Etusivu > MUUT POLIISI ASIAT, Poliisi muu maailma > Dna-tutkimus on vapauttanut jo 271 syytöntä Yhdysvalloissa

Dna-tutkimus on vapauttanut jo 271 syytöntä Yhdysvalloissa

14.6.2011

Vuonna 1974 tummaihoinen mies raiskasi 9-vuotiaan koulupojan Floridassa. Uhri kertoi poliisille, että miehellä oli isot pulisongit ja viikset.

Pojan sukulaisen mukaan kuvaus osui lähistöllä asuvaan James M. Bainiin. Bain, joka oli tuolloin teini-ikäinen, pidätettiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Joulukuussa 2009 Bain vapautettiin. 54-vuotias mies todettiin syyttömäksi 35 vankilavuoden jälkeen.

Bainin vapautuminen ei ole yksittäistapaus, vaan muutaman yhdysvaltalaisen asianajajan aloittaman Innocence Projectin tulos.

Asianajajat avaavat vanhoja oikeustapauksia ja analysoivat todistusaineiston dna-tekniikalla. Aineistossa pitää olla säilynyt biologista materiaalia, josta dna-näyte saadaan.

Tulokset ovat huolestuttavia: yhdysvaltalainen oikeusjärjestelmä tuomitsee syyttömiä. Vuonna 1992 alkanut hanke on vapauttanut jo 271 syytöntä vankia yhdysvaltalaisista vankiloista. Vangeista 17 odotti teloitusta.

Yli puolessa tapauksista, joissa dna osoitti vangin syyttömyyden, se osoitti myös oikean syyllisen, joka on sittemmin myös tunnustanut teon.

Projekti on käsitellyt tai käsittelyä odottaa 8 000 tapausta.

Tutkimuksen näkökulmasta dna-tekniikkaa kiinnostavampaa on analyysi siitä, miksi syyttömistä tuli syyllisiä.

Tulokset osoittavat, että silminnäkijät ovat oikeusjärjestelmän heikoin lenkki. Suurin osa syyttömistä istui vankilassa siksi, että silminnäkijä oli nähnyt väärin.

Virginian yliopiston oikeustieteen professori Brandon L. Garrett, joka on osallistunut projektiin, näkee silminnäkijätapauksissa saman kaavan: Rikostutkimusten alussa silminnäkijä on hyvin epävarma, ja hän on voinut valita tunnistusrivistä jopa väärän henkilön. Silti oikeudenkäyntiin tultaessa silminnäkijä on varma siitä, että epäilty on syyllinen.

Tyypillisessä tapauksessa poliisi voi tutkimuksen alussa näyttää kuvan epäillystä. Sitten epäilty pannaan tunnistusriviin, ja silminnäkijä valitsee hänet, koska on nähnyt hänet kuvassa aiemmin.

Poliisi saattaa kysyä, oletko varma. Tämä saa silminnäkijän puolustautumaan ja vakuuttamaan varmuuttaan. Silminnäkijä muuttuu vähitellen varmemmaksi asiastaan eikä halua enää perääntyä.

Garrettin mukaan joissakin tapauksissa jopa kolme tai neljä silminnäkijää on päätynyt samaan henkilöön, vaikka tämä olisi syytön. Tämä viittaa vahvasti siihen, että poliisi on ohjannut silminnäkijän oman epäiltynsä jäljille, joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Professori Garrettin mielestä silminnäkijät pitäisi eristää poliisien tiedostamattomilta vihjeiltä sokkotutkimuksella.

Hänen ajatuksensa on, että tutkivat poliisit, joilla on omat epäilyksensä tekijästä, eivät saisi olla mukana, kun silminnäkijä tutkii epäiltyjä. Jos poliisit eivät itsekään tiedä, kuka on epäilty, he eivät voi antaa siitä minkäänlaisia vihjeitä.

Poliisien pitäisi aina myös huomioida, kuinka varma silminnäkijä on tunnistuksesta. Jos tunnistus on epävarma alussa mutta ehdottoman varma oikeudessa, se kertoo, että jotakin on tapahtunut matkan varrella.

Silminnäkijöille pitäisi aina myös korostaa, ettei syyllinen välttämättä edes ole tunnistusrivissä.

Ja osa oli kuten Frank Sterling. Hänet pidätettiin 36 tunnin työpäivän jälkeen ja häntä kuulusteltiin tauotta 12 tuntia.

Kun Sterling pääsi vapaaksi istuttuaan syyttömänä 18 vuotta, hän selitti tunnustustaan: ”Olin niin väsynyt, olisin tunnustanut mitä tahansa.”

Mikä sitten selittää sen, että osa syyttömistä on tiennyt rikoksen yksityiskohtia, joita ei ole paljastettu julkisuuteen?

Vastaus on yksinkertainen…

lue lisää linkistä

lähde: Helsingin Sanomat

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Dna-tutkimus+on+vapauttanut+jo+271+syyt%C3%B6nt%C3%A4+vankilasta+Yhdysvalloissa/1135266894694

Advertisements
%d bloggers like this: