Etusivu > Eduskunnan oikeusasiamies, Kiinniotto, Lain "rajoilla", Pidätys ja vangitseminen, POLIISIN PAKKOKEINOT > Helsingin poliisilaitokselle moitteita asiamiestapaamisista

Helsingin poliisilaitokselle moitteita asiamiestapaamisista

30.12.2011

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on ojentanut Pasilan poliisivankilaa tutkintavankien asiamiestapaamisten järjestelystä.

Pajuojan mukaan Helsingin poliisilaitoksen järjestely, jonka mukaan esitutkintaa hoitava poliisimies päättää ja järjestää kaikki tutkintavankien ja ulkomaalaislain perusteella säilytettävien asiamiestapaamiset, on lainvastainen.

”Poliisivankilan henkilökunnalla ei ole asiassa ratkaisuvaltaa”, Pajuoja toteaa.

Lain mukaan tutkintavangin säilyttämisen ja häntä koskevan päätöksenteon tulee olla erillään rikoksen tutkinnasta.

Poliisilaitos perusteli tapaamisjärjestelyä tutkinnan turvaamisella ja sillä, että tutkintavangin saattaminen tapaamisiin poliisivankilan tilojen ulkopuolelle pitäisi vartijoita poissa sieltä missä heidän pitäisi olla.

Poliisihallituksen mielestä Helsingin poliisilaitoksen menettely ei ole ollut ristiriidassa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain kanssa.

Apulaisoikeusasiamies pyysi Helsingin poliisilaitosta ilmoittamaan 31.3.2012 mennessä, mihin toimenpiteisiin päätöksen johdosta on ryhdytty.

http://www.hs.fi/kotimaa/Helsingin+poliisilaitokselle+moitteita+asiamiestapaamisista/a1305552369787

Mainokset
%d bloggers like this: