Arkisto

Posts Tagged ‘tietosuojavaltuutettu’

Suomen poliisilla salainen jättirekisteri – et saa koskaan tietää, oletko listalla

3.10.2014 Kommentointi poissa käytöstä

sormenj

Venäjän presidentin Vladimir Putin -merkinnällä tunnetuksi tulleessa poliisin epäiltyjen rekisterissä on kymmenientuhansien ihmisten henkilötietoja, joiden epäillään syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoo, että epäiltyjen rekisteri sisältää poliisin tiedustelu- ja tarkkailutietoja henkilöistä, joiden epäillään syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta.

Peruste kirjaamiselle on myös silloin, kun epäillään vakavaan rikokseen myötävaikuttamista.

– Rekisteriin on merkattu kymmeniätuhansia henkilöitä, Paatero sanoo.

Kun mukaan otetaan rahanpesurikoksista epäillyt henkilöt, poliisin salaisessa rekisterissä on noin 200 000 nimeä.

– Salaiseen rekisteriin kirjatuista nimistä noin 70-80 prosenttia koskee rahanpesutapauksia. Ne eivät liity siis millään lailla näihin edellä mainittuihin rikoksiin (vakavat rikokset, joista voi seurata vankeustuomio). Ne on vain merkitty samana rekisteriin. Nämä rahanpesutapaukset löytyvät rekisteristä myös erikseen, Paatero selventää.

Epäiltyjen rekisteri nousi julkisuuteen viime vuoden huhtikuussa, kun kävi ilmi, että Vladimir Putinin nimi oli kirjattu kyseiseen rekisteriin. Hänellä raportoitiin olevan yhteyksiä venäläiseen moottoripyöräjengiin nimeltä Night Wolves. Putinin nimi on sittemmin poistettu rekisteristä, koska se oli sinne virheellisesti syötetty.

Keskusrikospoliisin hallinnoima epäiltyjen rekisteri on luokiteltu salaiseksi, eikä sinne joutuneiden henkilöiden pitäisi olla edes tietoisia joutuneensa rekisteriin. Paateron mukaan rekisterissä on todennäköisesti myös yrityksiä. Rekisteri on ollut käytössä 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

– Se on poliisin tiedustelu- ja analyysirekisteri. Siellä olevaa tietoa ei voida suoraan käyttää missään hyväksi. Rekisterissä oleva tieto antaa aihetta pohtia, pitääkö rikostutkinta käynnistää tai vastaavaa, Paatero muotoilee.

Kuten Putin-tapaus osoitti, rekisterissä voi olla suomalaisten lisäksi myös ulkomaalaisia nimiä. Jokaisella on oikeus pyytää tietosuojavaltuutettua tarkistamaan, onko oma nimi merkattu poliisin epäiltyjen rekisteriin väärin perustein, mutta siihen se sitten jääkin.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan tieto siitä, onko oma nimi listalla tai onko oma nimi poistettu listalta, ei päädy koskaan kyselyä tehneelle henkilölle. Tietosuojavaltuutettu tarkistuttaa vuosittain kymmenien suomalaisten nimiä poliisin epäiltyjen rekisteristä.

”Putin-tapauksen takia iso savotta”

Putin-tapauksen paljastuttua epäiltyjen rekisterissä tapahtui Reijo Aarnion mukaan ”iso savotta”. Rekisterin ylläpitoa tehostettiin ja valvontaa ohjeistettiin uudelleen. Sitä, kuinka paljon väärin perustein rekisteriin joutuneita henkilöitä poistettiin, Aarnio ei osaa arvioida.

Poliisin epäiltyjen rekisterin käyttöä ja valvontaa koskeva esitutkinta valmistui tänään, mutta valtakunnansyyttäjänvirastosta ei haluttu vielä ottaa kantaa rekisteristä poistettujen nimien määrään.

Julkisuudessa on kuitenkin esitetty väite, että rekisteriin olisi joutunut ainakin kymmeniä nuhteettomia suomalaisia, jotka on sittemmin poistettu rekisteristä. Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen mukaan onkin epäilys, että rekisterin ohjeistus, valvonta ja koulutus eivät ole olleet asianmukaisella tasolla.

Putin-kirjaus ei hänen epäilyksen mukaan johtunut yksittäisen henkilön puutteellisesta harkinnasta, vaan kirjaamiskriteerit olivat liian väljät. Lisäksi on syytä epäillä, että rekisteriin on merkitty tietoja, joita ei voi pitää henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön mukaisina.

Rikoksesta epäillään yhteensä seitsemää henkilöä, joista viisi on päällystöön kuuluvia poliisimiehiä. Heitä epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kaikki epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen. Asia on nyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeella syyteharkinnassa.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288746394397.html

Mainokset

Poliisin uudessa rekisterissä vakavia ongelmia

21.2.2014 Kommentointi poissa käytöstä

t4002s22

Poliisin uudessa havaintotietojen rekisterissä on suuria puutteita, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Suurin ongelma on, kuinka helposti rekisteriin voi päätyä.

Poliisin vuodenvaihteessa ottamaan havaintotietojen rekisteriin voi päätyä liian hatarin perustein, pelkää tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

Aarnio pitää suurimpana ongelmana sitä, että rekisterin kirjaamisvastuu on yksittäisellä poliisilla.

– Siihen (rekisteriin) voi päätyä myös yksittäisten havaintojen perusteella. Periaattessa ihmiset voivat olla vapaata riistaa poliisille. Tärkeä kysymys on, toimiiko laillisuusvalvonta ja ovatko tiedot siellä vain lain sallimat puoli vuotta, Aarnio sanoo.

Vuotavatko tiedot ulkopuolisille?

Toinen onglema liittyy rekisterin suojaukseen ja siihen, ketkä tietoja tarkastelevat. Uusi rekisteri on valtakunnallinen ja se on kaikkien laitoksien käytössä.

– Voidaan vakavasti ajatella tapausta, jos joku soittaa tutulle poliisille ja kysyy pyytää tarkastamaan onko naapuri rekisterissä. Rekisterin luvaton käyttö on ollut viime vuonna laajalti esillä. Toivomus olisi, että poliisi myös lisäisi rekisterin käyttöön liittyvää omavalvontaa, Aarnio toivoo.

Tietosuojavaltuutettu saa vuosittain yhteydenottoja kansalaisilta, joissa kerrotaan poliisin erilaisten rekisteritietojen vuotoja sivullisille. Aarnion mukaan olisi erityisen tärkeää, ettei tietoja vuodeta eteenpäin.

– Se ei ole onneksi meidän tietojen mukaan hirveän yleistä. Nyt olisi tärkeää, ettei poliisi menetä luottamusta omaan toimintaan.

Rekistereiden käyttöä valvotaan pistokokeilla

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikosylitarkastaja Pentti Nurminen vakuttaa, että erilaisia rekisteritietoja käytetään vain virkatehtäviin liittyvissä tilanteissa. Nurminen kuitenkin myöntää, että erilaisia rekisteritietoja pääsee tarkastelemaan laajalti poliisin sisällä.

Havaintotietojen rekisteriä Nurminen ei ole itse vielä käyttänyt.

– Kyllä eri tietoja pääsee tarkastamaan, jos sinne on oikeudet, mutta jälki sinne jää. Tietojen tarkastamista valvotaan pistokoeluontoisesti. Eihän kaikkea käyntejä voi tarkistaa, liittyvätkö ne virkatehtäviin, Nurminen myöntää.

 

http://yle.fi/uutiset/tietosuojavaltuutettu_huolissaan_poliisin_uudessa_rekisterissa_vakavia_ongelmia/7101273