Etusivu > Lain "rajoilla", LAKI JA OIKEUS, MUUT POLIISI ASIAT > Helsingin huumepoliisi lakkautetaan?

Helsingin huumepoliisi lakkautetaan?

7.6.2014

heroiini

 

Iltalehden tietojen mukaan yhtenä vaihtoehtona on pohdittu koko yksikön lakkauttamista ja perustamista uudelleen siten, että ainakin tutkinnanjohtajat joutuisivat hakemaan takaisin virkoihinsa. Samoin on pohdittu sen hyllytetyn päällikön Jari Aarnion korvaamista laitoksen ulkopuolelta tulevalla henkilöllä.

Toisena vaihtoehtona on väläytetty yksikön sulauttamista esimerkiksi pitkäkestoisen rikostutkinnan toimintayksikön alaisuuteen.

Virasta pidätetyn Aarnion mahdollisen irtisanomismenettelyn uskotaan alkavan vielä kesän aikana. Todennäköinen ajankohta on heinäkuun lopussa, kun syyttäjä joutuu päättämään mahdollisten syytteiden nostamisesta.

Helsingin uudeksi poliisipäälliköksi kesäkuun alusta nimitetty Lasse Aapio on jo käynyt keskusteluja paljastavan rikostutkinnan toimintalinjan ja sen huumerikoslinjan päällystön kanssa. Mitään päätöksiä ei kuitenkaan vielä ole tehty.

Aapio vahvistaa Iltalehdelle, että ensi viikolla on tarkoitus aloittaa yt-menettelyn mukaiset keskustelut henkilökunnan kanssa.

– Nämä (järjestelyt) koskevat koko laitosta, ei yksittäistä yksikköä, Aapio huomauttaa.

Neuvottelujen on tarkoitus johtaa toimenpiteisiin hyvinkin nopeasti.

– Ennen juhannusta voi olla kerrottavaa siitä, mihin ollaan menossa, Aapio toteaa.

Järjestelyjen yhtenä tarkoituksena on Aarnio-vyyhdistä johtuva tarve luottamuksen ja työrauhan palauttamiseen Helsingin poliisissa.

 

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014060718376680_uu.shtml

Advertisements
%d bloggers like this: