Etusivu > Muu hölmöily, POLIISIN TEKEMÄT RIKOKSET > Poliisi katkoi liput ja otti ihmisiä kiinni syyttä – ”Nyt kävi näin”

Poliisi katkoi liput ja otti ihmisiä kiinni syyttä – ”Nyt kävi näin”

2.5.2014

poliisit

Helsingin poliisi myönsi tehneensä virheen ottaessaan haltuun ja tuhotessaan Etelä-Suomen Vasemmistonuorille kuuluvia punalippuja torstaisen vappumarssin jälkimainingeissa. Poliisi myös otti kiinni kolme vasemmistonuorten edustajaa.

Poliisi ilmoitti korvaavansa tuhotut lippusalot sekä palauttavansa yhdeltä kiinniotetuista haltuun ottamansa järjestyksenvalvojakortin.

Iltalehti kysyi muutamia tarkentavia kysymyksiä suurta keskustelua aiheuttaneeseen tapaukseen Helsingin poliisin ylikomisario Seppo Kujalalta.

Kolme vasemmistonuorta otettiin kiinni ja heidän lippunsa tuhottiin ja takavarikoitiin. Kuinka näin pääsi käymään?

– Tapahtumaketjua olemme tässä selvitelleet, enkä ala sitä sen kummemmin käydä läpi. Totean kuitenkin, että näin on tapahtunut. Aineisto (liput) liitettiin anarkistikulkueeseen. Tämä oli sattumien summa, ei tässä pitänyt käydä näin mutta nyt kävi näin.

Lähtikö poliisin mopo käsistä välikohtauksessa?

– Ei se käsistä lähtenyt, mutta myönnämme virheen. Anarkistimielenosoitukseen liittyvät toimet olivat asiallisia ja oikein.

Olivatko kaikki kolme kiinniottoa täysin turhia?

 eivät liittyneet siihen asiaan, mihin alun perin uskottiin.

Miten voidaan varmistaa, ettei vastaavaa tapahdu tulevaisuudessa?

– Tottakai varmistamme entistä paremmin, että oikeilla tiedoilla pelataan.

Uskaltaako lipun ottaa jatkossa mukaan vappumarssille?

– Tottakai uskaltaa, lippuja on mukana marsseilla tuhansia. Vain muutama haltuun otettu esine oli erikseen muuhun käyttötarkoitukseen valmistettu.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014050218260049_uu.shtml

Mainokset
%d bloggers like this: