Etusivu > POLIISIN TEKEMÄT RIKOKSET, sakko, Tuomiot, Virkavelvollisuuden rikkominen > Konstaapelille sakkoja omien liikennesakkojen hoitamisesta

Konstaapelille sakkoja omien liikennesakkojen hoitamisesta

15.11.2011

 

 

Oman ylinopeusjuttunsa tutkijaksi poliisilaitoksella itsensä merkinnyt vanhempi rikoskonstaapeli tuomittiin tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 35 päiväsakkoon virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sakkoja kertyi 25 euron päivätaksalla 875 euroa. Varsinais-Suomen poliisilaitoksen 47-vuotias konstaapeli oli ajanut helmikuussa 2010 valtatie kahdeksalla Laitilassa 81 kilometrin tuntinopeutta 60 kilometrin rajoitusalueella ja liikennevalvontakamera noteerasi tapahtuman. Tästä hänelle määrättiin kahdeksan päiväsakkoa. Päiväsakkojen määrää alennettiin hiljaisen ajankohdan vuoksi.

Konstaapeli kiisti menetelleensä asiassa tahallisesti. Hän oli katsonut sakkojen atk-järjestelmää joulukuussa 2010 ja havaitsi, että hänelle määrätty vanha sakko oli yhä järjestelmässä. Hän painoi enteriä vaistonvaraisesti, jolloin järjestelmä tallensi hänet tiedoksiantajaksi omassa asiassaan. Hän oli sen mukaan antanut ylinopeussakon eli rangaistusvaatimuksen itselleen tiedoksi.

Käräjäoikeuden mukaan konstaapelin ei näytetty vaikuttaneen esimerkiksi sakkojen määrään, mutta teko oli omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Vastaaja oli esteellinen asian käsittelyyn ja siten rikkoi virkavelvollisuutta.

 

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/277853/Konstaapelille+sakkoja+omien+liikennesakkojen+hoitamisesta

Advertisements
%d bloggers like this: