Etusivu > Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, LAKI JA OIKEUS, MUUT POLIISI ASIAT > Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion

8.12.2009

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion siitä, että rikosoikeudenkäynnissä huumausainerikoksista epäiltyjen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on rikottu. Yksi vastaajista valitti EIT:lle siitä, että poliisi hävitti puolustuksen kannalta merkittäviä puhelinkeskusteluja koskevia tallenteita.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muistutti tuomiossaan, että syyttäjän ja puolustuksen välillä on vallittava aseiden yhtäläisyys.
EIT huomautti, että syytetyn esitettyä nimenomaisia perusteita pyynnölleen saada tiettyjä todisteita, perusteiden oikeellisuus tulisi tutkia tuomioistuimessa.
Hovioikeuden mukaan hävitetyt tallenteet olivat valittajan puolustuksen kannalta merkityksettömiä. EIT:n mukaan hovioikeudella ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tarkistaa hävitettyjen tallenteiden sisältöä.
EIT määräsi valtion maksamaan valittajalle 2 500 euroa vahingonkorvauksena aiheettomasta vahingosta ja 1 900 euroa hänen oik

 

Yle Uutiset 8.12.2009

Advertisements
%d bloggers like this: