Etusivu > MUUT RIKOKSET > Joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen

Joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen

25.4.2012

Joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen, kertoo keskiviikon Aamulehti. Vuosina 2006-2009 34 prosenttia raiskauksesta tuomittuja oli ulkomaalaistaustaisia.

Lehti kertoo rikosten keskittyvän tiettyihin ulkomaalaisryhmiin. Tilastokeskuksen mukaan etenkin Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet syyllistyvät raiskauksiin. Synkimmät tilastot löytyvät irakilaisten kohdalta: viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on 5 prosenttia kaikista raiskauksista. Suomen väestöstä irakilaisia on noin 0,1 prosenttia.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelijan Hannu Niemen mukaan on ulkomaalaisryhmiä, joiden suhtautuminen naisiin ja raiskauksiin on toisenlaista.

– Heidän kotimaassaan naista, joka kulkee lyhyessä mekossa vähän humalassa pidetään hieman toisenlaisena naisena kuin Suomessa.

Niemi on myös sitä mieltä, ettei raiskaustilastoista saisi vaieta.

-Tätä (tilastoa) ei ole mitään syytä peitellä. Tosiasiat kannattaa tunnistaa ja yrittää niiden pohjalta rakentaa, Niemi sanoo Aamulehdessä.

Lähde: Aamulehti

Mainokset
%d bloggers like this: