Arkisto

Archive for tammikuu 2012

Virolaiset ajat huoletta kännissä Suomessa

31.1.2012 Jätä kommentti

Virolaisten rattijuoppojen määrä huimassa kasvussa!

Poliisi pysäytti viime vuonna ennätykselliset 1500 humalassa autoilevaa virolaista, joita epäillään rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta. Määrä kasvoi edellisvuodesta jopa kolmellasadalla.

Jos Viron kansalainen jättää rattijuopumussakkonsa maksamatta, rahat jäävät usein saamatta.

Lain tasolla Viro on sitoutunut EU-maiden sakkopuitepäätökseen, mutta Viron laki estää suomalaisten sakkojen perinnän maan kansalaisilta. EU-säännöt eivät kiellä jäsenmaata säätämästä kansallista lakia.

– Kansallinen lainsäädäntö ei tunnusta muissa maissa annettuja rangaistusmääräyksiä tai rikesakkoja, joissa syytetty ei ole läsnä sakkoa määrättäessä. Sama koskee tuomioistuinsakkoja, kertoo toimialapäällikkö Tauno Aalto oikeusrekisterikeskuksesta.

Suomalaisen käytännön mukaan oikeus ei vaadi syytetyn saapumista oikeuteen, ja henkilö voidaan tuomita poissaolevana.

Lisääntynyt sakkomäärä näkyy myös oikeusrekisterikeskuksessa Hämeenlinnassa, jossa virolaisille määrättyjä, maksamattomia sakkoja käsitellään.

– Vuositasolla niiden määrä, joiden osalta pitäisi harkita perittäväksi lähettämistä, on noussut, kertoo toimialajohtaja Tauno Aalto.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/01/1486148/rattijuopposakot-perintakelvottomia-virossa

Poliisikoulu tilastoja

31.1.2012 Jätä kommentti

Perustutkintokoulutuksen hakijamäärät 2005 - 2011

 

 Vuosi*

 Miehet

 Naiset

 Yhteensä

 2005

1 554

596

2 150

 2006

1 243

526

1 769

 2007

949

373

1 322

2008 701 246

947

2009

 1 585

429

2 014

2010

1 654

529

2 183

2011

1 265

492

1 757

 

 

 

 

 

* Poliisiammattikorkeakoulu ei tilastoi hakijamääriä kalenterivuoden mukaan, vaan tilastovuosi loppuu marraskuun puoliväliin, jolloin syksyn hakujakso päättyy. Esimerkiksi vuoden 2008 hakijoihin lasketaan hakijat, jotka hakivat koulutukseen 16.11.2007 - 15.11.2008.

Perustutkintokoulutuksen aloittaneet 2005 – 2011

 Vuosi

 Aloituspaikat

Aloittaneet miehet 

Aloittaneet
naiset 

Aloittaneet yhteensä

2005

408

317

76

393

2006

408

336

60

396

2007

360

235

86

321

2008 312 168 51 219

2009

312

194

54

248

2010

384

281

84

365

2011

240

176

52

228

 

Poliisiylijohtaja Myllylä-tapauksen urkkimisista: ”Noloa”

27.1.2012 Jätä kommentti

Parisataa poliisia joutuu selvittelemään valtakunnansyyttäjän virastolle, miksi he hakivat hiihtäjä Mika Myllylän kuolemaan liittyviä tietoja poliisin tietojärjestelmästä.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero uskoo, että uteliaisuus on saanut poliisit Myllylän kuolemansyytutkinnan tietojen ääreen.

-Minun tietoon ei ainakaan ole tullut muita syitä, kertoi Paatero.

Paatero ei usko, että motiivina olisi kenelläkään ollut median ”ylipalveleminen”.

Selvityksiä johtava syyttäjä Krista Soukolavaltakunnansyyttäjänvirastosta kertoo, että päätökset mahdollisesta esitutkinnan käynnistämisestä tehdään ensi kuun aikana.

190 poliisin lisäksi Myllylää koskevia tietohakuja on tehnyt myös kolmisenkymmentä poliisilaitosten siviilityöntekijää ja virkamiestä. Tietohaut ajoittuivat Myllylän kuoleman jälkeiseen aikaan viime vuonna.

Poliisiylijohtaja Paatero kertoo, että tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjänvirastolle teki poliisihallitus, kun paljastui tapausten määrä.

-Minusta tämä on noloa tämä. Poliisin etiikka pitäisi olla sillä tasolla, ettei tällaista uteliaisuuden takia tule.

Jos esitutkinta päätetään käynnistää, rikosnimikkeitä ovat mahdollisesti henkilörekisteririkos sekä virkavelvollisuuden rikkominen.

Vankilan henkilökunta puolestaan haki viime vuonna ex-mäkihyppääjä Matti Nykästä koskevia vankitietoja. Rikosseuraamuslaitoksen viestintäpäällikkö Usko Määttä kertoo, että Nykäsen sijoituspaikkaa koskevia tietoja haki luvatta vajaa kymmenen vartijaa.

-Ne on selvitetty. Tätä tarpeetonta tietojen katselua tehneet ovat saaneet kirjallisen huomautuksen, sanoi Määttä.

Määtän mukaan motiivi tässäkin tapauksessa oli todennäköisesti ”puhdas uteliaisuus”. Sekä Nykäs- että Myllylä tietojen penkominen paljastui sisäisessä valvonnassa.

Poliisin kohdalla selvittely menee Paateron mukaan automaattisesti valtakunnansyyttäjän tutkintaan, kun epäilynä on mahdollinen virkavirhe. Hän ei usko, että ohjeistusta tarvitsee tiukentaa tai muuttaa.

-Jokaisen pitää tietää, että voi vain virkatehtävää suorittaessaan käyttää tällaisia rekistereitä. Näistä on puhuttu viime vuosina varsin paljon, toteaa poliisiylijohtaja.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/poliisiylijohtaja-myllyla-tapauksen-urkkimisista-noloa/2012/01/1484935

Avovaimonsa hukuttamisesta epäilty poliisi sai 9 vuotta vankeutta taposta

24.1.2012 1 kommentti

Hovioikeus käänsi täydellisesti ”kelkan” ja tuomitsi alioikeudessa syyttömäksi todetun poliisin vankeuteen yhdeksäksi vuodeksi avovaimonsa taposta äänin 2-1.

Tuomittu poliisi palveli aikoinaan Presidenttilinnan turvaryhmässä.

Alioikeuden syyttäjän mukaan 49-vuotias vanhempi konstaapeli hukutti noin 70-vuotiaan avopuolisonsa kesämökkinsä läheiseen rantaveteen Rantasalmella, jossa pariskunta oli vapaa-ajan vietossa. Näin tapahtui kesällä 2010.

Miestä syytettiin myös ampuma-aserikkomuksesta. Hänen epäiltiin säilyttäneen pistoolia ja lipasta kotonaan lukitsemattomassa paikassa.

Mies kiisti molemmat syytteet. Hän soitti hätänumeroon ja sanoi yrittäneensä elvyttää naista.

Itä-Suomen hovioikeuden tuoreessa päätöksessä todetaan, ettei taposta tuomitseminen edellytä, että asia olisi täysin varma. Eli sataprosenttista näyttöä ei vaadita.

Sekavassa jutussa ja mutkikkaassa todistelussa päädyttiin enemmistön äänin siihen, että poliisi oli hukuttanut häntä vanhemman naisystävänsä..

Tapaus on poikkeuksellinen, sillä rikosepäily heräsi vasta sen jälkeen, kun naisen ruumis oli ehditty polttohaudata. Oikeuslääkärin alkuperäisen ruumiinavauslausunnon mukaan kyseessä oli itsemurha. Syyttäjän mukaan naisen kuolemaa edelsi alkoholin nautiskelu ja riita.

Tuomitulla on mahdollisuus yrittää saada asian käsittely korkeimpaan oikeuteen, mikäli se hyväksyy mahdollisen muutoksenhakuesityksen.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/dramaattinen-kaanne-avovaimonsa-hukuttamisesta-epailty-poliisi-sai-9-vuotta-vankeutta/art-1288444392574.html

 

 

Poliisit riuhui taksissa, ei tuomiota

24.1.2012 Jätä kommentti

Taksikuskiin kiinni käyneet känniset poliisit todettiin syylisiksi. Mitään
rangaistusta he eivät kuitenkaan saaneet.

Helsingin käräjäoikeus totesi hiljattain antamassaan päätöksessä, että kummatkin poliisit syyllistyivät lievään pahoinpitelyyn. Se piti kuitenkin tekoa vähäisenä, eikä yleinen etu sen mukaan vaatinut miesten tuomitsemista.

Välikohtaus sattui runsas vuosi sitten Kehä ykkösellä. Liikkuvasta poliisin
esikunnasta eläkkeelle jäänyt konstaapeli ja hänen virkaveljensä olivat palaamassa aamuyöllä kotiin kosteasta illanvietosta. Kummatkin olivat humalassa.

Etupenkillä istunut nuorempi poliisi alkoi vinoilla taksikuskille ja moittia häntä liian kovasta nopeudesta. Konstaapeli vaati kuljettajaa laittamaan turvavyön.

Lopulta tilanne kärjistyi niin, että kuljettaja pysäytti taksin bussipysäkille.
Pysäkillä sanailu yltyi käsirysyksi. Jossain välissä taksikuski soitti hätäkeskukseen ja painoi taksin hätänappulaa.

Alkujaan etupenkillä istunut ja taksikuskille virkamerkkiään esitellyt konstaapeli yritti lähteä ajamaan humalassa taksia, mutta kuljettaja sai revittyä hänet pois ja lukittua auton ovet.

Vasta poliisipartion saavuttua paikalle tilanne saatiin rauhoittumaan.

Kuljettajalta oli käsirysyn aikana hävinnyt lompakko.
Paikalle tulleet poliisit palauttivat lompakon, joka oli löytynyt toiselta poliisilta.

Kumpaakin poliisia epäiltiin lievästä pahoinpitelystä, virassa olevaa konstaapelia lisäksi lompakon näpistämisestä.

Oikeudessa poliisit tuomittiin yhteisvastuullisesti
-1OO euron korvauksiin mm. kivusta ja särystä. Näpistys epäily ei koskaan edennyt syytteeseen asti.

ILTALEHTI 24.1.2012

Poliisin oikeusasiamiehelle antamat tiedot ovat puutteellsia!

23.1.2012 Jätä kommentti

Poliisin oikeusasiamiehelle antamat tiedot ovat olleet puutteellisia

Poliisilla on ollut vaikeuksia toimittaa oikeusasiamiehelle paikkansapitäviä tietoja tapauksista, joissa oli päätetty jättää ilmoittamatta salaisesta tiedonhankinnasta epäillylle. Vuosina 2006-2009 esiintyneet ongelmat johtuivat poliisin myöhästyneistä ilmoituksista, jotka jäivät tilastojen ulkopuolelle.

Tapauksia, joissa niin kutsutun salaisen tiedonhankinnan käytöstä ei ilmoitettu epäilylle tai ilmoitusta siirrettiin, oli tarkastelujakson aikana noin sata kappaletta vuosittain. Näistä yli puolet jäi ilmoittamatta oikeusasiamiehelle, kertoo esittelijäneuvos Juha Haapamäki.

Poliisihallituksen ilmoittamien lukujen eroaminen todellista määristä johtuu siitä, että useat poliisin ilmoitukset myöhästyivät. Tällöin niitä ei kirjattu kyseisen vuoden tietoihin. Ne eivät myöskään näkyneet seuraavan vuoden tiedoissa, joten myöhästyneet ilmoitukset katosivat tilastoista.

Haapaniemi painottaa, ettei hän usko tahalliseen pimittämiseen vaan kyse oli tiedon jakamisessa tapahtuneesta virheestä. Haapaniemen mukaan tilanne on korjaantunut ja oikeusasiamies saa tällä hetkellä viranomaisilta oikeaa tietoa.

Poliisilla ja joillakin muilla viranomaisilla on mahdollisuus suorittaa niin sanottua salaista tiedonhankintaa. Tyypillinen tapaus on epäillyn televalvonta. Epäillyn oikeusturvan takaamiseksi hänen täytyy saada tieto salaisesta tiedonhankinnasta jälkeenpäin. Vain poikkeustapauksissa poliisilla on mahdollisuus jättää tiedonhankinnasta ilmoittamatta.

YLE Uutiset

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/01/poliisin_oikeusasiamiehelle_antamat_tiedot_ovat_olleet_puutteellisia_3197416.html

Poliisille syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

23.1.2012 1 kommentti

Vartijan kuolemaan johtaneen laukauksen ampunutta vanhempaa konstaapelia tullaan syyttämään törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Pudasjärven poliisiaseman vartijan kuolemaan johtaneista tapahtumista nostetaan syytteet.

Kihlakunnansyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen on päättänyt nostaa syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta, vaaran aiheuttamisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Syytevaatimusten mukaan kyseessä on törkeän huolimaton menettely.

Vanhempi konstaapeli laukaisi virkapistoolin Pudasjärven poliisiaseman kahviossa joulukuussa 2010. Poliisiasemalla oli pidetty laukausta ennen omatoimiset voimankäyttöharjoitukset.

Rikoksesta epäillyn poliisin ase oli harjoituksessa tyhjä ja varustettu latauksenestopuikolla. Ase laukesi kohtalokkain seurauksin tauon jälkeen.

Vanhempi konstaapeli oli harjoituksen päätyttyä siirtynyt muiden harjoitukseen osallistuneiden kanssa poliisiaseman kahvioon. Tässä yhteydessä hän saattoi aseensa jälleen toimintakuntoiseksi.

Muut jatkoivat harjoittelua tyhjillä aseilla. Rikoksesta epäilty poliisi päätti liittyä harjoitteluun uudelleen mukaan. Hän veti aseen kotelosta, jolloin ase laukesi.

Epäilty poliisi ei ole ottanut kantaa syyllisyyskysymykseen. Hän on katsonut, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012012315114037_uu.shtml

Poliisit huorissa

21.1.2012 Jätä kommentti

Tammikuun Alibissa poliisin ja prostituoitujen välisestä suhteesta mielipiteitään kertova parikymppinen prostituoitu toteaa virkavallan asiakaskäyntien vahvistavan ajatusta siitä, että poliisitkin ovat tavallisia ihmisiä, eikä heilläkään yksityisinä ihmisinä ole mitään prostituutiota vastaan, kun se on laillista ja hyvän tavan mukaista.

Sen sijaan sisäministeri Päivi Räsäselle naisella on lähettää terveisiä:

-Älä kerää poliittista suosiota tällaisilla asioilla. Älä yritä hallita meitä tavallisia ihmisiä meidän itsemme puolesta. Sen myönnän, että seksibisneksessä on hyvä ollakin rajoituksia. Ihmiskauppa ja paritus ovat riittäviä sellaisia. Enempään ei pidä mennä, ja Päivin olisi syytä lopettaa vauhkoaminen, hän opastaa.

Aiemmin parikymppinen prostituoitu hankki asiakkaita vain netin kuvagalleriasivustojen kautta, mutta nyt hän on siirtynyt ilmoittelemaan myös ”oikeille” seksinmyyntisivuille. Tätä kautta myös poliisiasiakkaat ovat löytäneet tiensä tytön pakeille.

21.1.2012

Komisario kavalsi jättisummia vanhukselta ja urheiluseuralta

19.1.2012 Jätä kommentti

Kavalluksesta tuomittu pirkanmaalainen komisario on irtisanottu.

Pirkanmaan poliisipäällikön Aapo Nuotion mukaan rikos on niin vakava, että komisario ei voi jatkaa virassaan.

- Irtisanomisaika on puoli vuotta. Sen ajan hän on virasta pidätettynä, eli ei hoida tehtäviään, kertoo Nuotio.

Komisario sai joulukuussa kahdeksan ja puolen kuukauden ehdollisen vankeustuomion kahdesta törkeästä kavalluksesta. Hän on ollut virkavapaalla jo viime kesästä lähtien, jolloin tapauksia ryhdyttiin tutkimaan.

Kavallukset eivät liittyneet komisarion virkatehtäviin eivätkä poliisilaitoksen rahoihin. Komisario kavalsi noin 50 000 euroa iäkkäältä sukulaisnaiseltaan ja noin 18 000 euroa urheiluseuralta, jonka rahastonhoitajana hän toimi.

Poliisipäällikkö Nuotion mukaan tapaus on poikkeuksellinen ja poliisin irtisanominen ylipäätäänkin epätavallista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011915099037_uu.shtml

 

 

MTV3 uutiset pilkkasi poliisia

18.1.2012 Jätä kommentti

Alueellisille poliisilaitoksille on vakiintunut kullekin oma tyylinsä tiedottaa suhteellisen tavanomaisista rötöksistä medialle. Joillakin laitoksilla tyyli on omaleimaisempi kuin toisilla.

Etelä-Pohjanmaan poliisin tiedote Seinäjoella viime viikolla tapahtuneesta nyrkkitappelusta nousee tyylillisesti omaan luokkaansa:

”Poliisille tuli torstaina kello 03.45 aikaan ilmoitus häiriökäyttäytymisestä Seinäjoen torilla ja poliisipartion saapuessa paikalle oli tilanne rauhoittunut, mutta väenpaljouden johdosta partio jäi seuraamaan tilannetta, jolloin kiinnittivät huomiota käsikähmään, jossa kaksi miestä otti kiinni samaan henkilöön ja partiomiesten saapuessa erottamaan riitapukareita tilanne riistäytyi käsistä, jolloin poliisien ollessa riitapukarien välissä, alkoivat nyrkit heilua altavastaajana olleen seinäjokisen miehen kasvoihin ja tilanteeseen tuli vielä yksi henkilö pyrkien estämään poliisien toimintaa, jolloin läheisen ravintolan järjestyksenvalvojan avustuksella poliisipartio sai tilanteen hallintaan ja lopputuloksena oli, että poliisiaseman pahnoille päätyivät päällekäyneet ja poliisin toimintaa vastustaneet vuonna 1986 syntynyt seinäjokinen mies sekä vuonna 1983 ja vuonna 1987 syntyneet lappeenrantalaiset miehet ja asian loppukäsittely tullaan aikanaan suorittamaan leivättömän pöydän äärellä.”

Kyse on pisteettömästä, 110 sanaa pitkästä poliisitiedotteesta, joka on päivätty 12. tammikuuta. Kymmenen uutisisten kevennyksessä uutisankkuri Keijo Leppänen yritti – huonolla menestyksellä – lukea tiedotteen hengittämättä.

Etelä-Pohjanmaan poliisin sivuilta löytyy tuoreempikin tapaus. Tiistaina 17. tammikuuta päivätty tiedote rattijuoposta Jalasjärvellä kuuluu näin:

”Maanantaina kello 22.30 aikoihin tuli poliisille ilmoitus Löyhingintiellä ojaan ajaneesta autosta, jossa kuski istuu kuljettajan paikalla nuokuksissa ja poliisipartion saapuessa paikalle voitiin todeta, että vuonna 1964 syntynyt laihialainen mies oli ajautunut Letto-ojantien kohdalla vastaantulevan liikenteen puolelle ja siitä edelleen viistosti vasemmalle puolelle syvälle ojaan, jonne jäänyt osittain kyljelleen ja poliisit avustivat kuljettajan auton oikeanpuoleisesta ovesta ulos, jolloin puhuttelussa mies ei osannut kertoa mistä oli tulossa ja minne menossa, koska oletti olevansa kotipihassaan ja poliisin alkometri antoi tuloksen 2,75 promillea, joka tarkoittaa, että ajokortti lähti kuivumaan ja asia käsitellään loppuun aikanaan käräjillä.”

Sanoja ennen pistettä on 91. Se on 19 vähemmän kuin nyrkkitappelutiedotteessa.

http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-pohjanmaa/home.nsf/pfbd/CC7AAAEC735833C3C225798800211345?opendocument

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 450 muun seuraajan joukkoon