Etusivu > MUUT POLIISI ASIAT > Suomi puhalluttaa kaikkein eniten

Suomi puhalluttaa kaikkein eniten

26.11.2011

 

Kaksi miljoonaa puhallusta alkometriin vuodessa

Liikkuvan poliisin mukaan poliisi puhalluttaa autoilijoita Suomessa maailman eniten suhteessa ajokortillisten määrään.

Seulonta-alkometripuhallutuksia tehdään noin kaksi miljoonaa vuodessa.

Useissa länsimaissa puhallutuksia saa lain mukaan tehdä vain, jos kuljettajan ajotapa tai muu poliisin vihje viittaa humalassa ajamiseen. Suomessa poliisi saa puhalluttaa kenet tahansa kuljettajan. Suomalaiset myös pitävät rattijuopumusvalvontaa poliisin tärkeimpänä liikenteen valvonnan muotona.

Poliisi järjestää puhallutusratsioita Suomessa pitkin vuotta eri vuorokauden aikoina ja eri paikoissa, mutta osa valvonnasta kohdistetaan tarkoituksella riskiaikoihin kuten kesäöihin sekä näin marras-joulukuussa pikkujouluaikaan.

Poliisi aikoo puhalluttaa tänäkin viikonloppuna Pohjois-Savossa jopa pari-kolmetuhatta autoilijaa.

Viime viikonloppuna autoilijoita puhallutettiin maakunnassa jopa yli 2 600. Heistä 12 puhalsi yli rangaistavuuden rajan.

 

Savon Sanomat 26.11.2011

Advertisements
%d bloggers like this: