Poliisi saa ruuat puoleen hintaan

5.9.2011

Satakunnan Osuuskaupan ABC-ravintoloissa virkapuku tuo 50 prosentin alennuksen aterioista.

Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi myöntää, että poliisi saa erityiskohtelua yrityksen ABC-ravintoloissa.

– Alennus ruuista on 50 prosenttia. Tämä käytäntö on ollut voimassa vuodesta 2004 lähtien, kun ostimme ravintolat, Tuomi kertoo.

Rikosoikeuden professorin mielestä ruoka-alennuksen antaminen virkamiehelle täyttää lahjuksen antamisen tunnusmerkit. Toimitusjohtaja näkee asian toisin.

– Ei tällä käytännöllä pyritä vaikuttamaan millään tavalla poliisin toimintaan. En edes ymmärrä, miten se olisi mahdollista. On täysin selvää, ettemme odota poliiseilta mitään vastapalveluksia tai erityiskohtelua.

Tuomen mukaan alennusta annetaan, koska poliisit ovat ammattiautoilijoita.

– Samanlaisia etuja annetaan myös rekka- ja bussikuskeille. Joillekin ammattiryhmille alennukset ovat jopa suurempia.

Asiakkaita tarvitaan

Tuomi korostaa, että poliiseja houkutellaan alennuksilla asiakkaiksi puhtaasti taloudellisista syistä.

– Asiakkaita tarvitaan varsinkin öisin ja poliisit tuovat rahaa siinä, missä kaikki muutkin asiakkaat.

Toimitusjohtaja sanoo, ettei hän ole koskaan tullut edes miettineeksi toiminnan laillisuutta.

– Lahjusasia ei ole rehellisesti sanottuna käynyt edes mielessä. Jos poliisi alennuksen ottaa, niin kai sen nyt luulisi olevan ihan laillista toimintaa, Tuomi miettii.

Satakunnan Osuuskauppa omistaa kolme ABC-ravintolaa. Tuomi ei osaa sanoa, onko vastaava ruoka-alennus käytössä muissa ABC-ravintoloissa.

IL ei eilen tavoittanut Satakunnan poliisia kommentoimaan asiaa.

Professori: Laitonta!

Turun yliopiston rikosoikeuden professori Pekka Viljanen tyrmää poliisien ruokaedun laittomaksi.

– Jatkuvana etuna säästetty summa muodostuu merkittäväksi ja se on omiaan vaikuttamaan virkamiehen toimintaan hänen työssään, Viljanen perustelee.

Professori mielestä ruokaedun tarjoaminen täyttää selvästi lahjuksen antamisen kriteerit. Viljanen muistuttaa, että kyseessä on rikos, vaikka lahjuksen vastaanottaminen ei edes vaikuttaisi poliisin toimintaan.

– Kyse on siitä, miltä toiminta näyttää ulospäin. Jos lahjuksen vastaanottaminen antaa ulkopuolisille syytä epäille, että se jollain tavalla voisi vaikuttaa virkamiehen toimintaan, tämä jo sinällään riittää syytteeseen.

Viljasen mukaan huoltamoalennuksessa on kyse ennen kaikkea uskosta virkamiehen tasapuolisuuteen.

– Jos huoltoasemalle tapahtuisi vaikka murto, voisi äkkiä epäillä, että poliisi tutkii tapausta tavallista vikkelämmin saadun edun vuoksi, professori sanoo.

Yle: Poliisien alennukset selvitetään pikavauhtia

 

Poliisien saamat alennukset syynätään nopealla tahdilla.

Poliisihallituksen kehitysjohtaja Tomi Vuori sanoi tiistaina Ylen uutisille, että selvitys valmistuu tämän syksyn aikana.

Julkisuudessa on viime päivinä keskusteltu vilkkaasti virkavallan saamista etuuksista ja alennuksista. Iltalehti uutisoi maanantaina, että Satakunnan Osuuskauppa myöntää poliiseille ABC-ravintoloissaan 50 prosentin alennuksen ruoasta.

Turun yliopiston rikosoikeuden professori arvioi samassa lehdessä, että menettely on laiton ja että ruokaedun tarjoaminen täyttää selvästi lahjuksen antamisen kriteerit.

Poliisihallitus on Ylen mukaan selvittänyt keväästä lähtien ilmaismatkoihin liittyviä käytäntöjä ja tämän saman selvittelytyön yhteydessä ruoditaan nyt myös ruoka- ja muita alennuksia.

 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090514324379_uu.shtml

 

 

 

Mainokset
%d bloggers like this: