Kauhajoen komisario sai hellän kohtelun

20.12.2009

Kauhajoen asekäräjillä nähtiin parin viime viikon aikana asianajajansa vieressä istuva hiljainen ja vakava mies, jonka elekielestä ei ole paljon voinut sanoa.

Oikeudenkäynnin tauot kauhajokelainen rikoskomisario on viettänyt pääasiassa asianajajien huoneessa. Käräjärauhaa valvovat poliisitkin ovat saaneet lähinnä nojailla seiniin ja etsiä metallinpaljastimillaan vaarallisia esineitä, joita ei löydy.

Monessa muussa maassa komisarion kasvot olisivat jo koko kansalle tuttu näky lööpeistä, etusivuilta ja tv-uutisista: ”Tämä on mies, joka jätti koulumurhaajalle aseen!” Tai: ”Täällä asuu mies, joka jätti koulumurhaajalle aseen!”

Komisariota syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kauhajoen koulumurhan uhrien omaiset haluaisivat hänet tilille myös kymmenestä kuolemantuottamuksesta.

Suomessa tiedotusvälineet eivät ole julkaisseet edes komisarion nimeä, vaikka hän on myöntänyt virheen, joka johti yhteen sodanjälkeisen Suomen raskaimpaan rikokseen. Oikeudenkäynnissä kuultiin, että kaikki muut poliisit olisivat ottaneet ampujalta aseen pois, vaan hän ei.

Oikeudenkäynnin viimeisenä päivänä komisario silti toivoi asianajajansa välityksellä, että oikeus huomioisi tuomiossaan julkisuuden. Hän pyysi, että hänet jätettäisiin rangaistuksetta, koska tapahtunut itsessään ja julkisuus sen ympärillä ovat jo riittävä rangaistus.

Toive on inhimillisesti ymmärrettävä. Harva – omaisia lukuun ottamatta – joutuu elämään aselupapäätöksen seurausten kanssa loppuelämänsä niin kuin hän.

Median näkökulmasta asia on kuitenkin lähes yksiselitteinen: julkisuus ei voi vähentää tuomiota. Media ei ole tuomioistuin, joten asian käsittely mediassa ei voi eikä saa vaikuttaa tuomion laatuun tai pituuteen.

Jos tiedotusväline on toiminut asian uutisoinnissa lainvastaisesti, siitä voi tehdä rikosilmoituksen. Julkisuusvähennyksestä voisi kuitenkin tulla pian jonkinlainen automaatti, jonka kaikki tuomiolla olevat haluaisivat. Julkisuus on mukana jokaisessa isossa tapauksessa.

Erityisesti se on mukana silloin, kun syytettynä on talouden tai politiikan vallankäyttäjä. Niinpä heidän rikollisten tekemistensä seuraukset saisivat aina automaattisen vähennyksen, ”koska julkisuus on ollut heille niin raskasta”.

Rikoskomisarion on vaikea osoittaa, millaisia kärsimyksiä hänelle tapauksesta on koitunut. Toista olisi, jos hänen vammansa olisivat fyysisiä. Silloin oikeus saattaisi heltyä ja pudottaa tuomiota roimastikin.

Laissa mainitaan erityinen kokonaiskärsimys, joka tarkoittaa tekijän rikoksesta kohtaamia raskaita seurauksia ja vaikutuksia. Ne voivat tuomiota laskea, mutta se on harvinainen poikkeus – kiusallisetkaan asiat eivät tuomiota automaattisesti alenna.

Joskus poikkeuksille on syynsä.

Lapinjärveläinen mies asetteli kilon dynamiittilatausta rikollispomon auton alle Espoossa 2001. Jokin meni pakkasyössä vikaan ja pommi räjähti käsille. Asia käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa asti. Rikoskumppani sai yhdeksän vuotta, mutta pommin asettaja vain kuusi ja puoli, koska hänen saamansa vammat olivat niin vakavia: sisäelimiä silpoutui, kuulo meni, kylkiluita katkesi. Poliisikin tunnisti miehen vasta sormenjäljistä.

Sitten on porilaisen FC Jazzin veronkiertojuttu. Siihen sisältyy viesti kaikille rikosta suunnitteleville: kielteisen julkisuuden ei pitäisi tulla yllätyksenä, ja siihen on turha vedota. Tapauksessa lipputulojen pimittäminen vei työpaikkoja ja virkoja useilta jalkapalloseuran entisiltä nokkamiehiltä ja toi suuren määrän paikallista ja valtakunnallista ikävää julkisuutta. Erityisesti tuomittuja tuntui harmittavan toimittajien paheksunta.

Korkein oikeus ei lämmennyt pyynnölle alentaa tuomiota ikävien lehtijuttujen vuoksi. Korkeimmalla sarjatasolla pelaavan seuran toiminta on aina julkista, siten asiasta kummunnut kirjoittelu ei ollut mitenkään kohtuutonta. Työpaikkansa menetti tapauksessa myös seuran johdossa ollut pankinjohtaja, mutta sekään ei oikeuden mielestä antanut aihetta lieventää tuomiota. Päinvastoin, se korotti hovioikeudessa tulleet sakot ehdollisiksi vankeuksiksi.

Kauhajoen komisarion tapauksessa työpaikka ei ole mennyt eikä sellaista ole edes vaadittu. Rikoskomisariota voi tietysti sääliä. Mutta voi asiaa katsoa toisinkin.

Millainen olisi maa, jossa julkisuus ei käsittelisi koulumurhaajalle aseen jättäneen poliisin tekoa? Ja millainen olisi maa, jonka oikeuslaitos katsoisi, että tällainen julkisuus on kohtuutonta?

Toimittajan näkökulmasta rikoskomisario on saanut melko hellän kohtelun. Aineksia tylympäänkin uutisointiin olisi ollut.

Kauhajoen käräjäoikeus antaa asiassa ratkaisunsa 29. tammikuuta.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja, joka on seurannut Kauhajoen oikeudenkäyntiä.

HELSINGIN SANOMAT 20.12.2009

Advertisements
%d bloggers like this: