Etusivu > Epäily, MUUT POLIISI ASIAT, POLIISIN TEKEMÄT RIKOKSET > Poliisia syyttää poliisia sopimattomasta käytöksestä.

Poliisia syyttää poliisia sopimattomasta käytöksestä.

6.9.2010

Kaksi alaista on tehnyt ilmoituksen apulaispoliisipäällikön mahdollisesta sopimattomasta käytöksestä.

Epäilyt eteläsuomalaisen apulaispoliisipäällikön mahdollisesta sopimattomasta käytöksestä ovat siirtyneet syyteharkintaan.

Kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisen mukaan miehen käytökseen kyllästynyt naispuolinen alainen teki alunperin ilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ilmoitukseen yhtyi myöhemmin myös toinen henkilö.

Miehen on kerrottu käyttäytyneen alaisiaan kohtaan ns. liian tuttavallisesti. Hänen on muun muassa ilmoitettu työntyvän keskustelujen aikana hyvin lähelle juttukumppania.

Jutun esitutkinta on valmis ja kihlakunnansyyttäjän mukaan se on edennyt syyteharkintaan kunnianloukkauksena. Päätöksen syytteestä tekee Kanta-Hämeen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Kaisa Hallenberg-Roine.

Hallenberg-Roineen mukaan hän on niin kiireinen, että päätös syyteharkinnasta tulee todennäköisesti vasta loppuvuodesta.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Advertisements
%d bloggers like this: