettavaa.

Käytännössä se merkitsi myös, ettei hän pääse tapaamaan alaikäisiä lapsiaan, koska Riihimäen vankilassa tehdyn turvallisuusarvioinnin mukaan peruskouluikäiset tytöt ovat selkeä turvallisuusriski.

”Tapaaminen aiheuttaa vaaraa vankilan järjestykselle ja turvallisuudelle”, kuuluu perustelu.
Jotenkin pelottavaa on, mikäli alle kymmenvuotias tyttö on Riihimäen vangeille turvallisuusriski. Toivotaan että muurit kestävät, mikäli hän joskus äitinsä seurassa pääsee tapaamisiin.

 

Oikeutta on helppo harhauttaa

Pakkokeinolain mukaan teleliittymien kuuntelusta on vuoden kuluessa ilmoitettava kohteelle. Mutta näin ei automaattisesti menetelty Smolanderin kohdalla. Alkoi vähitellen selvitä, että viranomaiset olivat hakeneet ja saaneet luvan laajamittaiseen teleliittymien kuunteluun lähellä Joensuuta sijaitsevaan Pyhäselän vankilaan, jossa Smolander suoritti silloista tuomiotaan

Lahden käräjäoikeus oli myöntänyt kuunteluluvat kolmeen puhelimeen, joista kaksi oli maksullisia ns. yleisö puhelimia vankilan käytävillä. Kolmas oli maksuton matkapuhelin ja tarkoitettu ainoastaan vankien ja asianajajien välisille puheluille.

Kävi ilmi, että kaikkia asiamiesten ja vankien välisiä puheluja oli kuunneltu yhdeksän ja puolen kuukauden ajan.

Smolander laati itse Lahden käräjäoikeudelle luovutusvaatimuksen, jossa viittasi siihen, että telekuuntelun asiakirjat on luovutettava kun siitä ei enää ole haittaa esitutkinnalle.

Papereista selvisi, että nimellä ”asiointipuhelin” oli haettu kuuntelulupa kännykkälaitteeseen, joka saatiin vartijoilta, kun haluttiin soittaa asianajajalle. Siinä puhelimessa luki vielä, että ”asianajajapuhelin”.

– Jos kuuntelulupahakemukseen olisi kirjoitettu totuudenmukaisesti ”asiamiespuhelin”, ei yksikään tuomari olisi antanut sellaiseen lupaa, arvelee Smolander varmuusosaston pienessä tapaamistilassa.

Kun oikeuskäsittelyä varten pyydettiin telekuuntelusta selvitys, Pohjois-Savon poliisilaitos ilmoitti, ettei puheluja oltu saatu taltioitua kuin yhdestä yleisöpuhelimesta ja että asianajajapuhelut on kaikki hävitetty.

 

Vankilassa kuunneltiin 9 kuukautta

Tosiasiassa poliisin arkistosta löytyi levykkeeltä molemmasta yleisöpuhelimesta taltioituja puheluita, sekä ainakin neljän eri asianajajan ja päämiesten välisiä puheluja.

Teletiedot kerättiin yli yhdeksän kuukautta kestäneen kuunteluvaiheen aikana kerran kuukaudessa Pyhäselän vankilasta. On perin merkillistä, ettei poliisi tuona aikana kertaakaan huomannut, että toisesta yleisöpuhelimesta ei saatu taltioitua puheluja.

Tutkinnanjohtajan kirjallisessa päätöksessä telekuuntelun pimittämisestä todetaan, että tiedoissa voi ilmetä seikkoja, joiden julkitulo voi vaikeuttaa tutkintaa. Pyhäselän vankilan johtoa on kielletty vastaamasta kysymyksiin, vaikka vankila on ollut täysin tietoinen telekuuntelusta.

Poliisihallituksen ylin johto ei halunnut ottaa kantaa tähän kuunteluun vetoamalla asian keskeneräisyyteen. Poliisihallitus suostui viime syksynä vain yleisellä tasolla kommentoimaan mikä on sallittua ja mikä ei.

– Laki lähtee siitä, että rikoksesta epäillyn ja avustajan puhelua ei saa kuunnella. Eli tällainen kuuntelu on absoluuttisen kuuntelukiellon alainen ja tällä menettelyllä suojataan asianajosalaisuutta, selvittää poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja.

Kuuntelulupa oli annettu vain yhden vangin puheluiden kuuntelemiseen Pyhäselän vankilassa. Silti poliisi oli tallennelupien avulla saanut arviolta yli 20 000 puhelua taltioitua. Operaattorin keräämät tiedot haettiin vankilasta kymmenessä erässä.

 

Poliisi toimii harmaalla alueella

– Kyllä, yhden epäillyn kohdalta saattaa olla kerättynä satojatuhansia puheluita. Kun puhelu kestää esimerkiksi minuutin, se käytännössä vaatii kolminkertaisen työmäärän siltä, joka käsittelee nauhoitetta.

Hankilanojan mukaan työajan käyttö on siis kolminkertainen suhteessa puhelun kestoon. Kirjallisessa yhteenvedossa todetaan, ettei aineistosta löytynyt mitään rikolliseen toimintaan viittaavaa. Mutta rahaa paloi juhannuskokon verran.

Smolanderin kansalaistottelemattomuus otettiin sekavin tuntein vastaan lakimiespiireissä. Toiset olivat riemuissaan   syy on luonnollisesti taloudellinen.

– Ennen riitti soitto päämiehelle, mutta nyt ”täytyy” matkustaa päämiehen luo vankilaan, koska puhelinlangat laulavat vähän liiankin kovaa, lahtelainen asianajaja ilmaisi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiamies osoittaa kululaskun Suomen valtiolle.

Toinen asianajaja kertoi hien nousseen pintaan, kun hän ajatteli miten poliisi ei kunnioita edes perussääntöjä. Miten on mahdollista, että näitä puheluja tällaisessa laajuudessa kuunnellaan?

Vastaus on helppo;  Ensin poliisi määrittelee tietyn puhelimen (asianajajapuhelimen) oikeudelle muuksi (asiointipuhelimeksi) kuin mikä se todellisuudessa on, tai lupaa kuunnella vain tiettyjä puheluja ja hävittää loput.

Toiseksi, poliisi vakuuttaa kirjallisesti oikeudelle ja epäilylle, tässä tapauksessa Smolanderille, että hävittäminen on tapahtunut.

Todellisuudessa näin ei välttämättä ole, vaan poliisi massa kuuntelee puheluita, ja saattaa käyttää aineistoa periaatteella ”nyt ja tulevaisuudessa”.

Lakikin suo melkoiset mahdollisuudet säilyttää telekuuntelun tuloksia.

– Jos kyseessä on kuuntelukiellon alaista aineistoa, niin se säilytetään siihen saakka kunnes kyseisestä asiasta on saatu lainvoimainen tuomio.

On erityisiä syitä, minkä perusteella tallenneaineisto voidaan säilyttää tuomion jälkeenkin. Esimerkiksi törkeän rikoksen estäminen, täsmentää Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja.

-Lainvoimaisen tuomion jälkeen viimeistään viiden vuoden kuluttua tällainenkin aineisto on hävitettävä.

 

Laillisuusvalvoja huolestui

Eli käytännössä teletiedot säilyvät poliisin arkistossa helposti kymmenenvuotta. Valtavan työmäärän ohella tilanpuute lienee telekuuntelun toiseksi suurin ongelma.

Oikeustieteellisesti tästä epäkohdasta käytetään ilmaisua ”aukko”. Yhden henkilön puheluiden kuunteluun tarkoitettujen lupien avulla poliisintiedustelu voi tunkeutua muihin juttuihin, myös asiamiesten ja päämiesten keskusteluihin.

Oikeusturvan kannalta on muutenkin arveluttavaa, että poliisi kuuntelee yleisiä puhelimia ja lisäksi arkistoi nämä puhelut vuosiksi.

Poliisitoiminnan valvoja, eduskunnan apulaisoikeusasiamies Juha Haapamäki on huolissaan nykykäytännöstä.

– Se on epäkohta, koska massakuuntelu ei ole säännelty. Kyse on puhesalaisuuteen puuttumalla saaduista tiedoista. On katsottu, että tämä ehdottomasti on asia, joka pitäisi säännellä.

–  Jo perustuslaissa todetaan puhesalaisuudesta, että se on loukkaamaton ja että siitä voidaan säätää poikkeuksia vain lailla.

Onko sellaista säädöstä tai lakia nyt?  -Ei tällä hetkellä. Säätely on aika harsosta.

Jo telekuuntelun laajuus viitaa siihen, että viranomaiset ovat alkaneet käyttää ns. joustavia keinoja huumerikollisuutta vastaan. Mutkat vedetään suoriksi. Esitutkinta  ja pakkokeinolain säännöksiä ja henkeä venytetään.

Vallan noloa on, että Smolanderin jäljittämät telekuuntelutiedot ovat edelleen olemassa, hävittämisvakuuttelusta huolimatta. Kun Alibi oli kuunnellut Smolanderin aineiston cd -taltioinnilta, kävivät vankilan työntekijät tukka tuulispäänä hakemassa

Smolanderilta aineiston pois, poliisin määräyksestä.

Nyt on kuitenkin selvästi todistettu, että poliisilla on salaista aineistoa, josta se ei kerro tuomioistuimelle. Ainakin tähän saakka poliisi on kieltänyt aineiston olemassaolon. Sitä ei luovutettu puolustukselle, vaikka syyttäjäpuoli tiesi sen olemassaolosta ennen Smolanderin viimeistä tuomiota keväällä 2012.

 

Puheluita perheenjäseniltä

Mikäli vangilla ja vasikalla olisi ollut käytettävissä sama aineisto kuin syyttäjällä, eli nauhoitukset, jotka poliisi oli hankkinut ”joustavin” keinoin, olisi Smolanderin tuomitseminen ollut vaikeaa, kenties mahdotonta. Smolanderin cd on läpileikkaus suomalaisesta perhe elämästä. Eräänlainen rikosmaailman ”Finn Hits”.

Puheluita on tuhansia. Sadat perheenjäsenet keskustelevat luottamuksellisista asioista vankilassa olevan läheisen kanssa. Kaltereiden takana olevat isät kysyvät lastensa koulumenestyksestä, vaimot arjen vaikeuksista.

Cd ei tietenkään ole pelkkää päätalomaista perhekuvausta, vaan väliin mahtuu mojovaa tekstiä rikoksista   sekä tapahtuneista että tulevista.

Nämä viimeksi mainitut ovat poliisille sellaista tietoa, jota on mahdollista hyödyntää työssä. Ehkä on syytä muistuttaa, että poliisin ilmoituksen mukaan tätä aineistoa ei ole edes olemassa, koska lain mukaan se tuli hävittää…

Valtaosa poliiseista haluaa noudattaa Suomen lakia sekä näyttää osaamistaan omilla taidoillaan. Useat poliisit ovat pettyneitä oikealta ohittaviin virkatovereihin, joiden keinovalikko muistuttaa menneiden aikojen Itä Saksaa.

Pyhäselän vankilan telekuuntelua vaatinut tutkinnanjohtaja, Eteläisen tullipiirin entinen tulliylitarkastaja, toimii nykyisin Poliisihallituksessa tietohallinnon rikosylikomisariona.

Hän vakuuttaa, että kaikki toimenpiteet tehtiin esitutkinta ja pakkokeinolakien sääntöjä noudattaen.

Nyt cd taltiointi on kuitenkin olemassa, joka on hieman kiusallinen asia tutkinnanjohtajalle ja asiasta päättäneille tuomareille. Tässä suhteessa Smolanderin valitustehtailu on ollut mallikelpoinen, varsinkin kun hän suoritti yhden miehen tutkintansa alkeellisissa oloissa vankilan varmuusosastolla.

Mutta tämä ei Smolanderille riittänyt.

 

Äänite oikeussalikuntoon

Seuraavaksi hän luki oikeudenkäynteihin liittyvät ja ja hänelle luovutetun aineiston läpi huolella ja vertaili sitä omiin muistiinpanoihinsa Sitkeän tutkinnan tuloksena selvisi, että poliisi oli muokannut nauhoitteiden puhtaaksikirjoitusta ja korjannut nauhojen sisältöä.

Hänen onnekseen poliisin rikoslaboratorion virkailija ei ollut oppinut talon tavoille, vaan tunnusti rehellisesti näin tehneensä.  Smolanderia oli äänitetty myös vankilassa ja nämä äänitteet viilattiin ”oikeussalikuntoon”.

Kun nauhoitteet purettiin sekunti sekunnilta, oli helppo havaita, että viilauksessa oli käytetty mikseriä. Smolander selätti tarkkuudellaan poliisilaboratorion Käräjäoikeus oli niin tyytyväinen Smolanderin työn laatuun, ettäse kirjasi:

”Käräjäoikeus toteaa, että Smolanderin puhtaaksi kirjoittama versio vastaa parhaiten tallenteelta kuultua.”

Kiusallista tämäkin, mutta mikään ei muuta tulosta.

Ehkä aikanaan joku uskoon tullut poliisi kuvailee toimintaa muistelmissaan ja pyytää anteeksi.

 

 

Alibi lehti  1/2013