Etusivu > Epäily, POLIISIN TEKEMÄT RIKOKSET > Naapuri tutkii poliisitoiminnan epäilyt

Naapuri tutkii poliisitoiminnan epäilyt

12.6.2012

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on vastaanottanut Talvivaara-aktivistien tekemän tutkintapyynnön Kainuun poliisin toiminnasta. Valtakunnansyyttäjänviraston tutkinnanjohtaja ei muista uraltaan vastaavaa tapausta.

Tutkintapyynnössä halutaan selvittää, vaikeuttiko Kainuun poliisi mahdollisen luonnonsuojelurikoksen tutkintaa hävittäessään Talvivaaran kaivokselta löytyneitä kuolleita lintuja. Poliisi toimitti osan linnuista Ouluun elintarviketurvallisuusviraston tutkimuksiin ja aktivistien mukaan hävitti osan.

Ilmoitus tehtiin Iisalmen poliisilaitoksella viime viikolla.

Poliisin toiminnasta usein tutkintapyyntöjä – harvoin toimenpiteitä

Kainuun poliisilaitoksen poliisien toiminnasta tehtiin toissavuonna 21 tutkintapyyntöä. Näistä kaksi johti huomautukseen. Viime vuonna pyyntöjä tehtiin 13 kappaletta, joista yksi on etenemässä käräjäoikeuteen, sanoo Kainuun poliisilaitoksen päällikkö Pertti Rönkkö.

– Useimmat tapaukset palautuvat merkinnällä ” ei rikosta, ei tutkita”. Kaikki tutkitaan valikoidulla menetelmällä. Oma laitos ei koskaan tutki itseään, tutkinta on toisen poliisilaitoksen asia. Lisäksi tutkinnanjohtaja tulee aina Valtakunnansyyttäjänvirastosta.

”En muista vastaavaa”

Tutkinnanjohtaja Anssi Hiivala Valtakunnansyyttäjänvirastosta ei halua kommentoida keskeneräistä tapausta kuin yleisellä tasolla.

– Poliisin toimintaa koskevissa tutkinnoissa tehdään ensin alkututkinta, jossa päätetään, otetaanko asia tarkemmin tutkittavaksi. Tutkinta alkaa, jos ”on syytä epäillä” -kynnys ylittyy.  Asiasta riippuen juttu ratkaistaan täällä virastossa tai se siirretään paikallisviranomaiselle.

Hiivala ei muista uraltaan muita tapauksia, joissa poliisista olisi tehty ilmoitus mahdollisen luonnonsuojelurikoksen mahdollisesta vaikeuttamisesta.

– Ei tule mieleen ainuttakaan vastaavaa tapausta.

Tutkintapyyntöjä satelee

Lintukuolemiin liittyen tutkitaan ainakin kahta muuta tutkintapyyntöä. Kaivosyhtiö on tehnyt Kainuun poliisille rikosilmoituksen julkisrauhan rikkomisesta. Lisäksi kolme Talvivaara-liikkeen aktivistia on jättänyt esitutkintapyynnön mahdollisesta luonnonsuojelurikoksesta.

http://yle.fi/uutiset/naapuri_tutkii_poliisitoiminnan_epailyt/6177630

Mainokset
%d bloggers like this: