Etusivu > MUUT POLIISI ASIAT > Poliisipäällikkö hermostui moitteista ”Ulvilan surman” tutkinnasta

Poliisipäällikkö hermostui moitteista ”Ulvilan surman” tutkinnasta

12.5.2012

Satakunnan poliisipäälikkö Timo Vuola hermostui väitteistä, joiden mukaan kohuttu Ulvilan surman poliisi tutkinta olisi epäonnistunut.

Vuola kirjoitti asiasta tulikivenkatkuisen kirjoituksen Satakunnan Kansaan. Poliisipäällikön mukaan tutkinnassa ei ole epäonnistuttu.

Vuola kirjoittaa, että lain mukaan poliisin tehtävä ei ole ottaa kantaa syyllisyyteen, vaan selvittää asiat niin perin pohjin kuin mahdollista syyttäjälaitosta ja tuomioistuinta varten.
– Joidenkin hyvin vaikeasti selvitettävien rikosten tutkintaan saattaa kulua paljon aikaa ja voidaan tehdä vääriäkin ratkaisuja tai ”turhaa työtä”, se on ihan selvää ja myös inhimillistä, Vuola kirjoitti.

Yli viisi vuotta jatkuneesta Ulvilan surman tutkinnasta ovat saaneet moitteita niin poliisi kuin syyttäjäkin. Tällä viikolla muun muassa Satakunnan Kansan rikostoimittaja kirjoitti, että Ulvila-tutkintaan on hänen mielestään liittynyt paljon kelvotonta poliisityötä ja uskomattomia töppäyksiä.
– Ne alkoivat alkeellisista virheistä Ulvilan Tähtisentien rikospaikalla, jossa rikospäivän aamulla väkeä riitti kuin hollituvassa, Aalto teilasi kirjoituksessaan.

Torstaina valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen arvioi Keskisuomalaisessa, että syyttäjä on osaltaan vastuussa siitä, että surman tutkinta on tökkinyt.

Viranomaistoimintaa kritisoi myös surmatun omaisia edustanut asianajaja Jouko Kauppila jo muutama vuosi sitten.

– Esitutkinnassa on paljastunut niin paljon törkeyksiä, että se on sivistysyhteiskunnassa aivan pöyristyttävää, hän sanoi tuolloin Iltalehdelle.

Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa yli viisi vuotta sitten. Syyttäjän mukaan surmaaja on Lahden puoliso Anneli Auer. Korkein oikeus ilmoitti tällä viikolla käsittelevänsä asian.

Iltalehti 12.5.2012

Advertisements
%d bloggers like this: