Etusivu > MUUT POLIISI ASIAT > Poliisipamputus syyteharkintaan aikaisintaan syyskuussa

Poliisipamputus syyteharkintaan aikaisintaan syyskuussa

7.8.2012

Julkisuudessa laajasti puhuttanut Hervannan poliisipamputustapaus päätyy syyteharkintaan aikaisintaan alkusyksystä. Osallisia on puhutettu, mutta esitutkinnan tueksi tarvitaan vielä ainakin poliisiammattikorkeakoulun voimankäytön opettajan arvio tapahtuneesta.

Tampereen Hervannassa heinäkuun alussa sattunut pamputusvälikohtaus menee syyteharkintaan aikaisintaan syyskuussa.

Poliisin voimankäyttöön liittyvässä esitutkinnassa on kuultu tapahtuman osallisia, eli poliisipartiota, kadulla sekavasti käyttäytynyttä miestä sekä kadulle pysähtymään joutuneen bussin kuskia.

Tutkinnanjohtajana toimiva Länsi-Suomen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Pertti Lahtiola kertoo, että esitutkinnan tueksi tarvitaan vielä ainakin poliisiammattikorkeakoulun voimankäytön opettajan asiantuntijalausunto.

Riehujalla väkivaltainen tausta

Tampereen Hervannassa sattunut tapaus nousi laajasti julkisuuteen kun siitä kuvattu harrastajavideo levisi netin välityksellä.

Poliisi hälytettiin paikalle kun alaston mies oli rikkonut linja-auton lasin. Poliisipartiolla ei ollut miehen kanssa yhteistä kieltä. Sekava mies puri toista poliisia haalareiden läpi ja käyttäytyi niin raivokkaasti, että poliisi turvautui teleskooppipamppuun ja kaasuun ennen lisävoimien saapumista.

Miestä oli vastaavanlaisen käyttäytymisen takia yritetty saada tuloksetta hoitoon jo aiemmin.

Pirkanmaan poliisilaitoksen poliisipartion toimintaa ja voimankäyttöä tutkitaan Varsinais-Suomen poliisilaitoksella valtakunnansyyttäjän pyynnöstä mahdollisena virkavelvollisuuden rikkomisena.

http://yle.fi/uutiset/poliisipamputus_syyteharkintaan_aikaisintaan_syyskuussa/6245721

https://poliisirikollisena.wordpress.com/2012/07/04/poliisi-hakkasi-ja-pahoinpiteli-torkeasti-avuttoman-alastoman-miehen/

Advertisements
%d bloggers like this: