Etusivu > Lain "rajoilla", LAKI JA OIKEUS > Poliisin havaintorekisteri kohta käytössä – Uuteen poliisirekisteriin voi päätyä naapurin ilmoittamana

Poliisin havaintorekisteri kohta käytössä – Uuteen poliisirekisteriin voi päätyä naapurin ilmoittamana

13.9.2014

t4002s22

Laki mahdollisti poliisille tehtyjen ilmoitusten kirjaamisen havaintorekisteriin jo vuoden vaihteessa. Rekisteri otetaan käyttöön kuitenkin vasta kun poliisit on koulutettu uuden työkalun käyttöön.

Tuhansia poliiseja koulutetaan parhaillaan valtakunnallisen havaintorekisterin käyttöön. Koulutuksessa poliisit käyvät läpi, millä perusteilla kansalaisesta tai tapahtumasta voi kirjata rekisteriin merkinnän.

– Käydään siis tarkoin läpi, milloin ylittyy kynnys tallettaa tieto havainnosta, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Arto Hankilanoja.

Hankilanojan mukaan kynnys ylittyy, kun poliisi arvioi havainnon liittyvän rikolliseen toimintaan. Koulutuksessa tuodaan esille, että tätä kynnystä ei voida ylittää kevein perustein.

– Jos esimerkiksi soitellaan siitä, että jonkun huoneistossa myydään kannabista, tämä ei vielä riitä. Mutta jos porraskäytävässä on epämääräistä liikehdintää, ja jos useampi kerrostaloasukas ilmoittaa samasta asiasta, tämä täyttää kynnyksen.

Pelkät merkinnät havaintorekisterissä voivat luonnollisesti myös johtaa esitutkinnan käynnistämiseen.

Uuden lainsäädännön on tarkoitus selkeyttää käytäntöjä ja auttaa poliisia suuntaamaan toimintaansa. Aiemmin poliisi kirjasi vastaavat havainnot omiin muistioihinsa, jos sinnekään. Nyt poliisit voivat merkitä havainnot rekisteriin ja esimerkiksi vertailla tietoja muiden poliisin rekisterien kanssa.

 

Mistä on kyse?

  • Poliisi ottaa vuoden loppuun mennessä käyttöön uuden valtakunnallisen havaintorekisterin.
  • Rekisteriin voi joutua poliisin tai kansalaisten havaintojen perusteella.
  • Rekisteriin päätyy, jos havainto liittyy poliisin perustellun arvion mukaan rikolliseen toimintaan.
  • Omia havaintorekisterissä olevia tietoja ei voi tarkistaa. Kansalainen voi kuitenkin käyttää tarkastusoikeutta tietosuojavaltuutetun välityksellä.
  • Tietoja säilytetään havaintorekisterissä kuusi kuukautta, minkä jälkeen ne poistetaan.

 

 

http://yle.fi/uutiset/poliisin_havaintorekisteri_kohta_kaytossa__esitutkinta_voi_kaynnistya_yksittaisten_havaintojen_perusteella/7461923

 

 

Oletko sinä tietämättäsi poliisin papereissa? – Uuteen rekisteriin voi päätyä naapurin ilmoittamana

Lähes jokaisesta suomalaisesta on merkintöjä poliisin rekistereissä ja osan tiedoista saa selville maksutta. Uuteen havaintorekisteriin voi kuitenkin joutua pelkän epäilyttävän käytöksen vuoksi, eikä omia tietoja saa lainkaan selville.

Lähes jokaisesta suomalaisesta on merkintöjä poliisin rekistereissä. Omat tiedot voi tarkistaa maksutta poliisilaitoksella käymällä. Tiedot voi tarkistaa maksutta kerran kalenterivuodessa.

Poliisilla on kuitenkin käytössään rekistereitä, joihin kansalaisella ei ole pääsyä. Poliisi otti vuodenvaihteessa käyttöön uuden valtakunnallisen havaintotietojen rekisterin, jonne kirjataan rikolliseen toimintaan liittyviä havaintoja. Rekisteriin voi päätyä pelkän epäilyttävän käytöksen takia.

– Esimerkiksi jos epäillään, että henkilö valmistelee omaisuusrikosta. Henkilö voi olla varautunut rikoksentekovälineellä, kuten sorkkaraudalla, kertoo ylitarkastaja Harri Kukkola Poliisihallituksesta.

Rekisteriin naapurin ilmoittamana?

Periaatteessa rekisteriin voi joutua myös naapurin ilmoittaman havainnon perusteella. Se voisi olla vaikkapa asunnosta tuleva kannabiksen haju, kotiväkivaltaepäily tai lapsien kuvaaminen julkisella paikalla. Poliisihallituksesta kuitenkin kerrotaan, että rekisteriin kirjataan vain tarkoin punnittuja tapauksia.

Oleellista on, että havaintojen voidaan perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan. Poliisi arvioi tapauskohtaisesti kirjaamisen järjestelmään, Harri Kukkola täsmentää.

Tietoja säilytetään kuusi kuukautta, eikä omia tietoja voi tarkastaa lainkaan. Tietosuojavaltuutetun kautta yksittäiset ihmiset voivat kuitenkin tarkastuttaa omien tietojen kirjaamisen lainmukaisuuden.

– Se tarkoittaa, onko laissa määritelty tallettumiskynnys ylittynyt, Kukkola selventää.

”Auttaa rikosten torjunnassa”

Poliisihallituksen mukaan uusi rekisteri auttaa rikosten torjunnassa. Rekisteriin ei voi joutua syyttä, Poliisihallituksesta vakuutetaan.

– Se mahdollistaa nyt huomattavasti vähäisempien havaintotietojen hyväksikäytön valtakunnallisesti. Yksittäinen poliisi on pystynyt pitämään havainnoista muistivihkoa, mutta siitä ei ole ollut hyötyä analyysitoiminnassa. Sähköinen järjestelmä mahdollistaa tietojen käytön laajemmin, Kukkola kertoo.

Uuden havaintorekisteri on osa poliisiasiain tietojärjestelmää. Sen lisäksi poliisi pitää kansalaisista muun muassa hallintoasiain tietojärjestelmää, jonne kirjataan pääasiassa lupa-asiat. Lisäksi poliisilla on käytössään epäiltyjen tietojärjestelmä ja kaksi kansainvälistä rekisteriä sekä hätäkeskustietojärjestelmä ja ulkomaalaisrekisteri. Suojelupoliisilla on myös oma tietojärjestelmänsä, jonne tallennetaan kansalaisiin liittyviä tietoja.

 

Mistä on kyse?

  • Poliisi otti vuodenvaihteessa käyttöön uudeen havaintotietojen rekisterin
  • Rekisteriin voi joutua poliisin epäilystä tai kansalaisten ilmoitusten perusteella
  • Rekisteriin päätyy, jos poliisi epäilee kytköksiä rikolliseen toimintaan
  • Omia tietoja ei voi tarkistaa
  • Tietoja säilytetään kuusi kuukautta

http://yle.fi/uutiset/oletko_sina_tietamattasi_poliisin_papereissa__uuteen_rekisteriin_voi_paatya_naapurin_ilmoittamana/7100168

Advertisements
%d bloggers like this: