Etusivu > MUUT POLIISI ASIAT > Valvontakokeilu Viitostiellä paljasti kameroiden puutteet

Valvontakokeilu Viitostiellä paljasti kameroiden puutteet

8.1.2011

Toteutuessaan liikenteen keskinopeusvalvonta tulisi lähinnä vilkkaille tienpätkille, joilla ajetaan lujaa. Sopivia paikkoja olisivat esimerkiksi kaupunkien vilkasliikenteiset kehätiet ja tunnelit.

– Mitattavan tiejakson sisällä ei saa olla isoja liittymiä, eivätkä nopeusrajoitukset saa vaihdella. Matkaa pitäisi olla ainakin 5–6 kilometriä, selventää liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Leif Beilinson.

Ennen toteutumista valvontaan kaivataan nykyistä luotettavampaa tekniikkaa. Nyt kaikista valvontakuvista ei ole voinut tunnistaa kuljettajaa.

– Salaman räpsimisellä ei haluta häiritä kaikkia autoilijoita, joten kuvat otetaan infrapunasalamalla. Se ei jostain syystä ole ollut niin tehokas kuin on haluttu, kertoo tutkija Riikka Rajamäki teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.

Suomessa rakennettua valvontalaitteistoa kokeiltiin viiden viikon ajan elo-syyskuussa Viitostiellä Heinolassa. Kokeilusta pian julkaistavan VTT:n raportin mukaan laitteistoa on kehitettävä nykyistä toimintavarmemmaksi ennen vakituista käyttöä.

Advertisements
%d bloggers like this: